Pienen koiran blogi

6.-9.5.2009 Sosiaalistamista ja vuori koirankarvoja

2009-06-05T01:40:00.000-07:00

Palatkaamme ajassa taaksepäin kaukaiseen menneisyyteen, missä minä oli koiran kasvattaja ja te olitte minun lukijoita... kohinaa... Ja kas näin täällä olemme! Tervetuloa taas! Kuinka lomanne sujui? Minulla oikein mukavasti, mutta kaikesta siitä tulevaisuudesta myöhemmin, koska nyt elämme päiviä 6.-9.5.2009.

Ninjasta lähtee siitepölyä:

Tuli sitten se päivä, kun aloin nyhtämään ajatuksissa Ninjan turkkia ja se tarttui käteeni, sitten paitaani, sitten housuihini ja huomasin sen jo vallanneen sohvani ja silmälasini. Viisaammat kertovat, että imettäminen on niin rankkaa, että emot pudottavat karvansa. Tämän seurauksena annoin koiralleni lempinimen naku-Ninja, koska kyljissä paistaa karvan läpi iho ja Ninjan kauluri putosi lähes kertaheitolla. Tavallaan Ninja näyttää pentumaiselta, jolloin kauluri ei ollut vielä kasvanut, mutta oikeastaan neitiseni näyttää vähän säälittävältä ja aliravitulta. Tai oikeastaan aika paljon säälittävältä.

Onni, ikää 8,5 viikkoa:

Kävimme vaihteeksi 6.5. katsastamassa Myytä ja Liloa. Onnia taas jänskätti aluksi ja tyttöjä tarkkailtiin sylistä käsin, mutta ei tyttöjen tarvinnut montaa kertaa pyytää leikkimään, kun poika jo paineli tyttöjen kanssa lattialla.

Kuvittelenko vain, mutta näyttääkö Onni lähinnä lasisilmäiseltä pehmolelulta..?

Onnin tyttöystävät Lilo ja Myy:

Oli vähän jännät paikat, kun postin kanssa oli ongelmia eikä astutustodistusta meinannut kuulua. Olin jo hädissäni, että pitääkö alkaa kikkailemaan ja säätämään, kun kennelliitto vaatii, että pentu pitää olla sirutettu ennen luovutusta. Astutustodistus seikkaili melkein viikon ties missä, kunnes saapui onneksi ajoissa. Ei tarvinnut kuin kolme kertaa vaihtaa aikaa sirutukseen.

Sirutin Ninjan vasta viime syksynä (Ninjalla on kuitenkin tuontikoirana ollut koko ajan tatuointi), mikä oli aika kammottavaa, kun Ninja rimpuili ja vinkui. Olen kuitenkin erittäin ilahtunut sirutuspakosta. Ainakin se tulee tehtyä!

Onni sirutuksessa. Eläinlääkäri ohjeisti minua:
"Katokin, ettei mun naama tule kuvaan!":

Eräitten ystävieni pennulla oli huono onni sirutuksessa ja eläinlääkäri onnistui saamaan sirun selkänikamien väliin, mikä aiheutti osittaisen halvauksen, josta pentu oli ilmeisesti parantumassa. Pentu oli erittäin huono onninen ja kuoli jäätyään pihalla lapion alle. En yritä pelotella ketään kertomalla tämän, koska normaalisti neulan ei kuuluisi olla lähelläkään selkärankaa. Kyseisen eläinlääkärin selitykset kuulostivat jotenkin hataroilta ("Pentu rimpuili"), joten en ole käynyt siellä enää vuosiin.

Onnin sirutus sujui kuitenkin hyvin kahden ammattitaitoisen eläinlääkärin voimin, vaikka kyllähän minua vähän jännitti. Samalla tehtiin pentuetarkistus, jossa Onni sai hyvät arvostelut. Poika paineli lattialla minun perässä ihan innoissaan, vaikka vähän aikaa sitten oli sirutettu. Vähän kiukuteltiin, kun suuhun kurkattiin, mutta eläinlääkäri sai pitää sormensa.

Onni ensimmäistä kertaa kopassa.
Piipii alakerrassa:

Onni oli oikein nätisti kantolaukussa, vaikka matkusti siellä ensimmäistä kertaa. Okei, kyllä herra vähän kapinoi ja puri kaltereitaan, mutta lähemmäs 10 kiloiseen rimpuilevaan ja huutavaan kissaan verrattuna Onnin olisi voinut viedä huoletta malliesimerkiksi koirakouluun. Näistä 'vastahakoinen kissa laatikkoon' jutuista minulla on muistona syviä arpia käsissäni, jaloissani, kaulassani ja selässäni. Pikkusisko on siitä ihana, että kun neidille näyttää kantolaatikkoa, niin sinne hypätään iloisen huudon kera. Piipii rakastaa kantolaukkuja yli kaiken.

Pikkusisko oli eläinlääkärissä mukana, koska tarkistettiin oliko suun turvotukset ja verestykset helpottaneet. Kiitos kortisonin ja allergiaruoan, jota koko nelihenkinen kissakööri on joutunut popsimaan, Piipiin suu oli hyvässä kunnossa. Voin suositella kaikille lämpimästi pillerinantajaa, joita saa ostettua eurolla eläinlääkäristä. Sillä saa annettua pillerin niin helposti, että lopulta Piipii ei edes juossut toimeenpiteen jälkeen pakoon. Kuvitelkaa nyt, kuukauden ajan kortisoni pilleri aluksi joka päivä ja sitten joka toinen päivä. Kissalle. Niin ja ei saa unohtaa kipulääkettä...

Onnin oma kantolaukku:

Olin joskus ostanut yllä olevan kantolaukun Ninjalle, mutta ovela pikku murtovarkaani tiirikoi itsensä sieltä ulos alta aikayksikön, joten laukku on jäänyt käyttämättömäksi. Olin iloisesti yllättynyt, kun paluumatkalla eläinlääkäristä Onni nukahti kantolaukkuun ja kotiin tultua jäi sinne nukkumaan. Serkkujeni jackrusselinterrierille Joffelle kantolaukku oli turvapaikka ja reissussa peti. Lelinakin tykkäsi idesta, joten kantolaukku jätettiin lattialle, jotta poika saisi touhuta sen kanssa.

Onnin lempi nukkumapaikka:

Luulen tosin, että laukku on Onnista ihana, koska se haisee kuselta, omalta ja Hannibalin (pesin laukun kyllä, mutta kollikissan pissi on aika tuhdin aromikasta). Onni on myös pissinyt omaan petiinsä, mutta kuulemma pennut saattavat sitä tehdä, joten en ole pesemässä vällyjä koko aikaa.

Minä fiilistelen ja Onni putsaa linssejä:

Oman pyllyn haju, maailman paras haju:

Onni oli taas tutustumassa ulkoiluun Ninjan kera. Puisto on aika suosittua koirankusetusmaastoa, joten en päästänyt poikaa maahan painelemaan, vaikka sinne olisikin tahdottu kovasti mennä Ninjan perässä. Ninja ei muuten kouristele kohtauksen saaneena kuvassa vaan syö keppiä ja kyttää, ettei Onni vie sitä.

Se kumma LadyZero ja sen koirat:

Voisi sanoa, että Onni on pentu, koska se yrittää pomppia äitinsä naamalle, joka murisee tai nappaa kiinni, mutta minä sanon, että Onni on ihan vaan tyhmä. Ihan sama kuinka monta kertaa Ninja osoittaisi kaikin keinoin, että pysy kaukana minusta, mutta Onni ei välitä tippaakaan. Onni ei myöskään pelkää äitiään tai muita koiria. Tyhmä, pieni ja tyhmä.

Veri ei ole kuitenkaan enää lentänyt, koska olen ollut extra valppaana. Ninja tajuaa jo itsekin sen pienen ja ärsyttävän lähestyessä juosta karkuun jonnekin korkeammalle. Tosin Onni osoitti kekseliäisyyttä päästäkseen lempikoiraansa käsiksi.....

Kekseliäs ja samalla niin tyhmä pieni
koira tykkää mamistaan ihan kamalasti:

Mikäköhän käsitys meidän perheestä taas tulee seuraavan kuvan perusteella! Hehee!

Meillä on ollut ongelmia viedä Ninja lenkille, kun Onni pörrää jaloissa ja pitäisi saada laitettua Ninjalle hihna. Betti oli ovela ja laittoi Ninjan kenkätelineeseen Onnin ulottumattomiin. Ninja on siinä luotettava koira, ettei yritä hypätä epämääräisistä paikoista pois, kun vaan sanoo kerran 'paikka', joten tarvittaessa Ninja on nostettu talteen pöntön päälle, pöydälle tai ammeeseen. Tosin ei me siis Ninjaa kauhean usein säilötä minnekään epämääräisiin paikkoihin... Vai oliko tuo edellinen lause ehkä itsestäänselvyys? Mene ja tiedä...

Näppärä koiransäilytysteline:

Onni tapasi taas (Äh, en muista oliko tämä se ensimmäinen kerta...) serkkutyttönsä Bantonin. Kuten äitini sanoi "Kumpikin koira kohtasi kokoisensa koiran". Eipä koiria näyttänyt haittaavan, että kokoeroa oli pikkusen. Onni juoksi pitkin ja Banton yritti pysyä perässä. Välillä Onnista otettiin suulla kiinni ja lopputuloksena Onni oli ihan kuolassa.

Mikäs se siellä Banskua kiinnostaa?

Iso koira ja pieni koira... Vai pieni koira ja iso koira...?

Serkusten jännät leikit
(Olen kyllä tietoinen, etteivät koirat ole biologisesti sukulaisia):

Jee, koira jonka nassulle saa pomppia ja naamakarvoja näykkiä!

Ai, miten niin ne ei ole saman kokoisia?
Kyllä on.
Optinen harha, ettei ole:

Tuolla alempanahan oli video otsikolla Sweetest sweater wearing cutie pie ever, tai jotain vastaavaa. Tässä muutama kuva tästä ihanuudesta. Onni oppi sekunnissa kierimään! Muistutukseksi mainittakoon, että virkkasin kyseisen villapaidan Ninjalle Ninjan ollessa pentu. Ninja inhosi sitä, kuten inhoaa kaikkia vaatteita yhä.

Ei se voi olla poika, sillä on vaaleenpunanen villapaita!

Onnin kosto villapaidasta. Oh no! Soneone, please save my shoes!

23.3.2006. Ninja, vaaleanpunainen villapaita ja mami, blondina:

Onni tykkää nuolla kenkien pohjia. Siis ihan sisä- ja ulkopuolelta. Aika ällöttävää. Onni tykkää myös nuolla jalkoja. Eihän koirilla voinut olla fetissejä, eihän?

Näin nälässä pidetään koira parkaa, että on
pakko syödä leivänmuruja jalkapohjasta:

Käytiin heti taas moikkaamassa seuraavana päivänä Bantonia. Banton rakastaa kissoja varsinkin silloin, kun ne juoksee lujaa karkuun. Bantonille on pitänyt rakentaa este rappusten eteen, jotta herkkä sieluiset kissamme saavat muhia rauhassa yläkerrassa. Hannibal on niin kova hermoinen kissa, että seurasi muurin takaa pienen ja ison koiran tapaamista.

Hannibal tarkkailee koirien kohtaamista.
Meneekö kaikki ohjekirjan mukaan?

Kälyni Stellakin totesi samaa kuin minä: Onnia on todella vaikea kuvata, koska se ei ole juuri koskaan paikoillaan.

Onnin maailmassa ei ole esteitä,
vain hidasteita:

Palaillaan taas pian!

Väliaikaraportti

2009-05-13T14:58:00.000-07:00

Heipähei vaan kaikki Pienen koiran blogin innokkaat ja vähemmän innokkaat lukijat!

Huomaan, että aikaa lurahtaa kummasti edellisestä merkinnästä, mutta joskus innostavien harrastusten edelle tulee tylsät yliopistoa ja tenttejä koskevat velvollisuudet. Totesin itselleni, että ehkäpä olisi fiksumpaa hoitaa virallisuudet alta, että ehtii mässäillä viikonvaihteen tapahtumilla oikein ajan kanssa.

Kyllä vain, Onni muutti uuteen kotiinsa sunnuntaina. Samana päivänä sairastuin viheliäiseen ja voimat vievään flunssaan, jota poden vieläkin ja kirjoitan tätä merkintää viimeisillä voimillani... Ei vaan, olen paranemaan päin. Luulen, että flunssani aiheutti ihme urheilubuumi televisiossa (sekö se on muotia nyt?), joka aiheutti mielen- ja fyysisenterveyteni lähteen pois jäämisen kolmeksi viikoksi. Kyse on tietysti Kovasta Laista, jota te kaikki seuraatte lonkero kourassa innosta tutisten. Kaikeksi onneksi eilen tuli joku jakso kakkoselta ja koen olevani heti eheämpi ihminen.

Aivan, Onniin... Onni tuntuu sopeutuneen uuteen kotiinsa saman tien, mutta tästähän meillä ei ollut mitään epäilystä. Tupaan tullessaan herra kävi vain riehumaan ja samaa rataa jatkettiin se pari päivää, jotka vuosin räkää siellä päin Suomea. Palasin tiistaina kotiin, hain kissani ja valmistauduin elämään ilman koiranpentua. Ei se kyllä itseasiassa vaatinut mitään valmistautumista, en yksinkertaisesti näy kokevan minkäänlaista eroahdistusta. Ehken sitten ole se itsekäs omaan napaan tuijottelija, mikä luulin olevani, koska tiedän, ettei Onnin elämä olisi täällä mitenkään helppoa ollut koira- ja lapsivihaaja Ninjan sekä ennakkoluuloisten ja konservatiivisten kissojen kanssa. Voiko parempaa kotia koiranpennulle toivoa kuin se minne Onni pääsi? Siellä Onni on numero yksi eikä nurkissa ole pyörimässä väkivaltaista aviomiestä, koiraa leluksi haluavia kakaroita, koiraa leluksi haluavia aikuisia tai mustasukkaista kiukkuista ex-lemmikki-numero-ykköstä. Siellä on vain Lelina, joka on halunnut vuosia hyvin kipeästi pientä koiraa ja on odottanut kaikki nämä vuodet saadakseen juuri sen oikean pennun. Miksi minä itkisin koiranpennun perään, joka saa parempaa kohtelua kuin poikaystäväni? Ja uskokaa pois, Betti on hyvässä hoidossa täällä.

Lupaan tulla kuvien kera kertomaan tarinoitani, mutta valitettavasti saatte odottaa vielä hetken jahka heilun sapelini kanssa opintopisteviidakossa ja taltutan räkäleijonan silkan äkäisyyteni voimalla.

Kissat lähettävät terveisiä. Ovat olleet erittäin tyytyväisiä maiseman vaihtoon ja tällä hetkellä nukkuvat Elloksen pahvilaatikon päällä maailmanvalloittajina. Ninja on ollut onnesta soikea, koska saa nukkua taas sängyssä, visusti peiton alla peppuani tai mahaani vasten. Minä olen tyytyväinen, että olen onnistuneesti kasvattanut ensimmäisen pentueeni kaikesta siitä epäuskosta huolimatta, jota sain asiantuntijoilta ja alan virallisilta harrastajilta. Ilmoitin kyllä julkisesti täällä, että Ninjan elinolosuhteet saa tulla tarkistamaan, jos täällä kerran epäillään tapahtuvan eläinrääkkäystä. Yhtään yhteydenottoa ei ole tullut, vaikka laitoin täkyksi, että voin vaikka leipoa. Ehkä olisi pitänyt tarjota rahaa tai bisse, ne tuntuvat toimivan nykyään ihmisiin paljon paremmin.

Palaillaan vähän myöhemmin, heippa!

Videoita iloksenne :)

2009-05-08T15:46:00.000-07:00

Elämä on Suurta Draamaa!

2009-05-05T12:33:00.000-07:00

Painokäyrät senkun muuttuvat kauniimmiksi päivä päivältä. Onni todellakin painoi 8-viikkospäivänään 1233 grammaa. Tällä hetkellä eli neljä päivää myöhemmin Onni painaa 1320 grammaa. Ei lukeudu näihin himpulimpiin yksilöihin ja hyvä niin.

Äiti ja poika, kuin kaksi koiraa:

Tapasin eilen perin pienikokoisen koiran. Kauempaa katsoin, että se oli lyhytkarvainen black&tan chihun pentu. Ryntäsin tietysti paikalle paijaamaan. Omistaja kertoi koiran kuitenkin olevan venäjäntoyterrieri ja täysikasvuinen. Painoa sanoi olevan puolitoista kiloa, mutta luulen, että sitä oli ainakin sata grammaa vähemmän. Se oli varmaan yksi pienimmistä täysikasvuisista koirista, joita olen tavannut. Koiran emo oli kuulemma ollut puolitoista kiloinen myös. Aivan käsittämätöntä, että joku teettää pentuja niin pienellä koiralla! Koiran omistaja ei tiennyt oliko emo synnyttänyt sektiolla vai alateitse. Ehkä minulla on vammainen asenne, mutten käsitä aivan noin pieniä tai vielä pienempiä koiria. Tällä yksilöllä on ollut terveys ihan ok, mutta tiedän monta venäjäntoyterrieriä, joilta napsahtelee jalat poikki pienimmistäkin syistä.

Onni: "Omomom hyvää maitoo", Ninja: "Leikitää!":

Kiitin kyllä mielessäni ja ääneenkin, ettei Ninja ole noin pieni kooltaan, koska vähemmän hillittynä ja hallittuna ihmisenä olisin varmasti tappanut tuollaisen microkoiran istumalla päälle. Ninjahan ei mene moksiskaan, vaikka nukkuisi paksun reiteni alla.

Ninjan nätintytönhymy ja chihumaisesti etutassu ylhäällä:

Elämäni on yhtä kakkakepposta. Saatan katsoa, että 'kas kakka, pitääpä korjata pois', mutten tee sitä heti, minkä seurauksena astun sen päälle. Aina. Murphyn lain mukaisesti. Tuossa yksi päivä tämän lain voima valaisi minut jälleen kerran universaalista maailmanjärjestyksestä. Se tapahtui näin:

-Heräsin ja nousin istumaan.
-Huomasin matolla kakan, pitää korjata pois.
-Menen aukaisemaan verhot.
-Menen Onnin luokse ja yhdessä menemme makuuhuoneesta pois Ninjan luokse.
-Käyn istumaan polvilleni Ninjan korin luo imettämisen ajaksi.
-Huomaan jalkapohjani olevan märkä.
-Kosketan kädellä jalkaa, joo märkä on, ja katson kättä: kakkaa.
-Tajuan, että olen istunut jalan päälle, joten uudet yöpökäni ovat kakassa.
-Riisun housut, kyllä ne todellakin ovat kakassa hyvin vahvasti.
-Kinkkaan pesemään käteni, jalkani ja housuni.
-Tulen takaisin makuuhuoneeseen ja tajuan, että olen tallonut kakkaa ympäriinsä.
-Haen Tolun ja käyn hinkkaamaan miljoonaa pikku kakka solua pois matoistani.

Niin, että kyllä minä paikkani tiedän.

Rankkaa rakkautta:

Samaisena aamuna Ninja ja Onni liikuttivat minua jäytämällä samanaikasesti luita erittäin pitkään ja hartaasti. Väittäisin kuitenkin, että Onni on tehokkaampi luun tuhoamisessa ja käyttää siihen huomattavasti enemmän aikaa kuin kukaan meistä. Kaipa Ninjakin pienempänä tykkäsi luista enemmän, mutta nykyään ne ei enää usein maistu. Voi olla, että kilpailutilanne herätti himon luun kaluamiseen.

Namnam, kuittia, namnam:

Keskustassa asumisen hyviä ja huonoja puolia on se, ettei sivilisaatiota pääse edes teoriassa pakoon. Uusi kämppämme on sattumoisin kuuma, joten meillä on lähes aina ikkunat auki, jos paistaa aurinko. En tiennytkään asuvani Kouvolan vilkkaimmalla kadulla, mutta näin se taitaa olla, koska lähellä on kaksi suosittua baaria ja Kouvolan kuuluisa pilluralli kulkee aivan läheltä. Joten, jos ei ole neljän ruuhka, niin sitten laulava kansa kulkee ohi tanssien ja virtsaten ulko-oveemme.

Vappuna varsinkin meno oli railakasta ja jonkun karjaisun tultua ikkunamme alta, Onni kirmasi häntä koipien välissä sohvan taakse. Onnilla on siis jotain itsesuojeluvaistoa! Haukkuessani eilen Onnille kuin koira, Onni säikähti sitäkin ja paineli sohvan taakse piiloon. Tänään ollessamme kylppärissä hengaamassa, posti lämähti aika kovaäänisesti lattialle ja Onni kirmasi sitä pakoon ammeen alle. Kovat äänet on siis pelottavia.

"Joo poseeraa sä vaan, mä syön sun rillit":

Onni menee välillä nukkumaan makuuhuoneeseen, vaikka me muut olisimme olohuoneessa. Usein Onni haluaa mennä sinne silloin, kun Betti on nukkumassa. Se on ilmeisesti joku poikien juttu. Yhtenä aamuna menin paijaamaan Onnia makkariin pojan nukkuessa pentulaatikossa. Minua tuijotettiin hetken aikaa tyrmistyneenä ja paineltiin sängyn alle pakoon. Betti kertoi, että Onni palasi jonkun ajan kuluttua takaisin pentulaatikkoon. En vissiin tajunnut, että Onni halusi vielä nukkua. Voin vaan kuvitella kuinka Onni ja Betti vaihtoivat kyllästyneet katseet, että naiset on just tollasia.

"Mitä possu? Sul on paperi suussa".
Ote Onnin ja Bettin keskustelusta, jota salakuuntelin.

Onni kävi taas Ninjan ja minun kanssa lenkillä lauantaina. Muuten oltiin ihan nätisti sylissä, mutta Ninjan kirmatessa vapaana nurmikolla, olisi tahdottu aivan välttämättä mennä mukaan. Yritin selittää Onnille, että olet vähän liian pieni juoksentelemaan tuolla. Minua se ei ehkä olisi kauheasti haitannut, mutta Onnin yliholhoava uusi mami on vähän eri mieltä tästä asiasta, joten en viitsi sooloilla hänen valitsemasta linjasta.

Omituinen juttu muuten, mutta kukaan ei ole tullut puhumaan minulle Onnista kadulla, vaikka Onni olisi punaista paitaa vasten, eli ei voi syyttää, etteikö herraa huomaisi mustaa takkiani vasten. Onko ihmisistä tullut yhtäkkiä vieraskoreampia vai mistäköhän nyt on kyse, koska Ninjan ollessa pentu kaikki tulivat kaikkialla lässyttämään ja paijaamaan. Olinko silloin avoivemman ja aurinkoisemman näköinen vai mistä kiikastaa? Eipä tuo minua varsinaisesti haittaa, mutta on se perin erikoista käytöstä koko Kouvolalta.

"Salaa syömässä mamman kupista.."

Pari päivää sitten laitoin nukkumaan mennessä koirille ruokaa, kuten yleensäkin. Onni ei tavallisesti mene Ninjan kupille, mutta Ninjalle ei normaaliin tapaan kelvannut ruoka heti, joten Onni meni katsastamaan sisällön. Siellä olikin ruokaa herkkään masuun, johon oli sekoitettu Nutrilon öljyä. Onni vetäisi puolet yllä olevan Arabian Teema kipon sisällöstä. Ninja tuli luikkimaan taakse, että mitä niin hyvää sinne kuppiin on ilmestynyt. Korjasin vajeen Ninjalle paistetulla jauhelihalla.

"...Toivottavasti kukaan ei huomaa minua."

Ninja kävi leikkimään Rotalla ja Onni säikähtää juosten syliini turvaan. Ninja käy kantamaan ruokaa matolle ja Onni tulee tutkailemaan tilannetta. Ninja murisee Onnille, mutta palaa ruokakupille. Onni varastaa Ninjan matolle jättämät ruoat ja Ninja syö lopun sapuskan suoraan kupistaan. Onni kyttää yhä vierestä ja menee haistelemaan Ninjan pyllyä. Ninja murahtaa ja katsoo taakseen. Koirat haistelevat toisiaan ja lähtevät kävelemään vierekkäin samaa tahtia olohuoneeseen. Ninja menee pentukoriin ja Onni tulee pomppimaan päälle. Siirrän Ninjan varmuudenvuoksi pois.

Onnikin sai jotain kivaa Ellokselta:

Olen huomannut, että Onni yrittää nuolla Ninjan suupieliä pomppiessaan Ninjan naamalla. Ninja-raukan sosiaalisetkyvyt eivät riitä käsittämään, että suupielten nuoleminen on hänelle kunnianosoitus eikä loukkaus. Ninja nuolee minun suupieliäni eikä siltikään ymmärrä näiden kahden toiminnon yhtäläisyyttä. Tai sitten minä olen käsittänyt roolini tässä laumassa ihan väärin.

Kivaa silkkipaperia Ellokselta:

Alla olevassa kuvassa on meidän Berliinin muurimme. Sen rakentamiseen on käytetty vuoden 1950 puista laatikkoa, Ikean pöytää sekä haitaria koteloineen. Onnista on kiva makoilla laatikon sisällä silloin, kun Ninja makoilee korissa, koska harvan lautalaatikon läpi näkee mamman. En ole kyllä käyttänyt tätä järjestelmää kovin ahkerasti, koska olen aikalailla kyennyt eliminoimaan tilanteet, joissa Ninja voisi Onnia purra. Jos Onni pomppii Ninjan naamaa vasten, niin hoen terävästi Ninjan nimeä ja tämän seurauksena Ninja kykenee pitämään hermonsa eikä ilmekään värähdä. Kuten aiemmin mainitsinkin, Ninja myös tajuaa itse, ettei lattialle saa jäädä hengailemaan vaan pakenee Onnia vapaaehtoisesti tuoleille. Pakoon kirmaavan Ninjan jahtaaminen on Onnista kyllä hauskaa.

Berliinin muuri: muuri, joka erotti pienet
hölmöt toisista pienistä hölmöistä:

Onnista oli paljon apua, kun purin Elloksen pakettiani. Muovikääreitä haluttiin repiä auki ja vaatteita vetää pitkin lattioita. Ei siinä auttaneet kumilelut tai luut, kun haluttiin auttaa. Tosin minulta loppui kärsivällisyys suhteellisen nopeasti ja otin käyttöön järeät aseet: vesisuihkepullon. Onni ihmetteli, että hetkonen mitä juuri tapahtui ja jatkoi tuhojaan. Pari uutta suihkaisua saivat Onnin menemään matolle villisti kierimään, mutta siltikin tultiin takaisin. Kun sutkautin vielä kerran, Onni tajusi yhteyden muovipussien, vaatteiden ja itsensä välillä jättäen minut rauhaan tapellakseen omien lelujensa kanssa.

Salaperäinen tumma mies:

Muutenkin Onni tuntuu tottelevan aika kiltisti, jos kiellän puremasta jotakin, kuten varpaitani, tai repimästä vaatteitani. Sanon joko Onnin nimen painokkaasti, mutta ilmeisesti siihen tarkoitukseen tuntuu toimivan myös 'ei', kunhan herra ymmärtää, että hänelle puhutaan.

"Kuka sun nimi on?"
"Kuka sun nimi on?"
"Lakkaa toistamasta kaiken, minkä mä sanon!"
"Lakkaa toistamasta kaiken, minkä mä sanon!""

Onni oli hoidossa jonkun aikaa sunnuntaipäivänä Bettin vanhempien luona. Kaikki meni kuulemma hyvin. Minun perääni ei jääty edes itkemään vaan jatkettiin taistelemista ja muuta koiranpentumaista puuhastelua. Heillä on isot peilit, joihin Onni teki tuttavuutta. Kuulemma omaa kuvaa katsellessa vietettiin paljon aikaa. Pitäisiköhän Onnille ostaa oma peili?

"Me ollaan tässä niin kauan, kunnes kerrot kuka sun nimi on."

Onni on myös oppinut näyttelemisen jalon taidon. Olin tuomassa ruokaa ja tapansa mukaan Onni törttöili jalkojeni edessä ja kas kummaa töytäisin jalallani Onnia. En kutsuisi sitä potkaisuksi, koska herra ei lentänyt potkun voimasta. Ei kyllä olisi uskonut Onnin käytöksestä, että kyseessä oli kevyt töytäys, sillä herra lähti häntä koipien välissä vinkuen pakoon sohvan taakse. Onni tuli luokseni, kun kutsuin syömään, mutta yllätyksekseni Onni linkutti toista takajalkaansa. Koko pienellä olemuksella osoitettiin, että jalka on nyt poikki, sillä ei voi enää ikinä kävellä. Tarkastin tietysti, että onko jalassa mitään vikaa, mutten kyennyt tuottamaan pientäkään vikinää puristelemalla tai painelemalla Onnin alapäätä. Siitähän Onni innostui ja nyt käveleminenkin oli äärettömän hankalaa ja piti pyllähtää linkuttamisen ohessa välillä istumaan. Jonkun ajan kuluttua unohdettiin, että kumpi jalka olikaan poikki ja varmuuden vuoksi linkutettiin toistakin jalkaa. Näytteleminen loppui jossain vaiheessa, kun unohdettiin, että jalat oli poikki ja piti päästä lujaa jonnekin.

Jep, Ninja imettää vieläkin:

Ninjan näyttelemisen taitojen grand finalé oli viime syksynä (samaan aikaan, kun meillä oli hihnaongelmia), kun Ninja sai päähänsä, että olen potkaissut häntä. Ninjasta potkaisin häntä aina, kun minulla oli kengät jalassa, kun olimme ulkona tai rappukäytävässä. Ninja kirkaisi, kävi vinkumaan ja kyyristyi kuin piesty. Hassu juttuhan on se, ettei tätä käytöstä aloittanut mikään töytäisy jalallani, osaan kyllä varoa Ninjaa ja Ninja minua. Olihan se vähän kiusallista, kun Ninjan mukaan koko lenkin ajan, varsinkin tietyissä kohdissa lenkkiä, olin aina potkimassa häntä. Ninja ei suostunut lopulta tulemaan lähellenikään vaan rimpuili hihnan päässä. Tämä kumma käytös loppui vasta tammikuussa, kun olin viikon pois kotoa. Kun palasin, Ninja ei enää pelännyt jalkojani. Liekö pelkäsi enemmän minun menettämistä kuin kinttujani.

Ninja ja Ninjan Rotta, lapsi,
jonka Ninja olisi aina halunnut saada:

Oikeastaan sen jälkeen, kun koulutin Ninjan liikkumaan nätisti hihnassa ja vaatteissa, meillä ei ole ollut sen suurempia ongelmia. Ninja on aina inhonnut vaatteita ja oli nuorempana vakuuttunut, ettei pysty kävelemään ne päällä. Jalat suorastaan halvaantuivat ja nauliutuivat maahan. Jos olimme hihnassa, en piitannut jarrut päällä etenevästä koirasta. Kyllä Ninja pian tajusi, etten tunne armoa. Vapaana ollessaan jatkoin vain kävelyä ja päästyäni puiston toiseen laitaan Ninja tajusi, että mami lähtee kohta näköpiiristä ja haukahti aivan surkeasti. Jatkoin vain matkaa ja piakkoin luokseni saapui koira, joka yritti näyttää, että katso nyt kuinka hankalaa tämä on, tassut menee väkisinkin solmuun.

Onni haluaa vuorostaan leikkiä Rotalla,
mutta Ninja ei tykkää ajatuksesta:

Minun seurassani tosissaan hihnassa ja vaatteissa mennään lähes aina nätisti, mutta toista on sitten muitten ihmisten kanssa. Ninja tykkää testailla lenkittäjiään, että kuinka hyvät hermot heillä on. Saatetaan mennä nätisti siihen asti, kunnes tehdään pisut ja sitten ollaan kääntymässä kotia kohti, että me aina äitin kanssa käännytään just tästä kotiin.

Mummolla on mielenkiintoinen kenkä.
Onkohan sen sisällä aarteita?

Onni oli avuliaana, kun lajittelin pyykkiä. Sukkia jahdattiin ja yritettiin olla valko-, kirjo- ja lakanapyykissä samanaikaisesti. Voi sitä pienen koiran riemua! Onni teki myös tuttavuutta likaisten alusvaatteiden kanssa. Joo-o, on jännät hajut. Olen kuullut näistä chihuista, jotka tekevät mitä vain päästäkseen nuolemaan likaisia alusvaatteita. Ninjastakin meinasi tulla pienenä yksi näistä koirista, mutta minusta se oli kerta kaikkiaan niin ällöttävää, että opin vihdoinkin käyttämään pyykkikoria. Onnille taas on muodostumassa orastava sukkahousu fetissi. Jostain se kaivaa sukkahousuja ja juoksee pitkin kämppää ne iloisesti suusta roikkuen. Annoin Onnille omat sukkahousut, joihin herra oli purrut ylimääräisen reiän varpaisiin. Niistä onkin tykätty, on esimerkiksi purtu luuta, sitten vähän sukkahousuja ja sitten taas luuta...

Hyvä Ninja, kun otat kontaktia poikaasi!:

Tosin orastava kenkä fetissikin näyttää olevan aluillaan. Onni saattaa raahata kolme kenkää vierekkäin ja pureskella niitä vuorotellen. Tänään tosin lekoteltiin kenkien päällä ja pureskeltiin luuta samalla. En nyt jaksa tähän juttuun puuttua, koska Onni ei ole varsinaista tuhoa saanut kenkiin. Tiedän myös, että Lelina säilyttää kenkiään kaapissa, joten kenkä fetissi tulee kuihtumaan kokoon viimeistään siinä vaiheessa, kun taipumusta ei ruokita. Olisi se vähän rasittavaa, jos olisin joka helkkarin asiasta torumassa Onnia, että 'älä pure kenkää', 'älä pure listaa', 'älä pure mattoa', 'älä pure kitaranhihnaa', 'älä pure kirjaa'. Jos joku pureminen häiritsee, annan herralle sijaistoiminnon eli osoitan, että katsopas kuinka paljon mielenkiintoisempi tämä kuivunut perunan pala on. En usko, että jatkuva toruminen tuo pitemmällä tähtäimellä hyviä koulutustuloksia. Kieltokin pysyy tehokkaana, kun sitä ei hoe koko ajan.

Shoes!

Seuraavassa kuvassa Ninja esittää tulevan syksyn koiramuotia, joka on valmistettu laman hengessä! Vanhasta kaulurista tulee lenkkipolkujen ihastus ja koirakaverien kateuden kohde, kun muotitietoinen piskisi painelee ylpeänä lämpimässä ja kierrätyshenkisessä vaatteessaan!

Muodin edelläkävijä:

Ihmiset päivittelevät, että varmaan on kamalaa menettää Onni, ja kyllä, olihan se kamalaa, mutta nyt olen omaksunut uuden asenteen. En minä ole menettämässä Onnia. Okei, en ole pian vastuussa Onnin kouluttamisesta, emmekä näe joka päivä. Tuntuuhan se vähän oudolta, kun on tottunut tuohon karva pökäleeseen pyörimässä jaloissa. Pakko se on kuitenkin myöntää, että pikku loma tämän ihanan kamalan urakan jälkeen tekee hyvää. Tuntuu raskaalta edes ajatella, että pitäisi oikeasti kouluttaa koira tähän päälle ja kestää se myös murkkuiän läpi nihkeän Ninja neidin ja hurjien kissojeni kanssa. Totuus on, että on täällä aika eläintarha, vaikkei Onni täällä olisikaan 24/7. Voi olla, että tulen Onnin muuton jälkeen laittamaan tänne kuvia ja kertomaan kuulumisia, vaikkette saa nauttia jorinoistani niin usein.

Sukkahousut, luu ja Onni:

Onnin ensimmäinen ranskalainen:

Onni sai hepulin tutkiessani korvia tai jotakin ja puri minua oikein kunnolla sormeen. Kissanomistaja, kun olen, niin en puhdistanut sormea tai mitään vaan imeskelin veren vuodon tyrehdyksiin. Olipas taas tosi fiksusti tehty, koska sormeni on ollut nyt turvoksissa ja siihen oli ilmestynyt rakkulakin. Onnilla alkaa olla aika paljon voimia leuoissaan ja muutenkin. Herran pyristelyt suurempaa voimaa (minua) vastaan eivät ole enää aivan niin söpöjä ja hyödyttömiä vaan joudun olemaan aika kekseliäs, etten saisi satunnaisesta leukojen louskuttelusta lihaani.

I live to regret this:

Peuhausta:

Minulle alkaa muodotua ongelma kuvien ottamisesta, koska nykyään, kun bongaan hyvän tilanteen ja rynnin kamera nenällä paikalle, Onni huomaa minut ja painelee syliini ennätys vauhtia. Onhan se tietysti söpöä, mutta silti...

Mummin silmäterä:

Ah, päätän tämän merkinnän tähän kuvaan ja sitä seuraavaan videoon. Betti hemmotteli minua ja valmisti meille vanilja-kinuski-paahdettu ja rouhittu maapähkinä-kahvi-rouhittu Pätkis-jätsiannokset. Nam!

Pörhö pörhönen, pötkylä, lepakko sekä muita opettavaisia nimiä

2009-05-01T05:40:00.000-07:00

Klara vappen vaan Suomen kansa! Valitettavasti minulla ei ole sen ihmeempiä vappuaiheisia kuvia tarjota teille, koska unohdin juhlia vappua. Ehkäpä nämä ällöttävän söpöt koirakuvat lohduttavat sorrettuja mieliänne. Tiedän, tiedän, Onni olisi ollut kuvottavan ihana karnevaalihatussa ilmapallojen keskellä, mutta eiköhän me olla sitä kuvastoa nähty jo tarpeeksi synttärikorteissa.

Operaatio kynsien leikkuu herra Mesikämmenen kanssa:

Ehkä edellinen kuva hiukan vääristää Onnin tassun suhteita, mutta kyllä ne aika isot ovat. Havahduin yksi päivä, että hetkonen, minkä päällä tuo seitsemän ja puoli viikkoa vanha pentu oikein seisoo? Myöhemmissä kuvissa esiintyy tassuvertailua Ninjan kanssa niin ymmärrätte tilanteen vakavuuden.

Näin nätisti kaikki käy kivasti:

Olen tässä viime aikoina kiinnittänyt huomion siihen kuinka nätisti Onni antaa käsitellä itseään. Okei, tottakai ensin vähän kapinoidaan ja muristaan, kun heitetään nätisti selälleen, mutta sitten Onni alistuu kohtaloonsa eikä tee mitään. Olenko minä siis oikeasti opettanut alle luovutusikäiselle pennulle, että pitää olla nätisti, kun kynnet leikataan? Oikeastaan uskon siihen teoriaan, jonka mukaan kaikki eläimet ymmärtävät ennemmin tai myöhemmin, ettei minulle auta ryppyillä, helpompi on vaan alistua tyranniani alle ja nauttia maisemista tossuni alla... Nojaa, ei täällä ihan niin tiukka kuri ole, mutta jotenkin niin se menee, kun kissat ja koirat tajuavat, että pinteestä pääsee pois rauhoittumalla.

Dumbo:

Onnin rauhallisuus ei rajoitu vain kynsien leikkuuseen vaan Onni on sylissäkin suurimman osan aikaa todella nätisti. Ei ole kertaakaan ollut läheltä piti tilannetta sen kanssa, että Onni olisi yrittänyt rimpuilla sylistä pois. Onni viihtyy sylissä, varsinkin, jos kävelen tai puuhailen samalla. Protestoiminen ilmaistaan murisemalla ja ehkä sen jälkeen vähän rimpuillaan ja yritetään näykätä, mutta se loppuu melko lyhyeen ja rauhotutaan mököttämään. Hieman vieraampia ihmisiä testaillaan kyllä, että p**kele päästä alas ja rimpuillaan, mutta opastan vieraita pitämään Onnin sylissä, jottei tämä harhaluulo höynäytettävistä ihmisistä vahvistuisi. Kaiken kaikkiaan Onni on todella helposti käsiteltävä.

Ainii! Onni myös jää selälleen, vaikkei pitelisi kiinni. Se on erittäin liikuttavaa, kuten "Dumbo" kuvasta näkyy.

Onni on todella kiinnostunut musiikista, varsinkin kitaroista ja erityisesti kitaroitten jalustoista. Niitähän meiltä löytyy. Niin kauan saa järsiä, kunnes kitaroihin alkaa ilmestyä pieniä hampaan jälkiä. Lelinan ollessa kylässä katselin, kun Onni järsi Lelinan rillikoteloa. Annoin Onnin tehdä sitä hetken ennen, kun otin sen pois. Olkoon se Onnin lahja Lelinalle, kun kaipailee pentuaan kotiin. Myöhemminkin on varmaan hauska katsella, että "Voi miten pienet ja terävät hampaat sillä on ollu!".

Alla oleva kitara on muuten erittäin lahjakkaan kitaramaakarin Pasi Töytärin tekemä. Betti tilasi kyseisen "Rebeth Cross Custom":in itselleen. Tässä Pasin Myspace.

Kitaran hihna on aika hyvä tappelukaveri:

Nyt sitten paljastui Pienen koiran blogin todellinen kirjoittaja! Se on Onni, kuten arvata saattaa. Minä kirjoitan ja Onni oikolukee sen käyttäen paljon punakynää. Tämä tieto julkaistaan nyt, koska Onni on kyllästynyt siihen, ettei saa rankasta työstään kirjoittavana koiranpentuna tarpeeksi kiitosta ja kunniaa.

Pienen koiran blogin todellinen kirjoittaja:

Välillä Onni viihtyy pitkiäkin aikoja sylissä. Julkaisin irc-galleriassa hienon videon, jossa Onni yrittää syödä housuni. Inspiroiduin videoista taas sen verran, että julkaisin sitten kyseisen videon youtubessa ja tein myös toisenkin. Laitan videot tämän merkinnän loppuun.

Kiva pikku sylikoira:

Esimakua lopussa olevaan videoon
"I'll eat your pants, you don't need them, I'm hungry!":

Kuten seuraavasta kuvasta näkyy, Onni ei ole mikään pieni pentu ollenkaan. Onni ei onnekseni ole kuitenkaan ylipainoinen, koska kylkiluut tuntuvat selvästi. Onni on muuten vaan iso ja älyttömän pörhö. Hehkuttelen jälleen piakkoin julkaistavaa 8. viikon painokäyrää! Hihii!

Possu:

Onni osoittaa monipuolisuutensa:
litteä tulkinta:

Onnista tulisi todella hieno mainoskoira, harmi vaan 'mainoskuvat' eivät onnistuneet niin hyvin. Tiedättekö kuinka vaikea on kuvata lähes täysin mustaa ennalta-arvaamatonta karvapalloa? Ei se ei ole helppoa ollenkaan, sillä suurimmassa osissa kuvia Onni näyttää mustalta reiältä todellisuudessa. Palataanpas mainoskoira asiaan.. Söin sohvalla köllötellen jädeä ja tarjosin Onnillekin, mutta pojallepa ei maistunut. Sottapytty, kun olen sotkin hameeni jätskiin ja Onni kiinnostuikin siitä erittäin paljon. Seuraavana päivänä käyttäessäni hametta, en löytänyt kyseisiä tahroja ollenkaan. Kylmän hikoilevan jäinen jäätelöpakkaus oli sen sijaan sensaatio ja sen kimpussa häärättiin pitkään. Sitä nuoltiin, purtiin ja, no, sen kanssa leikittiin. Valitettavasti itse mainoskuvat epäonnistuivat täysin, pöh.

Ennen kaikki oli paremmin,
ei ollut värejä pilaamassa maisemia:

Tulen aivan varmasti jälkeen päin päivittelemään, että hetkonen, kuinkas iso se Onni oikein oli! Tämähän ei kerro mitään siitä kuinka iso Onnista tulee, mutta täytyy myöntää etten ole pitkään aikaan käynyt katsomassa chihuahuan pennun painotaulukkoa, mutta tarkastetaanpas missä mennään, ihan viihteen vuoksi. Eli taulukon mukaan Onnin pitäisi olla seitsemän viikkoa vanhana vajaa 700 grammaa. Kuten tiedämme kukikkaasta kaaviostani, niin Onni painoi sen ikäisenä 1100 grammaa. Periaatteessa voisi ajatella, että minulla onkin täällä kaksi koiraa yhden karvoissa. En aio vieläkään paljastaa jättiläisemme tämän hetkistä painoa. Pihihhii!

Betti piiloutuu pikku-Onnin taakse:

Olen erittäin ilahtunut tästä chihumaisesta taidosta kallistella päätä. Onni tekee sitä, kun hänelle puhuu. Onni istuu tomerana ja tuijottelee vaihdelleen kenoisuutta puolelta toiselle ja välillä pää keikahtaa täydelliset 90 astetta, josta minulla ei ole vieläkään kuvaa.

Onni!:

Tosin, kun kutsun Onnia, saatan saada nykyään luokseni kaksi koiraa. Eilen kysyin Ninjalta, että "Missä Onni on?", niin Ninja juoksi täysiä ohitseni ja haki Piparipojan. Onni tuijotti tapahtumaa sylistäni.

Koirakirjoissa on lukenut jotain erittäin tärkeää vinkuleluista, mutten kuollaksenikaan keksi, että mitä, joten älyttömän vastuullisena kasvattajana ostin Onnille oman vinkulelun. Sen nimi on Latex-Kala. Ninjalla oli aikoinaan Kumikana, mutten tiedä mihin se on mennyt. Ehkä se on mennyt samaan paikkaan kuin vasemman jalan sukat. Onni on tykännyt Latex-Kalastaan, vaikka tuntuu, että Onni riemuitsee yhtä paljon kuivuneesta huonekasvin lehdestä kuin mistä tahansa huippu kalliista ja asiantuntijoiden kehittelemästä älylelusta. Onni harrastaakin sitä, että ensin tapellaan jonkun lelun kanssa, sitten hyökätään salamana seuraavan kimppuun ja muutaman sekunnin päästä seuraavan. Mikään lelu ei siis mene hukkaan tai ole käyttämättömänä. Lelut myös mystisesti vaihtavat huonetta. Sohvalle viereeni on ilmestynyt Kissa, joka toimii Onnin unileluna makkarissa.

Onni on ihan niikun Ninja pienenä! ...ehehhee... Tai no...:

Yllä ja alla olevissa kuvissa näkyy totuus Onnin tassuista. Ne on valtavat. Ne on älyttömän hirvittävän kammottavan käsittämättömän totaalisen pelottavan uhkaavan paniikinomaisen legendaarisen ISOT. Sellaisia hassuja ne koiranpennut on, kun yksi osa ruumiista kasvaa yhtäkkiä ottamatta huomioon muita kropan suhteita.

Iloisesti tassuvertailussa:

Veljeni Antti tuli kylään ja Onni tykkäsi kapinoida Antin sylissä. Antti ei myöskään ollut valppaana tai ei tajunnut ohjeitani, kun kipaisin keittiössä Onnin ollessa Antin kanssa sohvalla, niin Onni ponkaisi neljällä tassulla alas sohvalta ja laskeutuikin oikein hienosti samaisille tassuille. Okei, periaatehan on se, ettei koira saisi hypätä mistään alas minne ei ole itse päässyt, mutta tälläistä tämä välillä. On Onni toki aiemminkin lennellyt sohvalta ja sängyltä, mutta sattuneesta syystä olen ollut vähän hyshys asiasta. Onni on siis kestävää tekoa, onneksi, kuten äitinsä ja isänsä. Kyllä pienen ja hennon pennun kanssa saa olla sydän kurkussa koko ajan, mutta Onnin kookkuus luo ihan mukavaa varmuutta siitä, ettei Onni ole posliinista tehty. Muistan kyllä olleeni Ninjan kanssa ihan supervarovainen pentuna. Mikä lie päässä haksahtanut, kun olen vakuuttunut, että Onni pysyy hengissä ilman hirveää panikoimista ja hyysäämistä.

Antin siskon tyttären poika Onni:

Ninja on tuntunut tajuavan, että kun Onni on lattialla niin Ninjan pitää olla jossain korkeammassa maastossa. Kiitos siis älykkään koiran, etten joudu pitämään Ninjaa aina yksin makuuhuoneessa päiväsaikaan. Tämä järjestely sopii minullekin paremmin ja nöppöinen Ninjani saa olla lähelläni, kuten esimerkiksi nyt, tuossa sohvan tyynyn päällä selkäni takana. Onnin simahtaessa Ninja saattaa alkaa tuomaan lelua tai puuhastelemaan muuta lattian rajassa.

Herra Pörhö Pörhönen:

Ylläolevan kuvan julkaisin, jotta näette todella kuinka komea pörhö Onni on. Vai siis, ettekö te ole olleet jo siitä vakuuttuneita? Onnia ei häirinnyt, että Ninjan pentukori oli mennyt nurin, koska sen päällä oli yhtä kiva lekotella. Ninjaa se sen sijaan ärsytti ja koria yritettiin kuonolla kääntää.

Onni näyttää tytöille mallia:

Pyrin nyt käymään usein moikkaamassa Liloa ja Myytä. Viimeeksi oli erityisen vaikea kuvata koiria, koska Onni viihtyi välittömässä läheisyydessäni, kuten selkäni takana ja muut koirat seurasivat perässä. Minulta löytyy paljon kuvia karvoista ja vauhtiviivoista, muttei sitten näiden parin kuvan lisäksi muuta. Veljeni koira Banton on kuulemma tulossa ensi viikonloppuna käymään ja olisi todella kiva, jos Onni tapaisi vielä ison ja kivan koiran.

Onni the Man:

Olenhan minä Onnin takapuolta joutunut pesemään paljonkin, kuten olen laajalti mainostanutkin, mutten tiedä pitääkö Onni vedestä. Tein eläinkokeita Onnilla ja laitoin Onnin pieneen vatiin, jossa oli vähän vettä.

Mä taidan haluta täältä pois:

Kuten kuvasta näkyy, ei ollut kauhean kivaa. Elättelemme kuitenkin vielä toiveita, että Onnista tulisi vesipeto. Pesin tuossa samalla Onnin mahan alusen, kun herra ei itse ymmärrä putsata pippeliään, jonka hieno karvatupsu sotkee kyllä massun ja vähän joka paikan pissiin. Se näistä pippeli puheista, tiedämme kyllä kaikki kuinka hieno se on.

Ja sitten kuivataan! Noniiiin, aaaaaa, kuivaa ja puhdasta tulee:

Koko tämä pesemiseksi kutsuttu juttu uuvutti Onnin ja herra kävi aurinkoon nukkumaan ja kuivattelemaan turkkiaan. Odottakaas vaan, kun pesen Onnin kokonaan!

Kuten taisin jo aikaisemmin sanoakin, Onni on todella nätisti ulkona. Onni joko kulkee takkini sisällä tai noin nätisti käsissäni. Ei voi kuin ihailla, kun toinen on niin kaikin puolin täydellinen koiranpentuna olemisessa. Kuuseen kaikkien ihmisten kauhuskenaariot ja puppu puheet. Lelina tulee saamaan Onnista aivan ihanan ensimmäisen koiran. Minä tulen epäilemättä olemaan aina ylpeä ja rintarottingilla kasvatistani. Heh heh, taitaa nousta appelsiinimehut päähän, mutta minkäs teen, kun Onni on niin täydellinen, että pakko olla tai olisin vähän niiku vajaa.

Kevättä rinnassa:

Olen ollut jo pitkään vakuuttunut, että Onni on koira, mutten välttämättä ole enää. Onni tappeli erittäin innoissaan ja hartaasti kissojen raapimapuun kanssa. Missä olen nähnyt tämän ennenkin? Ainiin, kissojen ollessa pentuja. Huomatkaa kuinka hienoon kuntoon kissat ovat saaneet raapimapuunsa. Isäni on vaihtanut siihen narut monen moista kertaa.

Onni teroittaa kynsiään:

Lopuksi vielä lupaamani videot. Enjoy!!!

Tällä hetkellä Onni nukkuu sylissäni... Ei raaski nousta...

Pirva kakkelssi!

2009-04-27T11:07:00.000-07:00

On niin keväistä, iloista, aurinkoista ja ennen kaikkea happy happy joy joy, että tein iloksemme hienon kasvukäyrän. Ensi viikon käyrästä kuvittelisi tulevan vielä mielenkiintoisempi, mutta lisää siitä myöhemmin, olkoon se surprise. Minä vedän baskeria syvemmälle päähän, vaihdan aurinkolasit suurempiin, nostan kaulukset pystyyn ja uppoudun koirieni maailmaan leikkien, että kesä on kivaa aikaa... Tai olisi se, jos aurinko ei paistaisi.

Hukkasin Onnin ja paniikinomaisen etsinnän jälkeen löysin
Onnin nukkumasta näin mielenkiintoisessa asennossa.
Liekö herralla ollut kampaus, jota varjella?:

Lelinan lähdettyä Onni ei halunnut hyväksyä, ettei kukaan nuku hänen ylhäisyytensä kanssa lattialla ja protestoi. Vinguttiin surkeasti, kalisuteltiin sängyn alla olevaa rojua ja revittiin runkopatjaa alapuoleltani.

Onni leikkii ruoalla:

Eilen aamulla katselin, kun Ninja imetti Onnia ja kipaisin vessaan. Mikä voisi mennä vikaan imettäessä? Ilmeisesti jokin, koska kuulin saniteetti tiloihin Ninjan murinan, haukkumisen ja Onnin surkean vinkumisen. Karjuin Ninjan nimeä ja ryntäsin paikalle housut lennellen matkalla pitkin lattioita. Ninja ei totellut huutoani, joka läheni hysteeristä. Löydettyäni koirat Ninja pörhisteli ja Onni mönki vinkuen sängyn alle. Sydän kurkussa odotin vinkumisen loppumista ja kutsuin Onnia. Onni tepsutti sängyn alta kuin mitään ei olisi tapahtunut ja tuli luokseni, että oliko asiaa. Tällä kertaa vältyimme veren lentämiseltä.

Ehkä näin luettuna käytökseni tuntuu absurdilta: miksen ole erottanut koiria todella jo aikoja sitten? Asiahan ei ole aivan niin yksinkertainen, kun sitä lähtee tarkastelemaan. Vaikka Ninja ei tarvitse Onnia, niin Onni tarvitsee Ninjaa. Vaikka suhde olisi kulissia, on se Onnille totta, se on suhde omaan äitiin. Ilman Ninjaa Onni ei näkisi päivittäin koiria enkä minä voi opettaa yhtään mitään koirien maailmasta, voin vain opettaa miten käyttäytyä koirana ihmisten maailmassa. Koen myös velvollisuutta Ninjaa kohtaan. Olemme olleet hyvin läheisiä kolme vuotta ja täydellinen laumasta erottaminen tekisi hallaa Ninjan psyykeelle. Tiedän, ettei minun ole mitään järkeä olla Ninjalle varsinaisesti vihainen, koska se ei johda mihinkään: Ninja käyttäytyy, kuten käyttäytyy, koska kokee, ettei muuta keinoa ole ja minun tuomitseva asenteeni tekisi vielä enemmän hallaa Ninjan itsetunnolle. On myös erittäin vaikea vahtia koiria silmä kovana koko ajan. Ninja ymmärtää pysyä Onnista kaukana, mutta Onni käyttäytyy kuin pentu ja tunkee Ninjan naamalle, hyppii päin ja puree häntää. Eikä Onni ole oppinut mitään tästä kaikesta vaan tulee Ninjan päälle yhä aggressiivisemmin ja intensiivisemmin.

Tällä hetkellä Onni nukkuu sohvan ja vinyylihyllyn välissä ja Ninja selkäni takana tyynyn päällä. Olisi epäreilua pitää Ninjaa lukittuna omiin oloihin koko päiväksi, joten Ninja saa olla olohuoneessa, muttei saa nukkua lattialla vaan tuolilla tai sohvalla eli Onnin tavoittamattomissa. Puuhatessani jotain laitan Ninjan 'omaan huoneeseen', josta kuulee ja näkee olohuoneen suuntaan. Minulla on se etu, etten ole töissä, eli toisin sanoen koirat eivät ole yksin asunnossa pitkiä aikoja.

Toivon nyt, että eilisen attack oli viimeinen lajiaan. Kaikeksi onneksi kovapäinen pikku miehemme ei tunnu pienistä hätkähtävän.

Hyökkäys vauhtiviivoilla:

Onni haki eilen aamulla itselleen kupista aamupalaksi raksuja. Johan nyt. Eilen myös Onni alkoi syömään luuta itsekseen. Tikun parissa vietetää pitkiäkin aikoja. Teen yhä ruoat pääasiallisesti itse. Joku opas neuvoi, että jos ruoat tekee itse niin pennuille pitäisi antaa lisäravinteita. Jotenkin hullu kehoitus. Mitä ihmettä koirat tarvitsevat mitä ei löydy tasapainoisesta ja monipuolisesta ruoasta? 'Ei niistä ole mitään haittaa' tai 'varmuuden vuoksi' tyyppiset kommentit kuulostaa pilleritehtailijoiden myyntipuheilta: antaessasi koirallesi lisäravinteita ajattelet koirasi parasta. Jospa annettaisiin niille lemmikeille lääkkeitä vain, jos ne tarvitsevat niitä, ei huvin vuoksi?

Juuri tapasin yhden rouvan, joka kertoi tietämättään, hyvää hyvyyttään, rakkaudesta, tehneensä hyvin lähtökohdiltaankin sairaan koiransa ylipainoiseksi, koska luuli antamansa lisäravinteen tekevät koiralle hyvää.

Alla olevassa kuvassa Onni yrittää tulla lelu suussa sohvalta alas. Aluksi epäröidään ja sitten määrätietoisesti yritetään laskeutua, kun kerran ollaan jo niin iso poika. Nappasin pojan ajoissa kiinni, vaikka olenkin asentanut tyynyjä sohvan viereen, ettei kävisi köpelösti.

Onni, 7,5 viikkoa, uskoo kykenevänsä
tulemaan sohvalta alas omatoimisesti:

Alla Onnin lempi nukkumispaikka lähitarkkailussa. Aluksi tuntui kurjalta antaa Onnin nukkua kovalla ja kylmällä lattialla, mutta barrikaadeista huolimatta Onni mönki luolaansa nukkumaan. Toisaalta on kiva, että jos Onni ei ole näköpiirissä, herra löytyy lähes aina nukkumasta sieltä. Huomaa, ettei kissanpentuja ole tällä kertaa taloudessa, koska Onni ei möngi sohvan alla. Ninja juoksi Piipiin perässä yli vuoden ikäiseksi sohvan alla. Epäilen tosin, että mahtuukohan pörröinen poikamme sinne, vaikka yrittäisi. Tämä puute ei tosin haittaa ollenkaan, koska eläinpentujen pyydystäminen sohvan alta on rasittavaa puuhaa.

Onnin poko:

Onni oli taas sunnuntaina mukana, kun vein Ninjan ulos. Tällä kertaa tuuli vähän ja Onni kaivautui takkini uumeniin. Tuuli oli aika pelottavaa, mutta lopulta vähän kurkittiin kaulusten katveesta, että missäs mennään. Ihmiset saattoivat ihmetellä, että mitä tuokin hullu nainen tuolla kävelee pidellen rinnoistaan noin tiukasti kiinni.

Anita <3>

Vein Onnin taas sunnuntaina moikkaamaan Liloa ja Myytä. Aluksi Onnia taas jänskätti, mutta Lilosta tykättiin niin kovasti, että Onni nuoli monen monta kertaa Lilon nenää. Lilon kanssa kehkeytyikin erityisen hauskat leikit, koska Lilo osasi leikkiä Onnin ehdoilla. Seuraavassa kuvasarjassa Onni ja Lilo leikkivät. Koirat kiertävät Tiinaa ympäri jahdaten vuorotellen toinen toistaan. Hauskaa oli!

Tiina ja Myy tarkkailevat, kun Lilo ja Onni leikkivät poliisia ja rosvoa:

Lilo oli erityisen huvittava, kun Onni olisi halunnut tutkia asuntoa nenällään ja jaloillaan. Lilo tepasteli Onnin edelle ja kävi eteen makaamaan, että huomaa minut hei. Seuraavassa kuvasarjassa Lilo yrittää saada Onnin huomion maakaamalla tiellä.

Onnin nukahtaessa Lilo kävi vähän väliä tarkistamassa, että joko Onni on jo hereillä.

Ollaan kavereita, jookos, banaani ja kookos?

Aina ehtii rapsulle, vaikka kylässä
olisikin maailman ihanin koiranpentu:

Myy ja hieno pimpula:

Huolimattomuuksissamme olemme Bettin kanssa unohtaneet lattialle välillä Ninjan pannan. Ei jää salaisuudeksi milloin Onni huomaa sen, koska kuulen riemukkaan jouluisen kilinän lattian rajasta. Onnista oli erityisen hauskaa kantaa pantaa suussaan ja kieriä samaan aikaan. Seuraavaksi pari kuvaa, joissa Onni demonstroi kuinka panta suussa kieritään.

Onnilla on muuten isot tassut. Etutassut ovat kohtuuttoman suuren tuntuiset, varsinkin, jos niitä vertaa takatassuihin. Mutta ne ovat kyllä erityisen hienot tassut, joilla on hieno hutkia vaikka naamaani tai viettomia varpaitani.

Yöllä Betti oli jättänyt Onnille iltapalaksi nakin. Se löytyi kupista, kun saavuin kotiin. Kävin vessassa ja sillä aikaa nakki oli ilmestynyt olkkarin matolle yli puoliksi syötynä.

Tässä kirjoittaessani Onnilla ja minulla on ollut hauskaa. Pistin Onnin paitani sisälle ja yllätykseksi Onni ei mönkinyt pakoon vaan kävi nukkumaan pitkäksi toviksi sinne. Senkin jälkeen sylissäni viihdyttiin pitkään. Ensi nuoltiin reittä ja käsivartta hartaasti, kunnes äkättiin housun napit ja topin rusetti. Taitaa pojasta sittenkin tulla salonkikelpoinen sylikoira. Kuuntelen täällä Franz Ferdinandin 'You Could Have It So Much Better' levyä ja äsken juoksin hihitellen olohuonetta edes takaisin ja Onni juoksi kintereilläni. Sitten tanssin Onnille ja Onnista jalkojen perässä loikkiminen oli erittäin viihdyttävää. Nyt poika nukkuu pokossaan ja minä annan sorretulle Ninjalleni huomiota pusuttelemalla ja paijaamalla.

Kaikki koirat ei pure

2009-04-24T14:23:00.000-07:00

Muokkaan tähän merkintään kunnon tekstit, jottei mitään vaan jää mainitsematta, heh.

Liiankin tuttu kuvio:

Lelina tuli pitkästä aikaa kylään. Yöllä Lelina nukkui Onnin kanssa lattialla ja kerroin, että jos hauvavauva ei anna sinun nukkia, niin mene vaan olkkariin nukkumaan. Kuulemma Onni olikin repinyt hiuksia ja haastanut Lelinaa leikkiin, mutta koska Lelina teeskenteli nukkuvaa niin Onni oli käynyt hiusten sekaan nukkumaan.

Onni tutustuu kirjallisuuteen:

Ninja on yrittänyt haastaa Onnia leikkimään, mutta Ninjan leikit on vaan liian rajuja Onnille ja Onni vaan tuijottaa hölmönä, että mitä tuokin tuossa tekee. Jossain vaiheessa Ninja meni töykkimään kuonollaan Onnia hereille ja haastoi leikkimään peuhaamalla pedissä. Onni meni vain määrätietoisesti tissille, mutta Ninja jatkoi peuhaamista välittämättä tästä.

Väsynyt mamikoira:

Ilmeisesti 'sylissä on kivaa' terapia on jotensakin toiminut, koska Onni ei ole enää sylissä hysteerinen.

Otin Onnin mukaan ulos, kun vein Ninjan lenkille. Onni tutkaili sylistäni maailmaa ja Lelina kävelytti Ninjaa, joka välillä tarkasteli, että onko Onnikin messissä. Aurinko paistoi nätisti ja istuimme tovin puiston penkillä. Tuskin ohikulkijat huomasivat mitä mustan takin kätköissä häämötti. Kaikki meni hyvin ja Onni tapitti ympäristöä ruskeilla nappisilmillään. Ei rimpuiltu eikä protestoitu eli poika ymmärtää, että syli on turvapaikka, josta kaikki asiat näyttävät vähemmän suurilta ja pelottavilta. Onni katseli myös tarkkaavaisena, kun Ninjalle heitettiin käpyä.

Eräät tutut olivat kuulleet, että minulla on koiranpentu ja olivat kuulemma 'awww' huudahdusten saattelemana selailleet Pienen koiran blogia. Olin heidän selän takana juoninut, että Onni voisi tulla katsomaan heidän koiriaan, kahta hurmaavaa pikku yorkshirenterrieriä, joille Ninja oli jo aikoja sitten sanonut 'murr'. Alunperin tarkoitus oli tuoda koirat yhteen, jotta Onni tottuisi muihin koiriin, mutta nyt korostui tarve saada Onni ymmärtämään, että koiratkin voivat olla kivoja.

Lilo ja Myy näyttävät millaisia kivat koirat ovat:

Lilo ja Myy olivat iloisia itsejään ja nätisti haistelivat Onnia hännät heiluen. Onni oli aluksi vähän skeptinen, että mitäs nuokin tuossa ovat ja tarkkaili tilannetta sylistä.

"Oi mamma! Se on ihana! Pidetään se, joooko?":

Onni tarkkailee turvapaikastaan tyttöjen leikkiä:

Myy ja Lilo peuhaa:

Mistäs toinen alkaa ja toinen loppuu..?:

Aikansa ihmeteltyään tilannetta, Onni totesi, että menenpäs tästä tutkimaan maastoa. Onni ei näyttänyt pelkäävän hieman isompia karvakorvia ollenkaan. Niitä haisteltiin ja lopulta alettiin haastamaan vähän leikkiin, vaikkei Onnilla ole oikein kuvaa miten toisten koirien kanssa leikitään. Varsinkin Lilosta Onni oli ihana ja Lilo leikki todella nätisti pikkusen kanssa, vaikka olimme juuri todistaneet kuinka rajusti tytöt leikkivät keskenään.

Enää ei pelota yhtään:

"Moi, mun nimi on Onni. Kuka sun nimi on?":

Onni haastaa Liloa leikkiin:

Kaunis Pikku-Myy:

Oli mummokin paikalla huolehtimassa,
että Onnilla riittää kiipeilymaastoa:

Sinun nimi on Onni!:

Todellakin tulemme moikkaamaan tyttöjä toistekin. Koira on aina toiselle koiralle koira eikä ihmisestä vaan ole koiraksi, vaikka kuinka yrittäisi.

Likat<3:

Ikävää tässä päivässä oli tietysti se, kun Ninja puri Onnia aivan minun ja Lelinan silmien alla. Onnilta tuli verta nenästä. Koirat on nyt erotettava toisistaan. En raaski kuitenkaan sulkea Ninjaa oven taaksen, joten asunnon keskellä asennetaan este, Berliinin muuri. Koirat tulevat tapailemaan tiukan valvonnan alaisena.

Rupinenät filmitähtinä

2009-04-23T04:34:00.000-07:00

Onnin painokäyrästä näkee milloin ruoka on ollut hyvää ja milloin ei. Onnille tuli täyteen 6 viikkoa 2.4 eli viime lauantaina ja tällä hetkellä potra poikamme painaa yli kilon! Huomaan kyllä, että Onni on paljon isompi kuin pikkuriikkinen Ninja. Selatkaa vaan blogin ensi merkintöjä kohti, mistä löytyy Ninjan pentukuvia. Ninjan neuvolakortin mukaan Ninja painoi 3 kk vanhana 0,9 g ja 4 kk vanhana 1,2 kg. Taidan alleviivata tätä asiaa oikein kunnolla, mutta minusta se on erityisen huvittavaa.

Eräällä rehufoorumilla kerrottiin, että rönsyliljasta, joka ei ole myrkyllinen, tulee myrkyllinen imettyään itseensä huoneilman nikotiinin ja saasteen. Huomatkaa taas tuonkin lauseen takana oleva melkein perusteltu logiikka. Jos asia on jotenkin logiikalla pääteltävissä, se tekee asiasta totta. Pohjana tuolle absurdille väitteelle oli se, että rönsylilja puhdistaa huoneilmaa. No, meidän ikkunalaudalla kasvavien rönsyliljojen multa ei ole kotoisin Tsernobylista, joten karsittuani vuoden tai kaksi killuneet rönsyt vekka, annoin koirille osansa, mitä tuhota.

Noniin! Nyt tuli MAAILMAN VIIMEISET SÖPÖT KUVAT otettua,
koska tämän jälkeen ei ole mitään järkeä kuvata mitään söpöä,
koska mikään ei ole tämän söpömpää:

Voih, minä vallan sekoan tämän söpöyden lävistettyä sydämeni hattarapilvillä, marenkisateella ja päivänkakkarasäteillä. (apua päästäkää minut ulos näistä sulkeista)

Ninja on vakuuttunut, että Onnin kupissa on parempaa ruokaa:

Nyt kyllä menee romukoppaan kaikki hienot periaatteet 'koira ei itseään nälkään tapa'... Niin, aivan, eivät koirat niin vieläkään tee, mutta en ole halukas ottamaan asiasta selvää ja valmistan sydänkäpysilleni (hus pois siitä) koirilleni erilaisia herkkuruokia, koska kaikki nirsoilu kummankaan osalta tuntuu ikävältä. Ninja on laihtunut vähän turhan paljon ottaen huomioon, että neiti imettää vielä. Maitoa tulee tihkuten ja tykkään, että äidillä ja pojalla on edes jotain sopuisia harrastuksia yhdessä. Onnilla ei nyt ole hätää, mutta mummot nyt on tälläisiä herkkujen tuputtajia. Lelinakin on puhunut, että valmistaisi itse Onnille ruoan, joten mikäs siinä sitten.

Pieni rupinenä:

Turvotetut raksut eivät olleet Onnin mieleen ollenkaan, mutta kuivia on kiva natustella. En nyt muista kuinka pitkään turvotin Ninjalle ruoan pentuna, mutta luulen Ninjan saaneen erilaisen kasvatuksen ja ruokavalion kasvattajallaan. Yritän laittaa Onnin ruoan kylmään, kun poika on lopettanut ruokailun, jotta se pysyisi tuoreena ja kosteana, mutta koska olen tälläinen bimbo, niin ruoka unohtuu yleensä lattialle ja kuivuu. Ilmeisesti Onni on tullut siinäkin äitiinsä, koska kuivunut ruoka on paljon jännempää kuin kostea ja kuivuneita lihankimpaleita natustetaan matolla antaumuksella. Muutenkin Onni on kuin äitinsä ja kantaa ruokaa matolle syötäväksi. Mikä ihme siinäkin on?

Kuuluisan korvankääntäjän korvankääntöunet:

Pari päivää sitten aurinko paistoi niin nätisti, että vein Ninjan puistoon ja potkimme auringonlaskuun asti palloa. Se onkin ollut aina yksi mieli harrastuksistamme. Voisi kai videokuvata joskus kuinka etevä maalivahti ja pelaaja Ninja on. Tapasimme sinä päivänä kuusi koiraa, joista kahta yritettiin salaa takaa haistella.

Hellä hetki:

Kotiin palattuani puuhailin Onnin kanssa ja huomasin Onnin nenässä ikävän näköisen haavan. Koirat olivat olleet kahdestaan hakiessani Ninjan ulos enkä ollut tutkaillut Onnia sen tarkemmin. Ilmeisesti vuoden äitimme oli jälleen kerran purrut Onnia. Tämän jälkeen koirat eivät ole olleet enää keskenään vaan toinen sijoitetaan makkariin, riippuen siitä onko Onni hereillä vai ei. En kuitenkaan ole valmis erottamaan koiria kokonaan toisistaan, koska on niillä hyvätkin hetkensä, joten jos Betti tai minä olemme kotona saa koirat olla vapaasti koko asunnossa.

Onni tahtoo koloonsa ja Ninja kupsuttaa pentukoriaan:

Näin se tapahtuu: ensin oikealla tassulla viisi ruopaisua
ja sitten rytmikästä kupsuttamista kummallakin:

Onni opiskelee kuinka kupsutetaan oikeaoppisesti:

Hommahan menee niin, ettei koiraa voi tai saa rangaista jostain mistä se ei jää rysän päältä kiinni. Koira ymmärtää välittömän syy ja seuraus -suhteen (ei tosin aina niin kuin ihminen soisi), muttei ymmärrä, että miksi omistaja karjuu, jos hän vain tulee häntä heiluen ovelle. Koira ei ymmärrä siltikään, vaikka omistaja työntäisi koiran kuonon rähjäyksen aiheuttaneeseen kakkakikkareeseen. Kuulin aikoinaan lapsesta, joka oli niin tuhma, että häntä piiskattiin, mutta se ei tuntunut tehoavan. Piiskaamista kuitenkin jatkettiin niin kauan, kunnes lapsi tuli itse piiskattavaksi ja vanhemmat olivat kauhuissaan. Lapsi kertoi olleensa tuhma ja tietävänsä saavansa nyt piiskaa. Vanhemmat lopettivat lapsen piiskaamisen siihen. Lapsen ja koiran logiikalla tuhman tekemistä ei lopeteta, mutta seuraukset opitaan hyväksymään asiaan kuuluvina.

Eivät ne aina ihan saman rodun, lajin tai maailman edustajilta vaikuta:

Käyttäydyin siis kuin mitään ei olisi tapahtunut, koska minun näkökulmastanihan asia oli niin. En vältellyt Ninjaa tai antanut huomiota yhtään vähemmän. Onni ei vieläkään osoittanut pelkoa äitiään kohtaan vaan oli oma itsensä. Ninja sen sijaan, vaikka meillä oli ollut niin kivaa ulkona, luimuili koko illan. Ikään kuin Ninja olisi odottanut asiaan kuuluvaa rangaistusta koko olemuksellaan. Sitä ei tullut.

Olihan pissikuva lopulta julkaistava,
kun se tehdään niin hienosti ja sanomalehdelle:

Tämän tapahtuman jälkeen ei ole ollut minkäänlaisia välikohtauksia ja toivon, että olemme päässeet niistä eroon. Meillä on täällä varotoimet, joita noudatamme mahdollisimman tarkkaan: Onni pidetään kaukana tai vahditaan vierestä, kun Ninja syö. Koirat ruokitaan samaan aikaan. Lelut, joihin Ninjalla on tunneside siirretään päiväsaikaan piiloon. Ninja ei saa leikkiä Onnin leluilla, siten alkaa omimaan niitä ja tulemaan mustasukkaiseksi niistä. Koirat eivät ole koskaan kahdestaan ilman valvovaa ihmissilmää. Jos koirat ovat vierekkäin, kummallekaan ei anneta huomiota vaan huomiota annetaan erikseen toisen ollessa kauempana. Jos Ninja selkeästi haluaa olla rauhassa ja Onni ei tajua sitä, Onni siirretään muihin puuhiin.

Joku viisaampi on varmaan yhä sitä mieltä, että Ninjan ongelmainen käytös johtuu minusta, koska en ole toiminut Jumalan lain... eikun hätkähdyttävästi samanlaisten koirakirjojen ohjeiden mukaan. Kritiikkini kaikkea painettua tekstiä kohtaan on aiheellinen ja perusteltu, koska kirjoja, jopa kuinka arvostettuja koirakirjoja, saa painaa kuka tahansa kellä on siihen varaa. Minäkin voin painaa kirjan, jossa kerrotaan, että koiran kakka on terveellistä ja siinä se on, painettu teksti, mutta se ei tee siitä totta. Koirakirjat toistavat samoja fraaseja ja ohjeita, ei siksi, että ne olisivat yleisesti hyväksyttyjä tosiasioita vaan koska kaikki kirjat sanovat samaa, joten sen täytyy olla totta, joten painampas saman tiedon eri sanajärjestyksessä omaan opukseeni ilman, että olisi minkäänlaisia todisteita tai tutkimuksia tukemaan tätä näkemystä. Ehkä sellaisia on tehty, mutta nämä julkaisut ovat unohtaneet ne jonnekin. Onhan se vähän ikävää, kun en luota edes Paulo Coelhon tai Kafkan sanaan ehdottomana totuutena, mutta samalla riemuitsen ja ylistän ihmisille suodun ajattelu- ja päättelykyvyn täydellistä vapautta. Koska emme elä totalitaarisessa yhteyskunnassa, meillä on oikeus myös toimia oman ajattelu- ja päättelykyvyn ohjaamalla tavalla.

Minut on aina tunnettu 'vastarannan kiiskinä' tai 'omantien kulkijana' ja olen aina epäillyt tietoa niin pitkälle, että ystäväni ovat olleet minulle raivoissaan, koska en hyväksy asioita, jos katson epäilykselle olevan sijaa. Tästä syystä olen erottunut yhteisöstä kuin yhteisöstä (koulu, foorumit, työpaikka, baari...) hyvässä kuin myös pahassa. Toiset kiittelevät tyyliäni ja skeptistä sarkasmiani, kun taas toiset pitävät minua raivostuttavana päällepäsmärinä ja mies-/nais-/eläin-/nuoriso-/musiikki-/taide-/ihmisvihaajana. Minkään yhteisön painostus ei ole koskaan saanut minua muuttumaan, enemmänkin minusta tulee pahansisuisempi ja ehdottomampi. Sitä päivää saadaan odottaa, että vastenmielisyyteni erästä koirayhteisöä kohtaan lakkaa. Internetin ulkopuolella olen kuitenkin lihaa ja verta ja kovin erilainen kuin omat analyysini.

...Se vei koko käden:

Onnin käytöksessä on ilmennyt pikku hiljaa eräs asia, jonka luulen liittyvän Ninjan väkivaltaan. Jos Onnia pitää sylissä, eikä päästä pois Onni muuttuu hysteeriseksi. Aluksi se oli vain pientä murinaa, mutta nykyään se saattaa johtaa hysteeriseen rimpuiluun ja kirkumiseen. Kai se, ettei Onni pääse jostain epämiellyttävästä tilanteesta pois laukaisee pahan muiston. Ninja yritti eilen leikkiä Onnin kanssa, mutta Ninjan leikki oli vähän liian rajua ja se päättyi siihen, että Onni ilmeisesti jäi vähän jalkoihin ja ryömi surkeasti vinkuen pakoon paplarikorini alle. Vaikkei näihin tilanteisiin liity vaaraa tai kipua, Onni ei osaa käsitellä säikähtämistään mitenkään muuten.

Ratkaisuna olemme alkaneet harrastamaan "sylissä on kivaa"-terapiaa. Se on hyvin yksinkertaista. Otan Onnin syliin ja ennen, kun paniikki iskee, lasken takaisin lattialle. Sylistä päästiin siis ilman ylimääräistä rähjäämistä ja kokemus luo positiivisen tunnun tilanteeseen. Otan myös Onnia syliin ja käymme leikkimään. Onni on maha rintani päällä, joten Onni kokee olevansa vapaa eikä tilanteeseen kahlittuna. Sitten höpöttelen Onnille ja Onni lipittää huuliani, retuuttaa tukkaani tai peuhaa lelun kanssa. Onni tykkää todella paljon, jos kantelen häntä ympäriinsä. Silloin ollaan rauhallisena ja nautitaan paikoista, joihin ei muuten päästäisi tai ylettäisi.

Ninjan elämän ensimmäinen nakki:

On ensisijaisen tärkeää, että ongelman tiedostaa tarpeeksi pian, jotta siihen voi puuttua ajoissa. Kuvitelkaa aikuinen chihuahua, joka saa paniikkikohtauksen, jos ei pääse sylistä pois halutessaan ja ehkä muuttuu aggressiiviseksi. Nyt on hyvä hyödyntää pennun sopeutumiskykyä ja omaa kokemustani temppuilevista eläimistä (sillä Onnin käytös ei ole ollut sitä tavallista rimpuilua, mitä olen tottunut saamaan varsinkin kissoilta). Tämä temppuilu ei selviä sillä, että pakotan Onnin olemaan sylissä, mutta jos Onni taistelee vastaan päästän pojan alas vasta, kun ollaan rauhotuttu. Rauhallinen käytös palkitsee siis itse itseään.

Mikäs porkkana tää on olevinaan... Aika lötkö kepiksi... Haisee jännältä:

Onneksi Onni ei pelkää Ninjaa tai minua. Se auttaa, kun rakennamme Onnin turvallisuudentunnetta takaisin.

MUTTA maistuu hyvältä:

Kaikeksi onneksi meidän elämämme ei ole keskiarvolta niin kriisin täyteistä kuin saattaisi kuvitella, mutta minäpä uskallan kertoa koiran omistamisen kurjista puolista (Näen sielunisilmin kuinka joku nyrpistää nenäänsä tässäkin kohtaa ja tuhahtaa närkästyneesti). Mutta uskallan kertoa niistä kivoistakin puolista, vaikka sen uhalla joku saattaisi alkaa haluamaan itselleen pikku chihua.

Onnillekin maistuu nakki:

Kuten kuvista näkyy, koirat ovat saaneet täällä nakkia! Aikoinani, kun jäin allergianjäljitysnalkkiin, jäi Ninjalta saamatta vaikka mitkä epäterveelliset pupunruokaan verrattavat herkut. Olen ollut aika ehdoton dietin suhteen, mutta kaiketi alan vanheta ja höpertyä. Veljeni koira Banton on ollut perheemme kesken 'nakkikoira' ja Ninja oli pentuna ihan kutsumanimeltään Nakki. Jo on aika, että löydettiin herkku, mitä mummolaankin osataan ostaa. Joten, hoi, Big Fat Mama, osta nakkia ja vilkaise, ettei ne sisällä viljaa! Me tullaan huomenna hampparille nimittäin... Kyllä on aika, että Ninja-Nakki lunastaa nimensä!

Lisää nakkia!:

Joissakin kuvissa saattaa nähdä Ninjan nenän yläpuolella haavan. Se ei kuitenkaan ole sodassa tullut vaan on todennäköisesti Ninja on itse repinyt edellisen viikon kuivumisesta seuranneen kuivuman nenästään pois. Meillä on siis kaksi rupinenää täällä.

Mamiiii... Anna lisää nakkia!:

Toissapäivänä oli suuri päivä Onnille, joka kipusi syliini ensimmäistä kertaa itse. Olin polvillani lattialla istumassa ja Onni kipusi syliini katsastamaan. Vähän myöhemmin Onni kipusi takaisin nukkumaan. Kökötin eteisen lattialla pohtien, että eihän tästä raaski mihinkään lähteä.

Siis Nakkihan se oli? Täytyy pitää mielessä:

Jos Onni tekee jotain luvatonta tai satuttaa puremisellaan, en käytä matalaa tai kovaa ääntä vaan yksinkertaisesti päästä korkean iip-äänen tai vihellän. Onni hämentyy, että aika kumma ääni lähtee, kun tekee näin ja ehkä jatkaa tuhmuuksia, mutta toistaessani äänen tai vihellyksen uudestaan, Onni lopettaa ja menee tekemään muita koiruuksia.

Riehuessa ei aina pysy tolpillaan:

Onni on päästänyt kerran aika kovan VUH-äänen. Myös Onni päästi leikin tiimellyksessä korkean vinkulelua kuulostavan äänen ja säikähti sitä itsekin, että mistäs tuo tuli. Eilen Ninjan ollessa syömässä Onni haukahti, että VUH ja Ninja refleksin omaisesti vastasi, että RUF.

Nam, nakkisormi:

Onni tepsutti eilen äitiään vastaan ja heilutti häntää. Häntä on muutenkin alkanut muuttumaan tuuheammaksi ja karvat alkavat pidentyä. Ihan mielenkiinnolla odotan millaisen turkin Onni itselleen kasvattaa.

Leikitäänkö mami, leikitäänkö?:

Onni on keksinyt itselleen nukkumapaikkoja. Olenkin jo maininnut vinyylihyllyn ja sohvan välisen raon, mutta kuulin Bettiltä tänään, että Onni on useampana yönä ollut häntä töistä tullessa vastassa erään hyllyn ja seinän välisessä raossa makkarin oven vieressä. Sieltä kuuluu rapinaa ja kun Betti kipuaa sänkyyn pieni pää ilmestyy tarkkailemaan setää. Voidaanko tästä vetää se johtopäätös, että chihuahuat ovat luolaeläimiä...?

Imettäessä mentiin vallan nurin, kun on niin touhukas olo.
Ninjasta se oli epäilyttävää ja vähän pörhistettiin karvoja:

Ninja on yrittänyt useaan otteeseen tänään leikkiä Onnin kanssa, mutta Onni ei taida Ninjan riehumista tunnistaa vielä leikiksi, mutta tämä antaa minulle toivoa, että äidistä ja pojasta tulee vielä oikeat ystävät.

Ja lopuksi pitkään lupaamani video tai yksi niistä! Enjoy!

Draamaa kiireen keskellä

2009-04-19T13:40:00.000-07:00

Kiirettä koirilla ei ole ollut, minulla vain. Koko viikko meni Jyväskylässä ravatessa ja kesätöitä hakiessa, mutta ei sen enempää minun juoksuistani.

Nätisti punnituksessa 13.4:

En ole sitten ehtinyt editoimaan videoita, yhtään niistä. Ei pitäisi lupailla mitään, niin ei joudu nielemään lupauksiaan. Ehkä joskus sitten...

Onni ei vielä ymmärrä miksi ruoka pitäisi syödä lautaselta 13.4:

Lupailuistani huolimatta (eli se, jossa lupasin, etten julkaise enää kuvia IHMISISTÄ, koska ne järkyttävät joitakin heikkomielisiä ja aiheuttavat ala-arvoista foorumikirjoittelua) julkaisen seuraavan kuvan, koska se on niin ihana. Kuvassa siis traumatisoitunut ja pahasti häiriintynyt koiranpentu on hyväksikäytön uhrina... Anteeksi :D En vaan voi vastustaa kiusausta itse olla tulkitsematta kuvaa mielivaltaisesti! Todellisuuteen taas... Kuvassa hyvä ystäväni Riikka tutustuu Onniin, joka mielellään nuolee nassuja. Riikka laittaa huulet pusuttelu asentoon ja Onni itse tökkää kuononsa keskelle suuta.

*muiskis*:

14.4 Onni nukkui eka kertaa yön lattialla. Onnistahan tulee sängyssä nukkuja, kuten äidistäänkin, mutta lattialla nukkuessaan Onni pääsee pissille ja riehumaan ilman, että minun täytyy huonoselkäisenä avustaa herraa. Ensimmäisenä yönä ei edes taidettu tajuta, ettei nukuttukaan sängyssä eli yö meni rauhallisissa tunnelmissa.

Ensimmäinen keppi:

Onni tosin hoksasi pian mistä on kysymys ja on sen jälkeen piipitellyt surkeana lattialla, että nostakaa minut sänkyyn. Eihän siitä mitään tule, kun herra roikkuu hampailla nenässäni kiinni. Tiedän kyllä, että se on kovin kaunis nenä, mutta onko se pakko yrittää syödä? Tein siis saman linjavedon kuin Ninjan kanssa aikoinaan: rähjäämällä ei saa tahtoa läpi. Pikku hiljaa herra on sen myös sisäistänyt ja pikku piipittelyn loputtua Onni nostetaan palkkioksi sänkyyn. Kerron alempana toisen esimerkin valossa miksi tämä koulutusmenetelmä toimii eikä ole julmaa eläinrääkkäystä.

Onnin elämän iloja:

Tuona päivänä Onni myös oppi menemään itse pentulaatikkoon nukkumaan ja tuli Ninjan kanssa ovelle vastaan.

Se onkin muuten liikuttava näky, kun reilu viisiviikkoinen koiranpentu taapertaa kovaa vauhtia ovelle vastaan. Voi olla, että Onni seuraa äitiään, joka menee ihan sekaisin, mutta samalla tavalla poika tulee jalkaani vasten pomppimaan, että huomiota tai jotain. Onni tosin ei osaa kurottaa katsettaan silmiäni kohti vaan tuijottaa haltioituneena esimerkiksi varpaitani tai nilkkaani.

Onnille tuli kriisi, koska ei pääse itse hyppäämään sängylle tai sohvalle. Ei kelvannut, vaikka nostin, sinne olisi päästävä itse. Onni vinkui, peruutti, otti vauhtia, loikki, kurkotteli takatassujen varassa eli yritti kaikkensa, muttei päässyt. Okei, Onni ei päässyt loikkasullaan edes maasta irti, mutta aika ihailtavaa omistautumista asialle noin pieneltä eläimeltä. Onni masentui ymmärrettyään rajallisuutensa ja meni yksin piipittelemään sängyn alle.

Onni huomasi ohi menevät tissin ja tarrasi kiinni:

Nyt täytyy kyllä kehua herran hyppytaitoja. Juuri äsken Onni tahtoi tarmokkaasti sohvalle ja pomppi sohvaa vasten ainakin puoleen väliin asti. Nyt on siis 20.4 ja meillä on täällä 6 viikkoa vanha koiranpentu.

Onnin pikaruokaa:

Kun Onni pyrkii sohvalle piipittämällä ja riehumalla, en suinkaan nosta poikaa automaattisesti ylös. Odotan, että kiljuminen loppuu ja sitten vasta nostan. Koirat on aika helppo ehdollistaa erilaisiin asioihin. Jos olisin piipityksen aikana nostanut Onnin ylös, olisi pieni pää oppinut, että piipityksellä pääsee sohvalle. Kun taas Onni on hiljaa nostaessani hänet sovalle, poika oppii sen, että ainakaan kiljumalla ei ylös päästä. Klassisen ehdollistumisen tehokkuuden voi jo todeta siitä, että Onni ei enää piipitä päästäkseen sohvalle vaan yksinkertaisesti hyppii sitä ja minua vasten. Nostan Onnin samantien sohvalle ja näin yksinkertaisesti Onni on oppinut, ettei ainakaan piipittämällä saada tahtoa läpi. Virallisen koulutuksen voi aloittaa kymmenen viikkoisena (harva tuntuu kuitenkaan aloittavan koulutusta silloin), mutta fiksuna koirana Onni oppii täällä yhtä sun toista hyödyllistä taitoa ennen muuttoa Lelinan luokse.

Onnin luola sohvalla:

Olin lukenut yhtä sun toista pienistä kovapäisistä chihuista ennen, kun hankin Ninjan ja olin päättänyt, etten ainakaan mitään räkyttävää pikku napoleonia talooni halua, joten aloitin koulutuksen kymmenen viikkoisena, vaikkei se aluksi käytännössä ollut mitään suurta ja vaativaa. Opeteltiin olemaan purematta sormiin ja nukkumaan yöllä riehumisen sijaan. On aina se riski, että koulutuksen aloittaa liian myöhään ja sitten ollaankin vaikeuksissa, kun koira on oppinut paljon pahoja tapoja, kun ei ole ollut ennalta sovittuja pelisääntöjä olemassa.

Ninja oli esimerkiksi aika helppo kouluttaa koiraksi, joka ei kerjää, koska en ollut opettanut Ninjaa kerjäämään alunperinkään. Sen lisäksi en tarjonnut koskaan omaa ruokaani tai antanut mitään huomiota syödessäni. Sen sijaan saatoin komentaa Ninjan muualle silloin, kun itse söin. Eihän tuokaan ihan noin simppelisti mennyt, mutta fiksuna koirana Ninja oppi pelin hengen.

Onni kantaa hienosti hiirtä:

Aiemmin kerroin, että olin luistanut tästä aina ennen niin ehdottomasta säännöstä ja annoin Ninjan olla Onnin kanssa lähelläni, kun söin. Onko koulutukseni mennyt pilalle ja onko Ninja nyt ihan sekaisin? Ei suinkaan. Kun Onni on muualla, Ninja käyttäytyy kuin aina ennenkin ja poistuu sohvalta vapaaehtoisesti, jos näkee minun saapuvan lautanen kourassa.

Onni pyrkii sohvalle:

Elämä on harvemmin ruusuista koko ajan ja olen nyt jättänyt aika pitkälle kommentoimatta havaintojani, jotka perustuvat omistajan tuntemukseen koirastaan. 15.4 kävi kuitenkin sen verran ikävästi, että pakko siitä on kertoa. Ninja oli syystä tai toisesta oksentanut ruokansa, kun saavuin kotiin. Onni kiiti maistelemaan sitä ja Ninja juoksi paikalle, murahti ja kävi Onniin kiinni. Enkä puhu mistään pienestä varoitus näykkäsystä vaan kävi puremaan kunnolla Onnia päästä. Minä yritin repiä koiria irti toisistaan, mutta Ninja ei meinannut päästää irti millään. Lopulta sain Onnin irti ja Onni oli ihan hysteerisenä ja kirkui vielä monta minuuttia tapahtuneen jälkeen. Itkin itsekin, koska Ninjan hyökkäys oli ollut väkivaltaisempi kuin koskaan aiemmin. Onnilta tuli veritippa kuonosta, mutta muuten poika oli ihan kunnossa, onneksi.

Kenopää:

Totesin, että nyt on pakko tehdä jotain, tämä ei voi jatkua. Jos Ninja pystyy menettämään malttinsa noin pahasti, niin mitä muuta Ninja pystyy tekemään? Tappamaan Onnin? Kauhukuvat vilisivät mielessäni ja kurkkua kuristi. Ninja on aina ollut minulle niin rakas ja tämä käytös sai minut tuntemaan Ninjaa kohtaan tunteita, joita en olisi halunnut tuntea. Aluksi päätin, että koirat olisi nyt erotettava toisistaan, koska Ninja ei tunnu enää juurikaan imettävän eikä Onni muutenkaan tarvitse maitoa, koska syö kiinteää ruokaa. Mutta ajatus, että eristäisin Ninjan itsestäni ja Onnista jonkun aidan taakse tuntui kammottavalta. Järkevästi ajateltuna tunteilla ei ole mitään väliä silloin, kun on kyse Onnin turvallisuudesta, joten olin valmis tekemään pakollisen. Seuraavana yönä Ninja nukkui olohuoneessa yksinään ja kävi välillä itkemässä oven takana surkeasti.

Ninja korissaan pehmolelujen kanssa:

Seuraavana päivänä Ninja oksensi syömänsä ruoan jälleen ja Betti pohti onkohan Ninja kipeä. Aggressiivinen käytös ja oksentelu sopivat kuvaan. Muisteltuani totesin, ettei Ninja todellakaan ole syönyt mitään kahteen päivään lukuunottomatta näitä kahta kertaa, jolloin ruoka oksennettiin ulos. Betti tai minä emme myöskään muistaneet, että Ninja olisi leikkinyt ollenkaan. Varasin ajan tuttuun eläinlääkäriin ja saimmekin ajan heti.

Kyllä maistuu:

Otin Onnin mukaan, jotta eläinlääkäri voisi varmistaa, että Onni on kunnossa hyökkäyksen jäljiltä. Eläinlääkäri totesi, että Ninja on kuivunut (Todetaan nostamalla nahkaa ja jos se ei palaudu heti, on eläin kuivunut) ja Ninja sai kyttyrän (Eläimillä [ainakin kissoilla ja koirilla] on nahan alla aina rasvakerros, jonne voi laittaa tipalla vettä, joka näkyy ulospäin valtavana kyttyränä, kuin kamelilla. Siitä kuivunut eläin sitten saa imeä itseensä nestettä sitä tahtia, kun tarvitsee.). Kyttyrään laitettiin pahoinvointilääkettä, koska se kirvelisi, jos sen laittaisi suoneen. Ninjan kyttyrä lasehti melkein heti ja oli lähes kadonnut kotiin päästyämme. Ninjalta tutkittiin tulehdusarvot ja kaikki oli kunnossa. Eläinlääkärissä mitattuna Ninjalla oli vähän kuumetta, mutta kotona ei, mikä viittaa siihen, että Ninja vain jännitti eläinlääkärikäyntiä. Kotiin saimme erikoisruokaa ja pahoinvointilääkettä. Hain vielä apteekista Canikurin (ravintolisä) Ninjalle. Kuten arvelinkin, Onni oli ihan kunnossa lukuunottamatta hieman turvonnutta poskea.

Tukeva ote lautasesta:

Kipeänä koirat ovat lyhyt pinnaisempia ja todennäköisesti jää mysteeriksi mistä Ninjan tila johtui. Olisi suuri houkutus ajatella, että Ninjan aggressiivisuus oli vain sairaudesta johtuvaa, mutten aio ottaa siitä selvää, joten päätin, että Ninja nukkuu äitienpäivään asti korissaan pehmolelujensa kanssa makkarinoven vieressä. Aamut ovat olleet nimittäin Ninjalle kaikista äkäisistä aikaa, joten miksi ottaa selville tapahtuuko vielä jotain, jos sen voi helposti estää.

Homp homp kaikki meni:

Lukuunottamatta ensimmäistä yötä, Ninja on nukkunut korissaan kiltisti. Kai rakkaitten pehmolelujen (Rotan, Nasun ja Piparipojan) kanssa nukkuminen pitkästä aikaa on sen arvoista. Ninja on fiksu koira eikä ole edes iltaisin halunnut makkariin vaan menee odottamaan kiltisti koriinsa, kun ladon pehmolelut sinne (Niistä ollaan niin mustasukkaisia, etten viitsi pitää niitä päivisin esillä). Onniakaan ei järjestely haittaa, koska Onni nukkuu makuuhuoneen puolella pentulaatikossa lattialla. Esillä on pikku iltapala, jos vaikka nälkä yllättää ja kipollinen vettä. Leluja tietysti unohtamatta. Annan koirien olla vapaasti keskenään päivisin, koska tuota yhtä kertaa lukuunottamatta Ninja ei ole ollut aggressiivinen olohuoneessa.

Betti syöttää Kanicuria Ninjalle:

Ninjan aggressioilla voi olla kauaskantoiset seuraukset, koska Onni ei ymmärrä miksi sattuu. Aikuinen koira ymmärtää syy-seuraus-suhteen, mutta koiranpentu ei. Voi olla riski, että Onni alkaa pelkäämään, että koska tahansa voi sattua ilman mitään syytä. Onni voi myös alkaa pelätä muita koiria ja tulla itse aikuisena aggressiiviseksi.

En kuitenkaan usko, että Onnilla on välitöntä vaaraa edellä mainittuihin kauhuskenaarioihin, koska Onni ei pelkää äitiään vaan on sama tyhmän rohkea itsensä ja on kaikin puolin todella rohkea pentu. Pentujen suhde kipuun on muutenkin erilainen kuin aikuisten koirien. Koska kipu on uutta, siihen reagoidaan vahvasti, ei siksi, että kaikki sattuisi enemmän. Jos pentu on erityisen herkkä, voi tälläiset ikävät kokemukset aiheuttaa todellisia traumoja ja kuten tiedetään, Onni ei ole mikään posliiniesine. Täytyy vain jatkossa huolehtia, että Onni saa positiivisia kokemuksia muista koirista. Näköjään oppimisprosessi ei ole aina niin suoraviivaista, Onnin onneksi.

Onni maistelee listaa:

Onni oppi juomaan kiposta vettä 16.4. Muistaakseni laitoin kipon Onnin eteen ja tällä kertaa Onni ei kävellyt sen yli vaan tökkäsi nokkansa veteen ja hieman säikähti. Sitten nenä nuoltiin puhtaaksi ja Onni liu'utteli jaloillaan mahdollisimman kaukana vesikiposta yrittäen ottaa selvää mistä oikein on kysymys. Pian Onni hoksasi, että kappas tätä voikin lipittää kielellä. Tempusta innostuttiin niin suuresti, että Onni joi koko illan vähän väliä vettä.

Aika uuvuttavaa puuhaa tää imettäminen:

Kuten kuvista näkyy, Onni oppi myös syömään kiposta ruokaa. Ninjan eläinlääkäristä saama ruoka (ei lääkeruoka vaan herkälle mahalle tarkoitettu) oli Onnista niin herkullista, että sitä ahmittiin suurella innolla. Siihen loppui sormisyöttö!

Onni on oppinut kantamaan hienosti leluja. Kelta-sinistä leluhiirtä on kannettu ympäriinsä ylpeänä. Onnin askellus on muutenkin jotenkin erityisen ylpeää. Vaikka se osaa olla vähän vauvamaisen lyllertävää, niin Onni nostelee tassujaan korkealle häntä tikkusuorana pystyssä. Voiko sanoa, että koiralla on hyvä ryhti? Siltä se minun silmiini näyttää.

Riehuti kutiti:

Onnista on erityisen hauskaa roikkua lahkeissani, kun kävelen. Minua on myös hauska jahdata, jos kirmaan karkuun. Tai näyttäisi minua olevan hauska jahdata, vaikka yrittäisin vain kävellä. Se onkin erityisen haasteellista, kun yrittää olla potkaisematta koiranpentua samalla.

Onni oppii kyllä kokoajan hienoja ja tarpeellisia taitoja. Seuraavassa kuvassa on temppu nimeltään kenopää. Kun Onnille puhuu, Onni saattaa tuijottaa takaisin pää kenossa. Ihan niin kuin Ninja. Onni myös tuijottelee äitiään pää vinossa. Ninja katsoo yleensä pää kenossa, kun sanoo 'mitä Ninja saa'. Onnin pään vinous on erityisen huvittavaa, koska se ei ole yleensä pikkuinen pään kallistus vaan yliliioiteltu ele. Valitettavasti ääriasennosta ei vielä ole kuvaa.

Seuraavassa kuvassa Onni vaanii Bettin sukkaa. Ensin ollaan pylly terhakkaasti pystyssä ja sitten seuraavassa kuvassa hyökätään.

Muita hyödyllisiä chihutaitoja: takatassuille nouseminen, kun halutaan syliin ja korvan kupsuttaminen.

Betti koiravahtina:

Tuli sitten sekin päivä, että jouduin menemään Jyväskylään pariksi yöksi keskenäni (tentti ja Jyrock). Oli aika haikea jättää koirat, mutta luotan kyllä Bettiin koirien hoidossa. Kaikki meni kuulemma hyvin. Ensimmäisen aamun jälkeen juttelin Bettin kanssa puhelimessa ja hän kertoi, että on puuhastellut koirien kanssa kaksi tuntia eikä ole edes kerennyt käyttämään Ninjaa ulkona tai keittämään itselleen kahvia. Kysyin, että joko uskot, että koirat vievät aikaa ja lopulta Betti myönsi, että näinhän se todellakin oli. Ilmeisesti kaveruksilla on ollut hauskaa, sillä Betti oli ottanut kameran täyteen kuvia (noin 500kpl) ja kertoi heitelleensä Ninjan kanssa käpyä. Onni ihastui Ninjan koriin ja koirat kuulemma nukkuivat siellä keskenään, vaikka aluksi Ninja suhtautui siihen nihkeästi. Kerran Ninja näykkäsi Onnia, koska Onni puri Ninjan häntään. Tällä kertaa säästyimme draamalta.

Betti huijasi nirso-Ninjan syömään, keinoina kori,
keikkamatto ja ruokakippo:

Poissaollessani Ninja kävi myös imettämään innokkaasti. Ilmeisesti Ninja ei luottanut Bettin ruokkimistaitoihin yhtä paljon kuin minä. Ninja on kuitenkin viime aikoina syönyt huonommin (Luulen, että kyse on perinteisestä nirsoilusta) ennen ja jälkeen sairastelunsa, joten epäilen tuleeko sieltä mitään maitoa. Kiva kuitenkin, että koirilla on joku yhteinen harrastus. Täytyy alkaa valmistamaan Ninjalle jotain erikoisherkku ruokaa, koska en halua mitään anorektikko koiraa. Olen kokeillut antaa ruokaa vain tiettyihin aikoihin päivässä (keskimäärin normaalisti annan Ninjalle ruokaa kaksi kerta päivässä), mutta tulokset ovat samanlaisia, vaikka pitäisin ruokaa koko ajan esillä, joten normaalisti pidän raksuja koko ajan esillä ja tarjoan lisäksi kosteaa ruokaa.

Oli ihana tulla kotiin, kun Ninja tuli riemuissaan vastaan. Onnikin tuli lopulta ja vaati huomiota, vaikkei selkeästi tiennyt mitä se ihan tarkoitti. Pusuttelin kumpaakin. Ninja on ollut nyt oma itsensä eikä ole vaikuttanut enää kipeältä.

Onni leikkii tulella eli vaanii äitinsä häntää:

Kuudennen viikon painokäyrän julkaisen esimerkiksi huomenna, mutten lupaile nyt mitään.

Onni maistelee listaa:

Mr Naksu Pakki owns the World

2009-04-12T10:57:00.000-07:00

Nyt on todellakin tullut se historiallinen viikko, jolloin painokäyrä ei ole ollut vain tiukkaa ylämäkeä. Syykin on aika ilmeinen: Ninja on ollut sitä mieltä, ettei Onnia tarvitse imettää ja samaan aikaan Onnille ei ole maistunut kiinteä ruoka kauhean hyvin. Ei huolta, Ninja on kuitenkin imettänyt ja loppuviikkoa kohden siitä ollaan taas innostuttu enemmän. Onni on myös kiinnostunut kiinteästä ruoasta enemmän. Tänäpäivänä ruokavaakani ilmoittaa Onnin olevan vakaasti reippaasti yli 900g painava. Ninja painoi rokotuskortin mukaan 12 viikkoa vanhana saman verran... Tosin olen huomannut isoille koirille suunnattujen vaakojen heittävän Ninjan painon roimasti ylä- tai alakanttiin. Eipä sillon tullut mieleen punnita koiraa JOKA PÄIVÄ.

Onnin leluja, karvanpoistotarramasiina, talous- ja vessapaperirulla:

Mitäs meille kuuluu? Hyvää, hyvää, kiitos kysymästä. Me vietämme täällä pääsiäistä pääasiallisesti samalla reseptillä kuin kaikkia muitakin päiviä. Koirat nukkuvat ja kuuntelemme Bettin kanssa Jukka Perkosen & Mikko Kuustosen Profeettaa. En ole ihan vakuuttunut tästä. Tykkäsin enemmän edellisistä levyistä, Jefersson Starshipistä.

Ninja ja kasa jotain ihanaa:

Mitäs haperon latvani keskusyksikkö, aka the vihko, kertookaan koirien elämästä...

Eilen aamulla Onni piipitti pahvilaatikossa ja perinteisesti nostin herran pissille lattialle ja sitten takaisin pahvilaatikkoon, jossa ei tietysti enää haluttu nukkua, joten nostin Onnin nukkumaan viekkuuni (Teknisesti ottaen tyynyn ja laatikon eristämään alueeseen, jossa on viltti ja joka on aikalailla pahvilaatikon kokoinen). En tiennyt paljon kello on, mutta kehoni ilmoitti, että liian vähän, mutta Onni oli ilmeisesti erimieltä ja kävi riehumaan. Herra repi lävistyksiäni ja raateli sormiani. Lopulta horteessa ja nääntyneenä pyysin Bettiä nostamaan Onnin lattialle, "Riehukoon siellä keskenään". Jonkun ajan kuluttua lattialta kuului iip piip piip ja kehotin Bettiä nostamaan Onnin takaisin. Selvisi syykin, miksi Onnille ei uni maittanut. Herra oli kakkinut matolle kolmeen kohtaan ja pissinyt sängyn alle. Onni ei ollut keksinyt muuta keinoa herättää huomiotani kuin armoton riehuminen. Päivällä sanoin Bettille: "Ja sähän voit siivote ne kakat pois. Homma sopis sulle". Hekoheko.

Ninja: "Tule senttikin lähemmäs jauhelihaa, niin suolestan sinut".
Onni: "Uuu! Kiva paperi!":

Kun Onni pääsi takaisin viereeni, hän ei halunnutkaan nukkua omissa oloissaan vaan hakeutui poskeani vasten tyynylle. Ninjallakin oli tapana nukkua siinä pikkuisena, pää vielä kaulaani vasten. Myöhemmin Onni mönki hiusteni sekaan nukkumaan. Voi sitä liikuttavuutta.

Leikkasin eilen kulkuaukon kaksioon. Tuntui epätarkoituksenmukaiselta pitää korkeita laitoja aitana, jonka yli Onni kuitenkin ähellyksen saattelemana pääsee. Onni oppi pian käyttämään sitä. Kai tänne voisi monestakin syystä laittaa pentuaitauksen, mutta se tuntuu jotenkin liioittelulta. Herra ei ole hoksannut edes mennä sohvan alle tai osoita muutenkaan mitään taipuvaisuutta tuhoamiseen tai itsetuhoisuuteen. Olen kyllä jatkuvasti kiitollinen, että valitsin chihuahuan rodukseni. Onnilla on muutenkin taipumus pyöriä tietyissä paikoissa ja tutkimusmatkoille lähdetään varovasti. Ne yleensä keskeytyvät mielenkiintoisemman puuhan hoksattua, kuten käsilaukkuni tutkiminen tai vaatekasassani möyriminen.

Joskus katselen Ninjaa.
Siis todella katselen.
Ja Ninja näyttää niin kauniilta silmissäni.
Jokainen karva tuntuu olevan aseteltu juuri oikein.
Täydellinen symmetria ja tarkoituksenmukaisuus.
Sanat eivät kuitenkaan riitä kuvaamaan,
mitä tunnen,
kun vinosti hymyillen tarkkailen koiraani.

Okei, perun vähän puheitani siitä, että Onni tajuaa kulkuaukon merkityksen. Herra näki laidan yli äitinsä ja kurkotteli tassut laidan päällä, mutta istahtikin laitaa tuijotellen ja päästi pienen surkean vinkaisun. Kurkotin käteni Onnia kohti ja poika nousi aivan super liikuttavasti kahdelle jalalle ja nostin hänet nenä kulkuaukkoon päin. Onni kääntyi mennäkseen laidan viereen uudestaan, mutta olin näkevinäni pienen valon syttyvän Onni pään yläpuolella ja herra kääntyi kulkuaukkoa kohti ja tallusti äintinsä luo tissille.

Onni oli kehittänyt itselleen nukkumapaikan sohvan, vinyylihyllyn ja läppärilaukun väliin. Aika säälittävän liikuttava tukikohta, sanonpa vaan. Onni mönki sinne monesti nukkumaan. Jostain syystä Onni ei ole koskaan pyrkinyt oma-aloitteisesti nukkumaan kaksioon, mutta on nukkunut siellä tyytyväisenä, jos hänet sinne on nostettu. Siirsin kaksion Onnin kolon eteen. Havaitsin, että uusi kulkuaukko on rohkaissut Onnia menemään kaksioon. Kaksio vain sijaitsi jotenkin huonossa paikassa aiemmin.

Onnin yhden chihuahuan yksiö:

Kuvien kukkoreppu on muuten Onnille kova hitti. Tälläkin hetkellä sitä vedetään turpaa oikein olan takaa. Hyvä, että perssulat pysyvät kiinni kukossa. Jalkaa myös pistetään poikki. Mummon pikku tappajakoira <3

Tänä aamuna taas Onni huomasi Ninjan pälyilemässä jalkopäässäni ison tyynyn päällä. Onni lähti pienen koiran itsevarmuudella suunnistamaan äitiään kohti ja yllättäen Ninja tuli puolimatkassa vastaan ja kävi imettämään. Ninja ei tuntunut olevan siihen kuitenkaan tyytyväinen vaan käveli hitaasti kasvojani kohti, mutta sitten päättikin mennä jalkopäähän. Hitaasti, koska Onni roikkui ahnaasti tississä kiinni. Ennen, kun tajusinkaan esitys oli ohi ja Onni teki patjalle jälleen pisut. Ups.

Hmm... En nyt tiedä onko tämä sattumaa vai mitä, mutta Onni on nyt monta kertaa peräkkäin noussut kurottelemaan kättäni kohti, kun olen ojentanut sen Onnin eteen. "Ota minut syliin?" Ehkäpä toiveajattelua vielä.

Varastetun käsineen mysteeri:

Onni teki tänä aamuna todella ninjamaisen tempun. Olin laskemassa Onnia lattialle, mutta pidinkin vielä takatassuista kiinni. Ninja käy aina venyttelemään makeasti siinä asennossa ja yllätyksekseni Onnikin kävi venyttelemään pitkään ja hartaasti. Kun herra on tuollainen naksu pakki, vaikutelma on virnistyksen arvoinen.

Olin paijaamassa Onnia tuossa asennossa,
kun Ninja pomppasi selkääni.
Inspiroitui alistettuaan pikkuveljeäni?
Mitä vielä on luvassa?!?
Onko ihmiskunnalla toivoa???:

Onnin silmät ovat jo melkein ruskeat. Enää pieni sininen rinkula kiertää iiriksen reunaa. Kun herran tuo kasvojen lähelle, silmät eivät harita yhtään vaan Onni osaa kohdistaa ja tarkkailla. Yleensä Onni nuolaisee huulia ja ehkä puraisee nenästä.

Onni seurailee minua pitkin asuntoa. Joku kysyi seuraako Onni Ninjaa. Joskus, muttei kauhean usein, koska Ninja yleensä joko kipittää tosi lujaa tai juoksee. Onnilla ei ole hajuakaan minne Ninja milloinkin loikkii. Minua sen sijaan on helppo seurata, koska tömistelen menemään ja olen muutenkin ennalta-arvattava ja laiskanpulskea. Olen jalat, joiden kimppuun on turvallista hyökätä.

Betti ja iloinen pieni koira:

Voisi kai sanoa, että monet Ninjan ja Onnin väliset yksipuoliset kärhämät alkavat siitä, että Onni tahtoisi leikkiä ja ilmaisee sen puremalla Ninjaa. Ninja ei käsitä sitä ja on hyökkäävällä puolustuskannalla. Koirien välinen yhteisymmärrys kuitenkin kehittyy ja Ninja on jopa poistunut paikalta ja Onni puolestaan on perääntynyt murinan kuullessaan. Pikkuhiljaa he oppivat kommunikoimaan keskenään koiraa.

Ninjan kauriin katse. Bettin kommentti tästä kuvasta, "Ninja näyttää tytöltä":

Ei pidä koskaan aliarvioida chihuahuan halua olla omistajansa lähellä. Syystä tai toisesta Ninja oli ajaututunut sohvatyynyn ja takalistoni väliin oikein ahtaaseen ja litistävään koloon nukkumaan. Betti tuli nauramaan Ninjalle ja kuvasi Ninjan "mukavan nukkumispaikan".

Places to put chihuahua in:

Olen tässä yrittänyt saada Onnin syömään lautaselta. Se ei olekaan sitten niin helppo juttu kuin luulisi. Onni yleensä ignooraa lattialla olevan lautasen ja suuntaa tekemään jotain mielekästä. Voisihan sen lautasen jättää esille... Okei, ei voi, koska ahne Ninja-mami tulisi ja salamannopeasti ahmisi poikansa pienen aterian kupuunsa. Näin on tapahtunutkin jopa valvovien silmieni alla.

Onni kävi ruokalautasella piipahtamassa:

Laitoin tänään lautasen lattialle Onnin ja minun väliin. Toivoin, että Onni joutuisi esteen tultua noteeraamaan lautasen, mutta sain hyvät naurut, kun Onni kiisi minua kohti suoraan lautasen yli ja uitti kaikki tassunsa siinä. Herra liukastui, jähmettyi paikoilleen ja kävi ihmettelemään, että mitä oikein tapahtui, muttei edes vilkaisutkaan tassujensa suuntaan.

Ja tassupesulle:

Sain tänään Bettin kanssa erityisen hienoa materiaalia videolle. Tattadadaa, kerrankin kuvasimme digipokkarilla. Laatu ei ole päätähuimaavaa, mutta minun on mahdollista editoida materiaali huomenna ja julkaista se. Videokameran matsku odottaa vierailua Mikko-serkulle, joka purkaa sen ulos kamerasta. Malttakaahan siellä kotikatsomoissa.

Kerronpa uusimman tuotoksemme juonen tässä. Ensin minä riehutan Onnia kädelläni ja herra painelee täyttä ympäriinsä. Sen jälkeen Matti käy riehuttamaan Ninjaa lelun kanssa ja he päätyvät vetämään lelua hampaillaan. Välissä kuvataan minua ja Onnia, jotka tuijotamme mykistyneinä toisten riehumista. Sitten minä riehutan vielä Ninjaa ja paijaan kunnolla päälle.

Kuvasi miten tahansa, Onni näyttää valokuvissa paksulta nakilta eikä eloisalta ja vilkkaalta taapertajalta, joka osaa vaikka mitä temppuja neljän tassun varassa. Ehkäpä tuleva julkaisumme valaisee millainen herran aerodynamiikka on. Takaan, se on mielenkiintoinen.

Ninja putsailee Onnin korvaa imetyksen yhteydessä:

Lopuksi voisi vielä kertoa, että Onnin korvat näyttää vähän siltä kuin olisivat nousemassa lähiaikoina pystyyn. Ilmeisesti minun on peruttava sanani, että Onni olisi hylje, virtahepo tai pökäle. Koiraisuus tulee esiin päivä päivältä enemmän. Vuh teille.

Opettavaisia leikkituokioita ja yksi pipi kissa

2009-04-07T09:18:00.000-07:00

Heipati hei vaan taas ja leveä virnistys päälle. Ei täällä voi muuta kuin virnistellä, kun seurailee Onnin puuhia.

Tässä odotettu Onnin ensimmäisen elinkuukauden painokäyrä kokonaisuudessaan. Elämme maailmassa, jossa viikossa on seitsemän päivää ja kuukaudessa neljä sellaista. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä. Sitä katsellessa tulee mieleen, että olisi yhtä hyvin voinut vasemmalla kädellä yrittää tehdä suoran viivan kulmasta kulmaan, sen verran tasainen se on.

Pelkästään, kun katselee tämän merkinnän kuvia havaitsee kehityksen nopeuden. Yleensä en havaitse muutoksia läheisissä ihmisissä, koska he ovat kertakaikkiaan liian lähellä, mutta Onniin ei päde tämä sääntö. Olen päivittäin havaitsevinani muutoksi Onnin ulkomuodossa ja käytöksessä.

Onni ja uudet sisarukset Kissa ja Virtahevo:

Lelina tiedosti ahdinkoni Onnin syntymättömistä sisaruksista ja toi perheeseemme kaksi uutta jäsentä. Adoptoin ne suurella kiitollisuudella ja ne saivat nimekseen mielikuvituksekkaasti Kissa ja Virtahevo. Onni onkin ollut mielissään uusista sisaruksistaan ja tykkää tapella Virtahevon kanssa lauman johtajuudesta ja nukkua lempeän Kissan päällä.

Onnin päivärytmi on muuttunut täysin, se nimittäin muistuttaa päivärytmiä. Aamutuimaan Onni tulee pentulaatikossa levottomaksi, joten nostan Onnin lattialle sanomalehdelle pissille. Sen jälkeen on kiva vähän leikkiä. Yritän saada herraa nukkumaan pentulaatikossa, mutta viime aikoina se on muuttunut vaikeaksi, koska Onni pääsee kipuamaan sieltä omin neuvoin ulos. Ensin piipitellään ja ähelletään surkeasti. Sitten kurkitaan laidan yli ja Ninja saattaa tulla vähemmän lempeästi murisemaan, että nyt kakara takasin laatikkoon. Siitä ei ole hyötyä, sillä neuvokas mustanaamio riippaa itsensä laidan yli käyttäen hyväksi maanvetovoimaa. On se niin hieno temppu, etten viitsi rangaista nostamalla laitoja tai poikaa takaisin laatikkoon. Yleensä Onni nukahtaakin tyytyväisenä tyynyni viereen tai vaikkapa käteni päälle pyykki-narulla-tekniikkaa hyödyntäen.

Siistimpi versio syömisestä:

Lopulta, kun kampean itseni keskipäivällä ylös (Tunnustan, olen aina ollut yöihminen ja kaiken pirteän ja iloisen inhoaja) siirryn koirien kera olohuoneeseen. Siellä laitan Onnin touhuamaan lattialle omiaan. Onni tallustelee ympäriinsä ja maistelee vähän kaikkea. Onnin ensimmäinen itse saavutettu leikkisuhde oli kameranjalustaan (Alempana löytyy kuva aiheesta). Jalustaa vaanitaan, purraan, nuollaan ja haastetaan leikkiin tassuilla hutkimalla. Ruokin Onnin ja herra ahmii nauhelihaa vaihtelevalla intohimolla. Ninja kyttää lihamönttiä aina yhtä ennalta-arvattavalla intohimolla. Kun Onni väsähtää, saatan siirtää hänet nukkumaan pentulaatikkoon, jos eipäilen liiskaavani hänet epähuomiossa. Tälläistä väsähtäminen-leikkiminen-syöminen-pissiminen-kakkiminen kuviota toistellaan suhteellisen hidastempoisesti koko päivä. Välillä Ninja käy komentelemassa Onnia ja välillä hellyyden puuskassaan imettäessään pissittää, vaikka muuten Ninja on tajunnut, että Onnin pepusta ei tulekaan paistia vaan sitä itseään.

Maistellaan Kissan jalkaa:

Onni sai jo melko pian päähänsä itsenäisen kakkimisen aloitettuaan, että kaksion sanomalehti osa ei ole mikään käymälä vaan osa pesää. Alunperin Onni pidätteli niin kauan, kunnes nostin hänet pois sieltä, mutta nykyään laatikosta kammetaan mamman ärjymisestä huolimatta pois ja tehdään tarpeet johonkin jännään paikkaan, mistä ne saattaisi päätyä vaikka jalkapohjaani. Ei saisi nauraa, mutta kerran Onni kakki Bettin äidin jalalle..

Sitten maistellaan omaa jalkaa:

Onni ottaa jo selkeää kontaktia ihmisiin. Jotkut ihmiset hyväksytään heti ja jotkut on ihan tyhmiä. Onnin ollessa äitini sylissä isäni yritti silittää, mutta Onni kävi murisemaan hurjasti. Kun tuon Onnin kasvojeni lähelle, Onni saattaa haistella ja useimmiten käy nuolemaan suupieliäni. Nuoleminen viittaa kahteen asiaan. Joko Onni ilmoittaa minulle, että olet ihan selkeästi pomo tai sitten Onni kehottaa minua oksentamaan ruokaa hänelle. Kuulemma muutkin koirat kuin emo saattaa tehdä tätä, eli oksentaa tietyn ikäisiä pentuja nähdessään. Imartelevaa ja samalla niin kiehtovaa.

Vaikuttava sivuprofiili:

Onnin fysiikka kehittyy hurjaa vauhtia. Enää ei pyllähdellä ja kierähdellä niin helposti vaan onnistutaan monesti jopa pääsemään eteenpäinkin. Peruuttaminen tosin onnistuu helpommin ja sitä osataan mennä lujaa. Loikkiminen ja kaiken maailman pyrähtely riehumisineen sujuu jo uskottavasti. Kaikkea mahdollista purraan, vedetään, hutkitaan ja vaanitaan. Ninjan häntä olisi Onnista mahtava leikkikalu, mutta Ninja on omistushaluinen ja murisee Onnille. Onni on myös oppinut murinan merkityksen ja peruuttaa sitä kuullessaan. Onni on kuitenkin rohkeampi, kun keskiverto ihminen ja saattaa laittaa tassun murisevan mamman hampaille, että mutsi relaa!

En viitsi paneutua äidin ja pojan monimutkaiseen suhteeseen sen ihmeemmin, ettei Ninjaa vaadittaisi laitettavaksi tassurautoihin, mutta yksinkertaistetusti se on dualistinen. Toisaalta Ninja on oma itsensä ja inhoaa muita koiria syvästi, on mustasukkainen, omistushaluinen ja huomionkipeä. Toisaalta Ninja haluaa poikansa parasta, hoitaa ja paapoo poikaa. Nämä roolit saattavat vaihtua yllättäen ilman selkeää ärsykettä. Yritän puuttua koirien keskinäiseen suhteeseen mahdollisimman vähän, koska koirilla on tapana hoitaa ne ihan itse.

Ensimmäinen hammas puhkesi Onnin ollessa 29 päivää vanha. Sen jälkeen niitä on tullut koko liuta ylä- että alaleukaan. Ylpeydekseni voin ilmoittaa, että Onnilla on äitinsä tavoin 6+6 hampaat. Saattaa tietysti olla, että rautahampaiden tultua joku ei kasvakaan, mutta näin ollen hyvältä näyttää. Onni ei anna pahemmin katsoa suuhunsa ilman tappelua, joten en ole ihan varma purennasta, mutta uusimman tutkimukseni mukaan se on tasapurenta, mikä on chihuilla sallittu. Kaiken kaikkiaan leuka näyttää tilavalta ja hammasrivit suorilta ja tasaisilta.

Bongasin myös Onnilta yhden kiveksen, joten kaikki epäselvyydet herran sukupuolesta voidaan unohtaa. Jäämme siis odottamaan toisen kiveksen saapumista, jotta tiedämme millainen Onni on miehiään.

Onni tekee ystäviä:

Onni on alkanut haukkumaan muutenkin kuin tiedostamattaan unissaan. Pari päivää sitten leikin tiimellyksessä päästettiin muutama tosi hieno 'vuh'. Onni myös inspiroitui Ninjan ovikellohaukusta ja alkoi itsekin tomerasti huudella, että 'vuh vuh vuh vuh'. Volyymi tosin oli niin hiljaisella, että minun täytyi olla kahden metrin säteellä kuullakseni sen.

Jos Onni on tullut yhtään äitiinsä, tietää hän,
että kävyt ovat mahtavia. Kuvassa Onnin ensimmäinen käpy:

Yksi hyvä keino välttää äidin agressioita, on antaa Onnille leluja, jotka eivät ikimaailmassa kiinnostaisi Ninjaa. Valitettavasti Pablo-chihun lutsuttamasta lelusta on hajut kadonneet, sillä Ninja tuli omimaan senkin Onnilta, vaikka aiemmin Ninja ei suostunut vilkaisemaankaan siihen. Sen sijaan Onni voi turvallisesti leikkiä tyhjällä wc-paperirullalla, varpaillani, lakanasta törröttävällä langalla, maton reunalla, Omatunto nimisellä kukkorepulla ja A4:lla. Hupia saimme, kun Onni lähti vetämään talouspaperirullaa pitkin lattiaa ja sain tapahtuman nauhalle (Minulla on yhä sama ongelma saada videot kamerasta ulos).

Onnin yksi bestis:

Ostin Onnille muutamia herkkuluita, jotta saisin pojan puremaan jotain oikeasti siihen soveltuvaa. Ninja omi samantien pekonikierreluun. Nojaa, olkoon. Niin paljon se tuotti Ninjalle iloa.

"PLZ help me! This amazon woman is cruzhing me!":

Onnin silmät eivät ole enää niin siniset. Tarkkailtuani niitä huomasin niiden olevan keskeltä ruskeat ja reunoilta tumman siniset.

Joku pehmolelun näköinen otus uhkaa "Ninjan"
ruokalautasta, pitää sanoa 'murrrrrrr...':

Onnilla on muuten ollut ihan hyvä ruokahalu, mutta eilen (eli 7.4) Onnille ei oikein maistunut nauheliha. En ollut huolissani siitä, koska meijeri on aina hollilla samassa huoneessa. Kävin tänään ostamassa läheisestä lihakaupasta todella tuoretta nauhelijaa ja selvisi sekin miksei eilen ruoka maittanut: se ei ollut enää ihan tuoretta. Onni osaa siis chihujen tärkeimmän rotuominaisuuden eli nirsoilun.

Mainitsin aiemmassa merkinnässä, että vein nuoremman kissani Pikkusiskon eläinlääkäriin, mutten jaksanut avautua vielä silloin miksi. Piipii vietiin aiemmin eläinlääkäriin, koska oli pudonnut rappusia alas tavarakasan kera ja leuka oli turvonnut. Olin tällöin Jyväskylässä ja opastin vanhempiani viemään Piipiin eläinlääkäriin, jos turvotus ei viikonlopun aikana laskenut. Piipiin leuka tutkittiin, se oli kunnossa ja neiti sai kipulääkettä. Eläinlääkäristä opastettiin, että Piipii kannattaisi tuoda näytepalanottoon, jos turvotus ei laskisi. Tajusin vasta vähän aikaa sitten tarkistaa miltä Piipiin leuka näyttää. Se ei ole kenellekään muulle turvallinen toimenpide, mutta sain tarkastettua koko suun. Alahuuli oli osittain turvonnut, kuivunut ja roikkuvan näköinen. Hampaat olivat hohtavan valkoiset (Eikä Piipiiltä ole koskaan poistettu hammaskiveä!) ja ikenet vaaleat. Varasin ajan näytteenottoon.

Minulta pääsi muutama kyynel, kun kauhuissani ajattelin, että onkohan Piipiillä syöpä ja joutuisin menettämään näin pian toisen rakkaan kissan (Rakkautta Suuren Mustan eli Maxin muistolle). Syöpäkasvaimilla tosin ei ole tapana muuttaa sijaintiaan muutaman viikon aikana, joten kylmäpäisesti lakkasin ajattelemasta koko asiaa.

Virtahevo antaa vetää hännästä:

Lopulta tulokset tulivat labrasta ja selvisi, ettei Pikkusiskolla ole syöpää tai mitään tappavaa tautia vaan kissan nassua vaivaa granulooma. Kyseinen sairaus on todennäköisesti allergian aiheuttamaa ja koska oireita on vain huulessa viittaisi se siihen, että Piipii on allerginen jollekin ruoka-aineeni. Nyt olemme aloittaneet diettiruoan, Piipii saa antibioottia kaksi kertaa päivässä pillerinä ja tänään aloitettiin kortisonipillerihoito. Tarkoitus on ensin saada kaikki oireet pois ja eliminaatiodietin kautta paikallistaa mikä aiheuttaa allergiaa. Kun oireet puhkeavat uudestaan, on Piipii syönyt allergian aiheuttajaa. Jos allergian aiheuttajaa ei löydy, joutuu Piipii loppu iäkseen kortisoni kuureille, vaikkei sitä soisikaan kolmevuotiaalle kissalle.

Huomaan kyllä tilanteen ironisuuden. Olen itse vähän kaikelle allerginen, koirani on allerginen ja kissani, jolla on koiraani vain kuukauden ikäero, on myöskin allerginen?

Ninja näyttää pikkuveljelleni miehen paikan:

Kysyin mieli mustana eläinlääkäriltä, että kannattaako Pikkusiskon tehdä pentuja, että onko sairaus periytyvää, vaikuttaako se raskauteen? Granulooman periytyvyydestä on aika vähän tietoa, mutta eläinlääkäri pitää sitä enemmän ei-periytyvänä. Kortisonikuurin aikana ei kannata ainakaan yrittää tehdä pentuja (alentavat raskauden mahdollisuutta), mutta muuten eläinlääkäri ei nähnyt siihen estettä. Odotin, että hän olisi sanonut minulle jotain tyyliin "Ei kissanpentuja kannata vartavasten teettää, haette vaan eläinsuojeluyhdistyksestä jonkun kaltoinkohdellun puolikaljun kesäkissan", mutta hän sanoikin: "Piipiillä on niin ihana luonne, että olisi sääli, jos sillä ei tekisi pentuja" ja huokaisi päälle. Pikkuveljeni iloksi päätin kuitenkin, että Hannibalin pallit saavat nyt lähteä. Piipiillä ja Hannibalilla ei ole koskaan synkännyt, joten kai se on nyt uskottava, että ne eivät tykkää toisistaan edes silleen. Eläinlääkärin ajatus tästä: "On kuitenkin hirveesti muitakin tosi kivoja kollikissoja". Ensi keskiviikkona Hannibalilta lähtee pallit ja toivottavasti pikku terroristi lopettaa myös kaiken merkkaamisen vähemmän söpösti kuin suupielellään.

On täällä tapahtunut jotain erityisen iloistakin ja yllättävää. Ninja kävi leikkimään viime yönä Onnin kanssa! Ninja tökki etutassuillaan peppu pystyssä Onnia kevyesti ja Onni riehui. Kummallakin heilui hännät hurjasti. Vaikka tässä päivän mittaan on ollut erinäisiä "mun patja!", "mun luu!", "mun hengitysilma!" tyyppisiä rähinöitä, äiti ja poika leikkivät taas illalla. Tosin Onnia ei leikittänyt, mutta Ninja peuhasi, hutki Onnia tassuillaan, katseli pääkenossa, pyöri peitolla ja leikkisästi tarttui Onnia kurkusta kiinni. Kun Onni sitten innostui ja kävi vetämään äitiään viiksistä, ei leikki ollut enää Ninjasta kivaa. Touhu päättyi imetyssessioon.

Ninja suoriutuu biitsikuntoon hankkimalla kevyen rusketuksen

2009-04-01T07:25:00.000-07:00

Lelina oli kytännyt uutta tarinaa Pienen koiran blogiin, joten lievittääkseni hänen ikävää julkaisin jo ladatut kuvat ennen tekstejä. Nyt voisin kertoilla vähän tarinoitani taas...

Tämän merkinnän kuvat sijoittuvat päivään 1.4.

Jauhelihan syöttämisen jälkeen urhea
pieneläin nukahti 'lautasen' päälle:

Olen kuullut, että on aika yleistä, että emot lösähtävät pentujensa päälle, että "maitobaari on nyt auki". Emot saattavat myös istuskella pentujensa päällä. Sen merkitystä en tiedä, vaikka Ninja onkin aina ollut perso pehmeille ja lämpimille asioille.

Ninjalla on lämmittävä istuin:

Tässä yhä odottelen, koska Onnin kasvupyrähdys loppuisi. 1.4. painoa oli 720g (Odottakaa, kun selviää paljon herra painaa nyt 6.4.). Aion julkaista kenties tänään myöhemmin uuden kasvukäyrän.

Betti muisti jättäneensä pöydälle sinkkunsa ja meni ottamaan niitä auringonpaisteesta pois. Yllätys oli melkoinen, kun auringossa kelli kukas muukaan kuin Ninja. Siinä vaiheessa, kun chihuahua pääsee omin neuvoin pöydälle, ei toista voi torua vaan ihmetellä ja ottaa kuvia. Pöydällä ollessaan Ninja paistatteli silmät ummessa aurinkoa ja tarkkaili lattialla olevaa pentulaatikkoa, jossa poikapallero lepäsi. Puistossa minä hakeudun nyrpeänä varjoon ja Ninja kellahtaa paisteeseen nenä aurinkoon suunnattuna. Onnin olen pitänyt poissa suorasta auringonpaisteesta. Sitten, kun herra tajuaa maailmasta enemmän, saa hän vapauden päättää missä kellii.

Chihuahua... pöydällä:

Ainut asia mikä minua on painanut, on se, ettei Onnilla ole sisaruksia. Minua on lohdutettu sanomalla, että Onni kyllä oppii koirien kielen hyvin nopeasti, jos päässä on yhtään älyä. Annoin Onnille pienen pinkin hiiren leluksi, mutta ainakaan tuolloin se ei aiheuttanut suurtakaan mielenkiintoa. Ninja vain tuli ja yritti omia sen murisemalla Onnille uhkaavasti. Kaikki Ninjan leluthan olen joutunut jemmaamaan, jottei Ninja puolustaisi niitä Onnilta. Ninja tosin onnistui murtautumaan vaatehuoneeseen, jossa korillinen leluja oli. Olohuoneen punaiselle tuolille oli ilmestynyt pari lempilelua, kuten Nasu ja Piparipoika. Ninjalta pääsi itku, kun vein ne pois. Tilanne on vähän sama kuin valeraskauden aikana. Ninja vaan ei täysin tajua, että pehmolelut olivat pennun korvike, ei toisinpäin.

Onni ja pieni pinkki hiiri:

Aloin 1.4. antamaan Onnille ruokaa kolme kertaa päivässä. Herra on ehdollistunut aika hyvin sormisyöttöön, koska ei oikein ymmärrä, että miksi ruokaa muka syötäisiin lautaselta. Ei riitä, että herra olisi vaikka lattialla ja antaisin siitä sormella ruokaa vaan Onnin täytyy olla sylissä tiukassa otteessa ja sitten suostutaan syömään. Pääasia on, että Onni syö, muu hienosäätö hoidetaan kuntoon pikkuhiljaa. Tietysti kilpailun puuttuminen vaikuttaa siihen, ettei ruoan merkitystä oikein hahmoteta. Syöttäessäni Onnia Ninja kyttää lähistöllä silmät naulittuina lautaseen. Kun Onni on syönyt mitä syö, Ninja tulee ja putsaa ahnaasti lautasen parilla nuolaisulla ja murisee hurjasti, jos Onni on lähettyvillä. Voisihan Onni käsittää Ninjan kanssa kilpailijana ruoasta, mutta todennäköisesti pikku-Onnin havaintokyky riittää havaitsemaan, että ruokaa ja yhtäkkiä, ei ruokaa. Tosin, Onni tuskin havaitsee edes sen vertaa.

Vaihetaaks paikkaa?:

Onni on vielä aika pitkälti rintaruokinnassa niin en vaivaa päätäni ruoan monipuolisuudella. Nauheliha ja kermaviili riittävät syömisen opetteluun hyvin. Tosin herran suurinta herkkua ovat sormet ja Ninjan häntä. En vaivaa päätäni silläkään, että Onni maistelee sormia, vaikka periaatteessa vastustan elukoitten leikittämistä käsillä, koska Onnilla ei ole niitä sisaruksia, joiden kanssa telmiä ja mami ei tunnu tajuavan Onnin peuhaamisen tarvetta.

Onni lypsää:

En ole leikittänyt kissojani tai Ninjaa pentuina kädellä, mutta myöhemmin olen opettanut Ninjan leikkimään kädellä nätisti. Ninja käy lyömään rytmikkäästi peppu pystyssä etutassuillaan häntä huitoen ja näykkii nätisti käsiäni. Nappailen kädellä Ninjan selästä ja Ninja riehuu ja pomppii häntä viuhuen ja innoissaan uristen. Ninja tietää sen olevan leikkiä eikä ole koskaan purrut kenenkään kättä tai edes näykännyt varoitusmielessä. Ninja nimittäin luottaa ihmisiin. Koiran pitää ehdottomasti erottaa leikkitilanne. En suosittele edellä mainitun leikin opettamista koiralle, koska omistajilla ja koirilla on ihan omat jutut keskenään enkä voi luvata, etteikö ennen kiltti luffe alkaisi puremaan käsiä vähemmän leikkisästi leikin seurauksena.

Äiti, leikkisit nyt!:

Pitkään olin sitä mieltä, että olen moannut jossakin, koska Ninja aristaa muita koiria. Onko Ninja nähnyt liian vähän koiria pentuna? Onko joku kokemus toisen koiran kanssa traumatisoinut Ninjan? Oliko se kerta, kun villalankamattokoira loikkasi pikku-Ninjan yli ja Ninja meni kumoon? Entä se, kun Ninja ei tunnistanut toisen koiran käytöstä innostukseksi vaan alistui tämän edessä kellahtaen selälle?

Pitää ottaa vähän tukea, että nähdään ylös:

Oikeastaan on aika tavallista, että narttu chihu saa jossain vaiheessa päähänsä, että muut koirat ovat itseasiassa ällöjä. Ne haisee ulalta ja roikkuu pepussa kiinni... Oli syy mikä hyvänsä, sen ei tarvitse aiheutua traumasta. Hyvällä itsetunnolla varustettu koira kestää pettymyksiä ja ikäviä kokemuksia. En nyt sanoisi sitä rotuominaisuudeksi, mutta moni tyttö chihu ei pidä muista koirista tai tykkää vain oman laumansa koirista. Ninjalla on kuitenkin muutamia koiria, joita siedetään. Ne ovat pääasiallisesti vanhoja ja leppoisia uroksia, jotka eivät hötkyile tai ole pepussa kiinni.

Toisten koirien aristaminen ei ole ongelma niin kauan, kun muita koiria pystyy ohittamaan lenkillä ilman älytöntä draamaa. Joskus Ninjalta menee hermo ja vähän haukutaan, mutta se loppuu lyhyeen, jos toinen ei provosoidukaan haukkumaan takaisin. Vaikka toinen haukkuisi tai suorastaan räksyttäisi koko ajan, Ninja saattaa kyllästyä itse haukkumiseen ja katselee tyynenä muualle. Yleensä muita koiria nähdessämme komennan Ninjan jämäkästi, mutta lempeästi kävelemään takanani (eli käsky 'vieressä, odota') ja ohittaminen saattaa sujua ilman yhtään haukkua. Niissä tilanteissa Ninja tietää, että mami on tilanteen tasalla ja on ihan selkeästi pomo. En kuitenkaan ole yrittänyt kitkeä kaikkea pikku haukkumista pois, koska haukkuminen on koiran työtä ja yksi olennainen tapa kommunikoida lajitoverien ja ihmistenkin kanssa. Tyhjälle hysteerinen räksyttäminen sen sijaan on rasittavaa ja kertoo, ettei koiralla ole kauhean hyvä itsetunto.

Tuttavuutta vesikipon kanssa, mikä
normaalisti toimii Ninjan ruokakippona:

Ninja onkin ollut aina kiltti kerrostalon asukas eikä ole koskaan haukkunut yksin jäätyään. Ninja haukkuu sisällä vain, jos minä olen kotona ja ovikello soi. Silloinkin se loppuu lyhyeen. Jos taas en ole kotona, niin oven takana käyneet luulevat Ninjankin olevan poissa, koska Ninja ei hauku. Nyt, kun meillä on summeri, Ninja valpastuu summerin soidessa. Jos rappukäytävässä on tuttuja, päästän Ninjan heitä vastaan. Ninja seisoo rappusten yläpäässä ja heiluttaa rennosti häntäänsä.

Kuten tuolta ylempänä olevasta kuvasta näkyy, olen tarjonnut Onnille vettä. Vesi tosin ei kiinnosta poikaa vaan sinne saatetaan vahingossa laittaa nassu tai tassu ja sitä hieman säikähetään. Vettä on hyvä tarjota kiinteään ruokaan siirtymisen yhteydessä, vaikkei siitä oltaisikaan kiinnostuneita. En ole ikinä tavannut koiraa, joka joisi niin vähän vettä kuin Ninja. Pikkusisko on sen sijaan ottanut Ninjankin edestä ilon irti ja latkii suoraan hanasta vettä tai jahtaa saippuakuplia kylpyammeesta. Ei haittaa, vaikka koko kissa kastuisi siinä touhussa.

Toivon jaksavani laittaa piakkoin uusia kuvia, koska viikonlopun aikana tuli otettua yli 600 kuvaa lähinnä koirista. Miettikää vaan minkälainen pläräily minulla on ollut monta kertaa viikossa edessäni. Yritän olla urhea ja peloton, nehän ovat vain kuvia.

Naskalit, nauhelihaa ja kakkakepponen

2009-03-30T04:35:00.000-07:00

Arvatkaas mitä? Minua ei huvita julkaista kaikkia kivoja kuvia, joita tällä viikolla on otettu tai kertoa kaikkia kivoja tapahtumia, joita on tapahtunut. Ehkä oloni on aiheesta tai aiheetta hieman vainoharhainen, mutten jaksa innostaa juntteja lähettelemään enempää kommentteja periaatteella "silmäilin vähän blogia". Me jatkamme täällä toimintaamme, kuten olemme toimineet tähänkin asti, olen vain katsonut asiakseni karsia julkaistavaa materiaalia ja siirtää läheiseni todistajansuojeluohjelmaan, heille on annettu uusi identiteetti uudessa lokaatiossa. Nyt kun joku "silmäilee vähän blogia" saattaa hän tuntea ylemmyydentunnetta: eipä näy kuvissa niin montaa ihmistä, on näköjään parantanut tapansa. Enkö olekin ovela, kun kerron suunnitelmastani julkisesti tässä? Ei sillä väliä, trollit ja besserwisserit eivät jaksa lukea näin pitkiä kappaleita loppuun asti.

Onnin ollessa hyvin hyvin pieni Lelina kysyi Onnilta erilaisia kysymyksiä ja tulkitsi liikahtelun vastaukseksi 'kyllä'. Kysymyksiin 'oletko virtahepo' ja 'oletko hylje' Onni vastasi kyllä. Minä kysyin 'oletko pökäle' ja Onni ilmaisi hyvin vakaasti olevansa pökäle. Koiraihmisten kannattaa siis lopettaa koko blogin lukeminen, koska Onni ei olekaan koiranpentu vaan virtahepo, hylje tai pökäle. Ehkä herran kasvettua meille selviää mitä lajia hän on.

Noniin, palatkaamme niinkin tylsään asiaan kuin Onniin ja Onnin kehitykseen. Melko pian herran syntymän jälkeen minulle selvisi, että herralla on selviytyjän luonne ja todella hyvä ruokahalu. Hengenvaarallisesta ripulista huolimatta Onni jatkoi lihomistaan tasaisesti eikä loppua näy, kuten painokäyrä näyttää. Painoa on tällä hetkellä 685g eli lähipäivinä eli huomenna menee rikki 700g. Minulle vakuutellaan, että vauhti hidastuu pian tai pysähtyy kokonaan. Sitä siis odotellessa.

Äejä:

Tämän linkin takaa löytyy chihuahuan painonkehityskaavio. Vähän, kun selailee alas löytyy tiedot myös grammoina. Katsotaanpas siis tarkemmin kuinka Onni kehittyy tilastojen valossa. Eli Onnin syntymäpaino oli 130g eli kaavion mukaan lähinnä 127,5g. Onni on nyt 3 viikkoa vanha eli kaavion mukaan Onnin pitäisi painaa 397g... Kun 3 viikkoa tuli täyteen painoa oli sen 620g... Hmm... Kaavion mukaan Onnin pitäisi siis olla 6 viikkoa vanha!

My long haired lover<3:

Miksi katson Onnin olevan terve koiranpentu? Olisihan minulla 'hyvä syy' uskoa, että olen pilannut Onnin elämän ja Onnista ei tulekaan koiraa (vaan virtahepo, hylje tai pökäle). Kuitenkin totuus on, että painon lisäksi Onni kehittyy muutenkin. Onni ei ole valtava pallo, vaikka komean kessin omistaakin. Onni alkoi treenaamaan kävelyä 15 päivää vanhana ja siinä hommassa edetään kovaa tahtia.

Sen lisäksi pidän yhteyttä asiantuntijoihin, jotka ihastelevat Onnin kehitystä, eivät kauhistele. Kävin eläinlääkärissä Piipiin kanssa (kerron miksi jahka tiedän itsekin todellisen syyn), jossa meillä on vuosia kestänyt hoitosuhde viiden eri karvanaaman kanssa. Juteltiin siinä kissoista erään eläinlääkärin kanssa ja hän huokaisi: "Näkee, että te pidätte huolta eläimistänne. Kunpa mä syntyisin seuraavassa elämässä kissaksi teidän taloon".

Tulee mieleen vanha tarina yhe- ja kahekäe leiväst:

Tietävätkö rakkaat lukijani millaisia ovat häiriintyneet ja stressaantuneet koiranpennut? Niillä ei ole tapana kasvaa ollenkaan, ne ovat kaikesta kehityksestä jäljessä, ne ovat apaattisia, vuorovaikutuskyvyttömiä eivätkä ne välttämättä selviydy hengissä. Ne eivät todellakaan kasva hurjaa vauhtia! Kuka tahansa eläinlääkäri tai kokenut kasvattaja voi sanoa samaa.

Vaihdetaan neniä:

Katsoin kerran dokumenttia itä naapurimme orpokodeista, joissa vauvoja ei pidetty sylissä, niiden perustarpeista ei huolehdittu ja ne makasivat yksin kaiket päivät. Ei niistä ihmisparoista tule koskaan empatiaa ymmärtäviä ihmisiä (Niin siellä sanottiin. Ne jäävät jotenkin... viallisiksi). Ne eivät tule ymmärtämään yhteiskuntaa, eivätkä kykene elämään laitoksien ulkopuolella (Lääkärin mielipide, kun keskustelimme asiasta). Ei perustarpeiden tyydyttäminen ole ainut asia, mitä vauva tarvitsee vaan lohduttavaa lämmintä syliä, joka takaa turvan.

Eikä koiranpennut poikkea tässä ominaisuudesta. Ne eivät elä pelkällä tarpeiden tyydyttämisellä vaan ne tarvitsevat fyysistä läheisyyttä. Miksi palasin tähän asiaan? Koska läheisyydellä, jonka tarjosin Onnille, koska Ninja ei sitä silloin aluksi halunnut antaa, on myös yksi tärkeä osa koiranpennun kehityksessä ja siinä, että Onni on heikosta alustaan huolimatta ponnistanut elämään vahvana yksilönä.

Jos ihmisten ja eläinten (tai nimenomaan ihmisvauvojen ja koiranpennun) samankaltainen kehitys kiinnostaa, kannattaa lukea Tarja Matilaisen Maailma pennun silmin. Erittäin mielenkiintoista luettavaa, vaikka olisinkin toivonut, että yhdestä ikäryhmästä olisi koottu kaikki saman otsikon alle, kun taas kirja lähestyy aihepiiri kerrallaan.

Piiloudun pahaa maailmaa pakoon Onnin taakse:

Tarjosin Onnille kolmannen elinviikon kunniaksi jauhelihaa. Pennuilla on tapana ottaa jauhelihasuiro suuhun ja sylkäistä se ulos. Tätä tapahtuu jonkun aikaa, kunnes pentu tajuaa, että tämähän on itseasiassa hyvää ja täyttää massun. Mitähän meidän Onni teki? Kävi lipittämään kättäni hurjasti, lopulta sai suiron suuhunsa ja yllätyksekseni nielaisi sen. Tarjosin muutaman suiron lisää ja Onni etsi niitä käsistäni väkivaltaisesti, kuten äitinsä nisää. Ohhoh, sanonpa vaan, vaikken nyt ollut niin yllättynyt tästä käänteestä. Videoin tapahtuman, mutten vielä osaa ottaa sitä ulos kamerasta, joten joudutte odottamaan videon ilmestymistä. Olen nyt tarjonnut pari kertaa päivässä jauhelihasuiroja kädestäni ja Onnilla on niihin suuri himo, VIHDOINKIN OIKEAA RUOKAA. Aluksi kiinteää ruokaa annetaan vain vähän, jotta toisen elimistö ehtii tottumaan siihen eikä massu mene sekaisin. Piakkoin aion tarjota myös kermaviiliä ja asteittain siirrymme survottuihin mössöihin, turvotettuihin penturaksuihin jne.

Ninja odottaa ruokaa kiltisti Bettin keikkamatolla:

Jos asiaa käy enemmän ajattelemaan, niin huomaa, että lähes kaikki asiat on mahdollista tehdä monella tavalla. Minkä ikäisenä koira pitäisi madottaa? Mitä pennulle antaisi ensiruoaksi? Pitääkö kynsiä leikata? Yhtä totuutta ei ole. Kuulin juuri kasvattajasta, joka suositteli koiran kuristamista koulutusta tukemaan (Ei ollut chihujen kasvattaja, tiedoksi). Myös ihan 2000-luvulla julkaistuissa kirjoissa todetaan, että "sukusiitos on kokeneelle kasvattajalle hyvä työväline". Minulla on tapana soveltaa monessa suhteessa ihmisiin ja koiriin samaa moraalia ja ihmettelen ihmiskunnan kieroutuneisuutta.

Aika kamalaa luettavaa chihuahuasta tuolta Wikipedian puolelta. Ihme, ettei koirapoliisit (eikä edes kielipoliisit!) ole puuttuneet siihen. Huonoa kielenkäyttöä ja arvailua 'asiatekstissä'. Ei näin... Muutenkin kaikki stereotypioihin (Kirjoitin ensin freudilaisen lipsahduksen, stereotypoihin :D vaikka voisihan sen niinkin sanoa) noojaavat ja ilmeisesti lapsille suunnatut koirakirjat ovat hirvittävää luettavaa.

Onni on siis painonsa puolesta kolme viikkoa edellä ja muilta taidoiltaan viikon edellä kehityksestä. Näillä asioilla ei ole mitään merkitystä sinänsä, koska koiranpennut ovat yksilöitä ja kehittyvät ihan omaan tahtiinsa. Pidän tätä vain mielenkiintoisena asiana ja todisteena, että olen ilmeisesti tehnyt jotain oikein.

Onnille on myös alkanut kehittymään luonnetta. Jos johonkin asiaan ollaan tyytymätön niin herra murisee. Ei se paljon murinalta kuulosta, ainakaan Ninja ei sitä tunnista. Esimerkiksi, kun otin joitain kuvia Onnista kämmenelläni, niin herra perinteikkäästi nukahti lämpimälle alustalle. Vähän paijasin poikaa ennen, kun olin siirtämässä häntä pois ja Onni murisi minulle. Ilmeisesti minulle viestitettiin, että 'nainen, älä häiritse uniani, mene pois'. Kyllähän minä menisinkin, mutta tarvitsen käteni mukaani... Myös syötettyäni nauhelihaa silitin Onnia sen jälkeen, mutta poikapa kävi murisemaan, että 'nyt nainen sitä pötyä lisää pöytään, loppu lääppiminen!'. Onni alkaa muodostamaan omaa tahtoa ja käsitystään maailman menosta. Kynsien leikkaaminenkin aiheutti närkästystä, koska tassua ei saatukaan sinne minne se haluttiin. Ei huolta, nämä pettymykset eivät aiheuta koiranpennulle traumaa vaan opettaa, että maailma ei pyörikään vain hänen ehdoillaan.

Siinä kohtaa monet kasvattajat tekevät virheen, kun eivät ymmärrä, että ei se koiranpentu tuskaansa huuda vaan testailee ympäristöään. Kutsuttiinkos tätä kehitysvaihetta 'herkäksi vaiheeksi'? Koiranpennun täytyy oppia kestämään ja käsittelemään kriisitilanteet omalla tavallaan ja jos ihminen tarjoaa niihin ratkaisun paijaamalla, lohduttamalla ja lässyttämällä pentu ei opi itse käsittelemään näitä asioita.

Sanoisin Onnin ensimmäisen kriisin olleen, kun pesin vedellä pepun ja se aiheutti aluksi hirveää kiljuntaa. Otin pojan hetkeksi vedestä pois, olin hiljaa (olisin jatkanut normaalisti puhumista, jos olisin sillä hetkellä puhunut) ja jatkoin pesemistä. Tämän jälkeen Onni on vain killitellyt minua, jos olen joutunut vähän siistimään. Hössöttäminen, oman pulssin kohoaminen, tilanteesta pois vieminen olisi antanut ymmärtää, että tässä tilanteessa on todellakin jotain pelättävää.

Ninja kiipesi pöydälle tutkimaan pentukoria:

Ehkä minä pääsen vielä tästä ärsyyntyneestä kirjoitustyylistäni pois, mutta koska kukkalähetystä anteeksipyynnön kera ei ole saapunut ovelleni, niin minulla ei ole mitään syytä olla anteeksiantavainen tai ystävällinen.

Ninja kävi tuijottamaan minua pentulaatikosta häntä koipien välissä ja kävin paijaamassa toista, että mitäs sinä nyt murjotat, kun huomasin sanomalehdellä kakkakikkareen. Sitten huomasin pissin. Onni oli pissinyt ja kakkinut omatoimisesti sanomalehdelle ja nyt liukasteli omassa ulosteessaan. Ninja oli tuijottanut minua apua anoen, että hei plii-iis. Kävin pesemässä täysin rauhallisena pysyttelevän Onnin, joka oli tassuja myöten kakkainen. Vaikka toteutus olikin vähän niin ja näin, niin suunta oli oikea. Voi Onni!

Pieni askel koiruudelle, mutta suuri...

2009-03-26T11:07:00.000-07:00

Onni on niin pikkunen tässä kuvassa! Kuva on viime lauantailta, jolloin Onni oli kaksi viikkoa vanha. Tuntuu kuin siitä olisi enemmänkin aikaa, koska Onni on niin paljon isompi nyt. Jos painoa oli silloin 480g, niin nyt sitä on 600g. En ole ottanut selvää onko tälläinen kasvupyrähdys chihuilla tavallista, mutta tosi hassulta se tuntuu.

Onni 2 viikkoa vanhana mammansa pallon kera:

Pakko palata vihon pariin, koska minulla ei ole hajuakaan mitä tässä välissä on tapahtunut...

Aurinko ilahdutti meitä ilmaantumisellaan sunnuntai aamuna:

Ainiin, Onni kävi kävelemään. 22.3. klo 2:40 yöllä vaihdoin petiin vällyjä, jolloin siirsin Onnin matolle lattialle. Vilkaisin Onniin, käänsin katseeni pois ja salamana katsoin takaisin. Mitä minun silmäni oikein näkevätkään? Onni seisoi huterasti neljällä jalalla ja otti askelta. Hyvä refleksisenä (paitsi oikean jalan akilles-jänne, siellä ei ole mitään refleksiä) nappasin digipokkarini kouraan, suuntasin jalkalampun Onniin ja aloin kuvaamaan. Videon julkaisin jo youtubessa samana päivänä. Se on katseltavissa täältä. Innostuin oikein lisäämään alku- ja lopputekstit sekä musiikkia. Että jos minusta joskus tulee Fellinin jalanjälkiä seuraten taide-elokuvien ohjaaja, niin voitte kertoa lapsenlapsillenne, että näitte minun ensimmäisen ohjauksen jo vuonna 2009.

Olen saanut sen käsityksen, että koiranpennut käyvät kävelemään kolme viikkoa vanhoina, mutta meidän Onni päätti, että nyt riitti mönkiminen ja alkoi treenaamaan 15 päivää vanhana. Eihän poika kovin suvereenisti kävele vieläkään enkä ole kannustanutkaan siihen, eli siirtänyt pehmeästä pesästä kovemmalle matolle, jossa tassut pysyy paremmin alla. Kuiskuttelen, että pysy vielä matona, sinulla on koko loppuelämä aikaa olla nelijalkainen.

Hampaita ei ole vielä näkynyt, eikä pitäisikään moneen viikkoon, mutta Onni on alkanut koluamaan välillä tassujaan ja sormiani. Onni on myös alkanut puuhastelemaan omatoimisesti ja Onnin suurinta hupia on mönkiä ensin Ninjan päälle ja liukua alas ja kiivetä ylös ja kiitää alas. Onni myös kiusaa äitiään. Aukoo suurta suutaan kuin kilpikonna ammolleen ja haukkaa äitinsä kaulakarvoista. Taas suu oikein auki ja heilutetaan päätä, että mamma varmasti huomaa ja sitten yritetään repiä ikenillä Ninjan turkkia. Varsinainen pojan koltiainen.

Pölyiselle pikkukoiralle maistuu maito:

Alkuviikosta Onni siirtyi viettämään öitään pentulaatikkoon. Katson, että poika on jo niin iso, ettei kuole kylmyyteen tai vaadi läheisyyttä koko aikaa. Ninja on niin sikeäuninen, ettei meinaa tajuta, kun Onni etsii nisää viltistä. Ninja ei suostu kehotuksesta menemään pentulaatikkoon (siis kamala vaiva) vaan minun pitää nostaa löysän uninen neiti. Sinne joko jäädään nukkumaan, mutta useimmiten ei.

Ja mitenkäs mennään murinan kanssa? Onhan se vähentynyt ja Ninjan pinna on ilmeisesti parantunut. Joskus ruoka aiheuttaa murisemista ja kuten esimerkiksi tänään pallon oleminen pentulaatikossa, kun Onni vahingossa vieritti sen alleen. Ninja murisi ja yritti napata rakkaan pallonsa, muttei uskaltanut. Siirsin pallon pois koko laatikosta, ei siitä kannata tapella.

Milo, Mari ja joku aivan ihana:

Bettin veli vieraili perheineen luonamme sunnuntaina. He olivat hieman skeptisiä alunperin, että uskaltaako lapsia tuoda koiranpennun luokse, mutta rohkaisin heitä tulemaan, koska pennun on hyvä oppia erilaisten ihmisten käsittelyä, myös lasten. Kun Ninja oli pentu, niin olin aivan varma, että Ninja menee kaikesta rikki ja käsittelin Ninjaa kuin Ming-vaasia. Käsitykseni on muuttunut ja uskon koiranpentujen olevan sitkeitä ja elinvoimaisia olentoja, jotka eivät mene helposti rikki. Emollahan on parkkiintuneen tassut ja terävät hampaat, joilla se käsittelee lapsiaan, kun meillä ihmisillä on raa'an työnteon puutteesta ja body lotionien käytöstä pehmeät ja sileät kädet.

Jukka tutustuu vähemmän pelottavaan koiraan:

Tämäkin perhe kuuluu ihmisiin, joilla ei ole kauheasti hyviä kokemuksia koirista ja niihin suhtaudutaan varauksella. Uskon, että Ninja on rauhallisella ja lempeällä luonteellaan sekä pienellä ei-uhkaavalla olemuksellaan osoittanut, että ehkä maailmassa onkin vähemmän pelottavia koiria. Ninja taas on oppinut näiltä lapsilta, ettei kaikki lapset ole kamalia rääkyjiä vaan itseasiassa ihan vakavasti otettavia tulevia aikuisia.

Ihan minun lempikuvani! Minkaa vähän jännittää,
mutta taitaa olla aika ihanaa pitää Onnia sylissä:

Onni on taas ihan oma lukunsa. Onnilla, kun ei ole hampaita millä purra, niin miksi sitä pelkäisi? Kun olin lapsi, meillä ei ollut lemmikkejä, mutta kavereillani oli pupuja ja koiria. Serkkuni Joffe-koira oli sukuni ensimmäinen lemmikki ja Joffesta tulikin meidän kaikkien suosikkikoira. Valitettavasti Joffe kuoli muistaakseni samana talvena, jolloin Ninja tuli minulle. Ymmärrän kyllä miksi vanhempani eivät halunneet meille silloin lemmikkiä. He tiesivät, että kiinnostuksemme lakkaisi hartaista lupailuista huolimatta ja lemmikit joutuisivat vanhempieni vastuulle. Silloin se tuntui epäreilulta, mutta nyt pidän heidän päätöstään viisaana. Olen monesti sanonut vanhemmille, jotka kertovat minulle, että heidän neljävuotias lapsensa haluaa chihuahuan, että hankkikaa koira vain, jos itsekin haluatte koiran, koska te aikuiset joudutte sitä koiraa loppupeleissä hoitamaan ja olette siitä vastuussa.

"Me ollaan kuin koiria,
ilman toista ei oo toisella kotia"
(Maritta Kuula):

Väsäsin vihdoinkin Ninjalle ja Onnille kaksion. Ison pahvilaatikon pohja on jaettu matalareunaisella laatikolla siten, että toinen puoli on petiä ja toinen sanomalehdellä vuorattu. Ehkei laatikolla ole ihan vielä kauheasti käyttöä, mutta ainakin se on nyt valmiina, kun sitä tarvitsee.

Kiva kaksio hyvällä sijainnilla katutasossa:

Vein pikkukoiraperheen tutustumaan uuteen kaksioon ja heti ensimmäisenä Ninja pisti sisustuksen uusiksi. Joudun kyllä vielä madaltamaan korkeita reunoja, koska Ninjaa häiritsee se, ettei hän näe sieltä kunnolla mitä asunnossa tapahtuu ja mikä tärkeintä, missä minä olen.

"Minnekäs minä sen Onnin hukkasinkaan"
...kun Onni on yhä niin huomaamaton:

Onnin tarmonpuuskat ympäristöä kohtaan ovat vielä niin rajalliset, ettei herra tarvitse kovin isoa elinpiiriä, joten pienempi pentulaatikko ja ajoittainen sohvalla möngertäminen käyvät oikein hyvin Onnin maailmanvallotuspuuhiin.

Tässä kuvassa Onni nukkuu REM-vaihetta äitinsä
pyllykarvoissa ja esittelee silmämunaansa:

Onnin tuijotus on huvittavaa, vaikkakin pieni koira ei tiedä mitään vakavampaa kuin itsensä ja tarkkailee minua ja maailmaa totisena. Tuijotus on intensiivistä ja hyvin epäkoiramaista. Aikuinen koira ei tuijota ketään noin suoraan kääntämättä katsetta tai haluamatta repiä aorttaa auki (Ei kai ne kaikki halua, eihän. Mutta pääasiallisesti silmiin tuijottaminen on eläinmaailmassa aggressiivinen ele. Sirrittelen silmiä aina vieraille kissoille ja koirille ja käännän merkitsevästi katseeni sivuun rauhan eleenä. Jostain syystä teen näin myös ihmisvauvoille...). Juttelen Onnille mukavia ja huomasin tänään, että Onni värisytteli korkeimpien nuottien kohdalla korviaan. Minua siis kuunneltiin.

Seuraavaksi sarja Onnin möngertelyistä.
Kuvat on otettu parin minuutin aikana:

Unissa sanottujen "hau" ja "vuh" lisäksi Onni on opetellut murisemaan. Jos Ninja istuu ikävästi päälle, Onni päästää murinaa muistuttavan urahduksen. Tätä murinaa käytetään ilmaisemaan muutakin, kuten mitäs siinä nostat minua syliin, jos se ei minulle sovi. Ninja ei tosissaan tunnista tätä ääntä ollenkaan ja jatkaa epämukavaa päällä istumista sätkivä poika perseensä alla. Onni on alkanut myös ravistelemaan päätään niin, että korvat läpsyy.

Pakko myöntää, että Onni on todellakin pitkäkarvainen. Aika hassua, mielenkiinnolla odotan millaiseksi pojaksi Onni kasvaa.

Kesäisin puistossa minä istun puunvarjossa ja
Ninja hakeutuu palvomaan aurinkoa:

Ninja on alkanut syömään itse, jee. Nälkäkin on kasvanut ja Ninja ahmii huikeita määriä. Maidon antamisen lopetin purkin loputtua, koska painokäyrä ei valehtele: maitoa kyllä riittää.

Ninjan huumori-ilme:

Nyt vielä loppukevennys, kun tunnelma on ollut niin pölyinen. Pari päivää sitten heräsin yön hämärään ja vilkaisin pentulaatikkoon, jossa Ninja makasi imettämässä. Ihmettelin unisena, että mikä tumma sormenpään kokoinen möykky viltillä on. Ajattelin, että se saattaisi olla kissankarvaa ja pyyhkäisin sitä sormellani. Ei ollut kissankarvaa joo vaan ehtaa paskaa. Ja se haisikin sille, vaikka vain pienesti vaan. En kehdannut antaa sormea Ninjalle, että siivoopas, vaikka kävikin sekunnin verran mielessä, vaan kävin pesemässä käteni.

Oma poika, maailman paras tyyny:

Koiraihmisille

2009-03-25T02:49:00.000-07:00

Olen ollut tässä jo useamman päivän äkäisenä. En mielelläni pui täällä blogissa ihmissuhdeongelmia, mutta joskus on aivan pakko.

Tilanne alkoi muutama päivä sitten, kun blogini oli saanut eräässä koirayhteisössä huomiota osakseen ja aiheesta heräsi keskustelu... Ei keskustelu vaan julkinen lynkkaus ja yhteisöhenkeä pönkittävä paraati. Olen seurannut yhteisön keskustelua vuodesta 2005, enemmän lukenut kuin osallistunut itse keskusteluun, koska uskon periaatteeseen "jos ei ole mitään uutta sanottavaa, ei tarvitse kommentoida mitään". Paikka onkin ollut mitä oivallisin tiedonlähde: omakohtaisia kokemuksia, suoria linkkejä hyville sivuille, paikka, jossa saa rauhassa puhua koirista eikä kukaan pidä sinua hulluna sen takia.

Täsmentääkseni pointtiani lainaan Wikipediasta yhteisön määritelmän:

"Yhteisön tunnusomaisia piirteitä ovat yhteinen päämäärä ja mielenkiinnon kohde. Lisäksi yhteisöllä on yhteinen päätösvalta sekä yhdessä sovitut säännöt, joiden rajoissa toimitaan. Usein yhteisöihin liittyminen edellyttää hyväksyntää muilta kyseisen yhteisön jäseniltä.

Yhteisö koostuu ihmisistä, joilla on yhteinen päämäärä tai mielenkiinnon kohde. Yhteisön toiminta on usein kaksisuuntaista ja sisältää antamisen ja saamisen periaatteen. Hyvin toimiva yhteisö antaa jäsenilleen enemmän kuin jos jokainen sen jäsen toimisi erikseen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Toiminnalliset työ- tai harrastusyhteisöt eli niin kutsutut leirituliyhteisöt ovat kestoltaan keskipitkiä tai pitkäikäisiä ja luonteeltaan kiinteämpiä kuin institutionaaliset yhteisöt. Niihin liitytään omasta tahdosta ja usein konkreettisen toiminnan myötä. Leirituliyhteisöt kantavat ehkä eniten yhteisö -sanaan liittyviä myönteisiä merkityksiä. Niissä tavataan samanmielisiä, solmitaan ystävyyssuhteita, saadaan tukea ja tarvittaessa myös turvaa."

Olen tässä vuosien varrella huomannut, että edellä siteerattu on totta. Yhteisistä säännöistä poikkeaminen aiheuttaa sanktiota, julkista arvostelua, jopa alatyylistä nimittelyä, kasvojen menetyksen ja yhteisöstä poispotkimisen. Epäaktiivisena ihmisenä tässä yhteisössä en ole kuitenkaan saavuttanut mitään statusta, arvonimeni on yhä "uusi laumassa", vaikka olen omannut nimimerkin vuodesta 2006. Minun kaltaiseni ihmiset ovat siis erittäin helppo arvostelun kohde. Ihan sama mitä minusta sanotaan, koska ei tarvitse pelätä suututtavansa samaan yhteisöön kuuluvia ystäviäni. Ja vaikka heitä olisikin, he pelkäävät menettävänsä kasvonsa puolustaessaan minua, mutta annettakoon tämä anteeksi, koska en itse havittele yhteisön hyväksyntää ja loppupeleissä olen halutessani koskemattomissa pahoilta sanoilta. Kaikista ikävintä tässä on se, että täysin sivulliset ihmiset sotkeentuvat asiaan tahtomattaan ja he saavat viestejä "Kuinka sinä annat tämän tapahtua?".

Edellisessä merkinnässäni kehotin ottamaan minuun yhteyttä, jos jotain asiaa on, mutta kuten olettaa saattaa, yhtään yhteydenottoa ei ole tullut. Minä en ole ollut syyttämässä ketään ja olen tarjoutunut julkisesti keskutelemaan asioista, jotka saattavat huolestunutta Internetin käyttäjää arveluttaa. En ole kuitenkaan esittänyt kehotustani, tai mitään kommenttia, itse yhteisön keskustelualueella, koska kuten hekin, minäkin kaipaan "omaa maata" jalkojeni alle. Mutta jos asioihini puuttuminen olisi jostakusta ehdottoman välttämätöntä olisi minuun otettu joka tapauksessa yhteyttä. Ilmeisesti yhdessä päivittely voittaa velvollisuuden.

Käytän sanaa velvollisuus, koska jos epäilee jossain tapahtuvan eläinrääkkäystä (kuten julkisesti on ilmoitettu) asiaan pitäisi puuttua. Jos ei itse uskalla, niin aina voi ottaa viranomaisiin yhteyttä ja täten säilyttää anonyymiutensa.

Useampaakin lukijaa saattaa mietityttää mistä tämä häly on noussut. Ensinnäkin siitä, että matkustin henkilöautolla Jyväskylästä Kouvolaan Onnin ollessa alle viikon ikäinen. Jos kaikki olisi mennyt, kuten kirjoissa opetetaan, niin olisimme jääneet Jyväskylään, minä olisin pitänyt reilun viikon mammalomaa ja sen jälkeen käynyt yhdellä luennolla viikossa yliopistolla. Näinhän ei tapahtunut vaan Ninja ei piitannut pennustaan ja Onnille tuli ripuli (ei saa unohtaa sitä, että emot eivät hoida heikkoa jälkeläistä vaan "antavat luonnon hoitaa tehtävänsä", mutta Onnilla oli vain ripuli, joka saattui johtua esimerkiksi synnytyksestä saadusta infektiosta, kun Onni syntyi ilman sikiöpussia). Oli huolehdittava, ettei Ninja olisi purrut pentuaan ja että Onni sai maitoa tarpeeksi usein, ettei olisi kuivunut ja että peppu pysyisi puhtaana ja kuivana, jottei iho tulehtuisi enempää. Peppu turposikin, muuttui punaiseksi ja siihen tuli avohaava, josta tihkui verta. Syötin Onnille ensin Tehobaktilla terästettyä korviketta ja koska se ei tasottanut mahaa, eläinlääkäri määräsi pienen määrän antibioottia annettavaksi. Matkustin Kouvolaan, koska olen asunut Jyväskylässä vasta viime syksystä enkä ole luonut sellaisia ystävyyssuhteita, että olisin saanut tarvitsemaani apua. Kouvolassa sain vihdoinkin nukkua kokonaiset yöunet poikaystäväni korvaamattoman avun ansioista.

Aluksi Ninjan oli vain pakotettuna Onnin luona ja antoi murinan kanssa imeä maitoa. Yksi vaihtoehto olisi ollut laittaa Onnin alle kuumavesipullo tai joku muu lämmitin ja huolehtia vain ravinnon saannista ja siisteydestä ja antaa Ninjan olla Onnin seurassa vain halutessaan niin. En usko, että Onnista olisi kasvanut tasapainoista pentua, jos olisin toiminut niin. Pentu tarvitsee välittömien tarpeiden lisäksi myös läheisyyttä, emonsa ja sisartensa lämmön ja sydämen sykkeen, mitä kuunnella. Onnilla, kun ei ole sisaruksia, niin tilanne olisi ollut aika onneton. En olisi voinut kytkeä Ninjaa hihnalla Onnin viereen, että rakasta poikaasi!

Tässä siis toinen arvostelun kohde. Minun katsotaan puuttuneen liikaa koirieni elämään ja tästä syystä Ninjalla vaistot eivät ole heränneet. Siitäkin huolimatta, että minua haukutaan kerettiläiseksi katson tehneeni oikein. Näkeehän sen jo kasvukäyristäkin, ettei Onnin alotus ole paperilla niin huono. Paino senkun nousee ja Onni onkin viikkoa edellä kasvuennusteista. Tehobakt kuurin lopetin kaksi päivää ripulin loppumisen jälkeen, jonka jälkeen Onni on ollut täysin äidinmaidon varassa. Ei näytä huolta olevan siinäkään, koska Onni senkun kasvaa ja alkoi treenaamaan 15 päivää vanhana kävelemistä (Ja minä selitän Onnille, että ei sinun vielä tarvitse, ole vaan mato ihan rauhassa).

Kolmas ja ehkä kamalin asia on se, että olen käynyt koirieni kanssa kylässä. En ole varmaan täsmentänyt kuinka paljon matkustan Ninjan kanssa. Viime vuoden puolella matkustimme viikottain Jyväskylä-Kouvola väliä junalla. Jyväskylän sisällä käytämme bussia. Kouvolan sisällä pidemmät matkat teemme henkilöautolla. Me käymme viikottain vanhempieni luona, olemme tehneet niin koko Ninjan elämän ajan. Olen pennusta lähtien vienyt Ninjaa erilaisiin paikkoihin, kaupungille, tapahtumiin, kauppoihin, koteihin, jotta Ninjasta tulisi rohkea koira, joka ei pienestä muutoksesta järkyty ja pystyy ottamaan uutta vastaan reippaasti häntä heiluen. Olen onnistunutkin tässä tavoitteessa ja Ninja on aina valmis tapaamaan uusia ihmisiä, Ninja ei vierasta ilman syytä (huojuvat puistokemistit ja kovaa kimittävät mummot ovat tapauksia, joihin minunkin on vaikea suhtautua). Kun istumme autoon tai junaan, Ninja ottaa mukavan asennon ja nukahtaa. Välillä katsellaan maisemia, että missäs sitä ollaan, mutta muuten Ninja käyttää matkustusajan hyödyksi ja nukkuu.

Enkä minä ole herranjestassentään raahannut koiriani ties minne vaan koirat ovat muutaman kerran matkanneet turvallisesti pentulaatikossa vilttiin käärittynä tuttuihin paikkoihin. En ole ollut niin tyhmä, että jättäisin epävarman koiraäidin kahdestaan pennun kanssa, josta pitäisi pitää koko ajan huolta. Ihmislapsiakin roudataan syntymästä lähtien joka paikkaan ja silti suurimmasta osasta tulee yhteiskuntakelpoisia (vaikka ehkä säästyisimmekin paljolta, jos ne päästettäisiinkin ulos vasta 18-vuotiaina).

Neljäs asia, mikä on aivan järkyttävää on se, että meillä on käynyt ihmisiä tänä aikana, kun meillä on koiranpentu. Että Ninja on niin stressaantunut, että murisee ja näykkii pentuaan siksi. Voisinko yhtään enempää korostaa, että täällä ei ole käynyt yhtään vierasta ihmistä. Täällä on käynyt vain ihmisiä, jotka Ninja tuntee entuudestaan ja joihin Ninja on kiintynyt. Kun summeri soi ja avaan oven, Ninja kipittää rappukäytävään häntä heiluen odottamaan ja vinkuu onnesta. Eikä täällä ole mikään hulabaloo vaan olemme istuskelleet täällä rauhassa ja huolehtineet, että Ninja saa ansaitsemaansa prinsessan kohtelua. Siitähän Ninja olisikin loukkaantunut, jos olisin sulkenut hänet toiseen huoneeseen, että kirjoissa sanotaan, että sinä haluat nyt olla rauhassa siellä nurkassa pentusi kanssa, että alapas käyttäytymään, kuten kirjoissa opetetaan.

Ei Ninja ole stressaantunut, vaikka yleinen mielipide julistaakin tätä. Ninja käyttäytyy enemmän kuin turhaantunut ja masentunut koira. Koira, joka pakotetaan rooliin, joka ei tule siltä luonnostaan. Sitähän Ninja viestitti heti Onnin synnyttyä istukan syötyään: minä en halua olla missään tekemisissä tuon kanssa, en edes katso sitä, käyttäydyn kuin siinä ei olisi mitään ja jos se pitää itsestään liikaa mölyä, niin murisen sille uhkaavasti, kuten kaikille koirille. Sokea ja kuuro Onni ei vain ymmärtänyt äitinsä signaaleja vaan käyttäytyi, kuten vauvat tekee: ruokailee, möyrii, kiipeilee äitinsä päällä ja piippailee. Onni ei tiennyt, ettei Ninja tiennyt kuinka olla äiti. Kuinka moni ihminen voi sanoa, että esikoisen synnyttyä kaikki valkeni ja kaikki meni täydellisesti, kuten kirjoissa opetetaan?

Ninja on opetellut kovasti äitinä olemista ja täällä on luotu sellaiset puitteet, että Ninja saa olla äiti haluamallaan tavalla ja samalla saa olla se koira, joka oli ennen äitiyttä, se koira, jolle heitetään palloa aina, kun haluaa, joka saa nukkua emäntänsä peiton alla ja joka pääsee toteuttamaan sosiaalista luonnettaan.

Ja me edistymme täällä! Ei stressaavassa ympäristössä elävä koira kykene edistymään tai kasvattamaan noin potraa poikaa! Onni painaa nyt 568g 18 päivää vanhana. Kuulostaa todella huolestuttavalta vai mitä? Ninja on alkanut viettämään pitkiä aikoja vapaaehtoisesti Onnin kanssa enkä päivisin enää puutukaan kasvatuspuuhiin, vaikka Ninja jättäisikin Onnia yksin. Sellaista se on ja suon sen mahdollisuuden, koska Onni pärjää jo yksinkin. Siellä se etsii mukavan asennon nukkua ja hytkyy hurjasti nukahtaessaan ja sitten nukutaan ja nukutaan. Onni on myös alkanut ilmaisemaan itseään ja päästää murinan kaltaisen äänen, jos emo istuu päälle ikävästi. Ninja tosin ei tajua, että se oli suunnattu hänelle, joten käyn auttamassa sätkivän pojan äitinsä perseen alta pois. Koska Onnilla näyttäisi pelaavan oma lämmitysjärjestelmä, niin olen siirtänyt pojan nukkumaan pentulaatikkoon öisin. Ninja joko on siellä tai ei. Jos herään siihen, että Onni etsii nisää, kaivan mamman peiton alta ruokkimaan. Useimmiten Ninja tajuaa mennä itsekin eikä minun tarvitse puuttua asiaan.

Jos Onnin ottaa kämmenelle tai syliin, niin Onni tarkkailee siniset silmät tiukkaan naulittuna johonkin naaman suuntaan (jos kasvot on tarpeeksi lähellä), saattaa käydä jäytämään ikenillään sormea (omia tassujakin kokeillaan, yksi päivä yritettiin Ninjan nenää, mutta Ninja piti kuononsa ulottumattomissa) ja sitten melkein heti, koska mitään ei tapahdukaan, nukahtaa tyytyväisenä. Näin ei käyttäydy stressaantunut ja häiriintynyt pentu vaan pentu, jolla on hyvä perusluottamus ympäristöönsä. Onni kokee olevansa turvassa ja voi siksi torkahtaa. Ehkä joku on nyt sitä mieltä, että Onni esittää kuollutta suojautuakseen pedoilta...

On kai turha mainita miltä elämämme vaikuttaa, jos käy silmäilemässä blogia ja rekisteröi kaiken mitä oppikirjoissa ei sanota? Onhan se totta, että suurinosa koirista haluaa olla pentujensa kanssa rauhassa ja ensimmäisiin viikkoihin kasvattajan ei tarvitse kuin huokailla ihastuneena vierestä. Mutta minun koirani ei ole kuin suurinosa koirista enkä osaa lukea mitään tekstiä kritiikittömästi ja sokeasti kuin muslimi koraania. Kuitenkin lähtökohta kaikkeen on se, että minä tunnen koirani kaikista parhaiten. Minä tiedän mikä on koiralleni parasta. Minä tiedän mistä Ninja stressaantuu. Kukaan, kuinka kokenut kasvattaja tahansa, ei voi tulla sanomaan, että tuntee minun koirani paremmin kuin minä.

Viides huomiota saanut asia on se, että "annan koiran kaverille, jolla ei muuten olisi varaa koiraan". Tämä ei itseasiassa ole totta. Se oli mielessä kaksi vuotta sitten, kun kävimme keskustelemaan asiasta, jolloin hän kävi myös keräämään koirarahastoa kuluja ja mahdollisia sairastumisia varten (Moneltakos löytyy tälläinen rahasto 2 vuotta ennen, kun edes omistaa koiraa?). Hän myös aikoo vakuuttaa Onnin. Tänä aikana rahaa on kertynyt sen verran, että koira olisi mahdollista ostaa sillä kohtuullisella 1500€ hinnalla. Mutta on minun asiani kelle koirani myyn ja mihin hintaan. Saan antaa Onnin vaikka ilmaiseksi, jos niin haluan. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa tätä oikeutta, vaikka se kuulostaisikin hirvittävältä haaskaukselta.

Kuudes asia, mikä suututtaa koiraihmisiä on se, että olen julennut kertomaan kokemuksistani julkisesti. Olen kertonut, että minulla ei ole täydellinen koira ja jos jollakin on, niin väitän, että koiraa ei ole tarkasteltu tarpeeksi läheltä. Se, ettei asioista puhuta, ei tarkoita, etteikö niitä olisi olemassa. Joidenkin mielestä myös "sooloilu" pitäisi kieltää lailla uudelta kasvattajalta. Väitän kuitenkin, että lähes kaikki kasvattajat poikkeavat normista, mutta eivät vaan uskalla puhua siitä. Olen siis rikollisista pahin, rehellisyyden riivaama. Minun myös pelätään olevan huono esimerkki, mutta jos blogin olisi viitsinyt lukea niin olisi huomannut, että olen kirjoittanut pitkän pätkän siitä kuinka minusta ei kuuluisi ottaa mallia ja liputtanut kokeneitten kasvattajien korvaamatonta apua.

Olen myös varma, että harva jaksaa lukea koko tätä selvitystä vaan jotkut poimivat täältä juuri ne mahdollisimman provosoivilta kuulostavat lauseet, irrottavat ne kontekstista ja käyttävät niitä omiin ei niin ystävällisiin tarkoitusperiinsä. En kyllä käsitä miten ihmiset kuvittelevat, että "eläinrääkkäystä" tyyppiset sanat saavat minut "järkiintymään" ja ottamaan koko porukkaa vakavasti. Enemmänkin se laskee arvostustani ja kiinnostustani, jos ihmiset olettavat asioita ilman parempaa tietämystä. Voitte myös kuvitella, millä mielellä muut kyseisen yhteisön jäsenet lukevat tätä blogia luettuaan ensin liudan herjoja. Ankara omistautuminen ja panostaminen ei pääse edes sivulauseeksi vaan kaivetaan esiin ikäviä asioita ja tulkitaan niitä stereotypioiden valossa.

Ihmisten "kaikella rakkaudella" toteutettu pahanilkisyys on ottanut pannuun sen verran, että olen harkinnut koko blogin kirjoittamisen lopettamista. Se ei muuttaisi mitään toimintatapojani, kukaan vaan ei pääsisi arvostelemaan niitä. En kuitenkaan aio tehdä niin, koska haluan osoittaa, etten ole tehnyt mitään väärää ja kaikki mitä täällä tapahtuu on tarkasteltavissa kirkkaassa päivänvalossa. Tämän enempää en aio tähän asiaan paneutua, koska olen pohtinut tätä jo aivan liikaa ja pahoittanut mieleni suotta. Olen kerran käynyt katsomassa mitä minusta kirjoitetaan, mutten aio tehdä niin enää. En aio olla missään tekemisissä koko yhteisön kanssa, koska minulla on tärkeämpääkin tekemistä, kun vakuutella asenteellisia ihmisiä, -kuten tiedämme, se ei tule onnistumaan. Minulla ei ole hajuakaan keitä he ovat, eikä kokemukseni kannusta ottamaan siitä selvää.

Tänäänkään ei tapahtunut mitään

2009-03-23T05:34:00.000-07:00

Rakas päiväkirja,

tänäänkään ei tapahtunut mitään. Minulla on ollut aamusta asti hedari ja olen nukkunut liian vähän. Minun piti mennä uimaan, mutta nyt ei vain ole fiilistä, vaikka eilen nautin auringon paisteesta kasvoillani ja uimisen keveydestä. Koirat eivät ole tänäänkään tehneet yhtään mitään. Istun läppärillä pelaten pasianssia. Koirat nukkuvat. Laittaisin kuvan, mutta olen jo ottanut miljoona kuvaa nukkuvista koirista, joten oletan pointin välittyneen lukijoilleni. Betti tuolla pesee kahvikuppia sormillaan ja siitä lähtee vinkuva ääni. Minä istun tässä sohvalla, läppärin edessä ja pohdin... Jaa, en kyllä kykene määrittämään mitä pohdin. Jaahas, koira pieraisi, hajusta tunnistan, että se oli Ninjan. Se ei meinaa kaikota millään, onkohan se kakannut housuihinsa? Yhä nukkuu, joten tuskin, en vaivaudu tarkistamaan asiaa. En ole näköjään aukaissut verhoja. Noniin, nyt aukaisin. Hedari ja pahaolo korostuvat, sydämeni tykyttää. Muistelen kauhulla kuinka Onnin pepussa oli avohaava ripulin aikana ja se oli todella turvonnut ja kipeä.

Uskolliset lukijani saattavat ihmetellä, että mikä minua vaivaa, ja uskokaa pois sitä ihmettelee minulle tuntemattomat ihmisetkin. Voin kuitenkin vakuuttaa, että täällä ei ole tapahtunut mitään. Täällä on sanalla sanoen tylsää. Ehdotan siis, että jos jollakin tutulla tai tuntemattomalla ihmisellä on minulle asiaa, niin minulle voi laittaa viestiä. Tänne blogiin julkaistavat kommentit eivät automaattisesti tule esiin vaan minun pitää ne erikseen hyväksyä, eli jos niissä on yhteydenottopyyntö, niin en julkaise esimerkiksi sähköpostiosoitetta. En ole omaanikaan julkaissut täällä tai muuallakaan.

Possupallero marenkimaassa

2009-03-21T08:15:00.000-07:00

Palatkaamme ajassa taaksepäin viime keskiviikkoon, ihan kuva- ja tapahtumapoliittisista syistä.

Menimme illansuussa Bettin vanhempien luokse kahville. Olin yllättynyt, että kyseessä olikin Eevan syntymäpäiväkahvit! Olinhan minä vuosi sitten Eevan synttäripäivälliselläkin, mutta olen erityisen huono muistamaan merkkipäiviä. Nolottaa myöntää, mutta unohdin äitinikin syntymäpäivän viime vuonna. Oletettavasti äitini sai tyydytystä päästyään syyllistämään minua unohtamisesta, siinä varsinainen lahja! Kerran unohdin, että minun olisi pitänyt olla Viivin syntymäpäivillä istuessani junassa matkalla jonnekin, kun Viivi soitti, että koska olen tulossa.

Eeva kuuntelee mitä asiaa Onnilla on:

Olen merkkipäiväkatastrofi ja tästä syystä pommitan ihmisiä viesteillä oman syntymäpäiväni lähestyessä, ettei se vaan unohtuisi keneltäkään. Olenkin järjestänyt oikein kivoja kekkereitä synttäreitteni kunniaksi ja aion kyllä jatkaa traditiota olettamatta, että kukaan muistaisi kuitenkaan koska minulla on syntymäpäivä. Olen syntynyt sen verran lähellä joulua, että lapsena synttäreilleni ei tullut kovin montaa ihmistä, joten aion nyt ottaa menneisyyden ankeat juhlat takaisin.

Synttärisankari nauraa Onnin makealle haukotukselle:

Pakko mainita, että Eeva oli leiponut erittäin herkullisen täytekakun!

Hei, me ollaan niiku taiteilijapariskunta:

Ninjan ruokkiminen jatkuu yhä mielenkiintoisena. Kuten olen sanonut, en normaalioloissa ruoki koiraani kädestä, koska se symboloi omistaja-koira suhdetta väärin, siten, että koiralla on valta päättää miten ruokansa nauttii ja omistaja heittää vaikka häränpyllyä saadakseen nirson koiran syömään. Totuus on, kuten jo olen mainostanutkin, koira ei itseään nälkään tapa. Kuitenkin meillä vallitsee poikkeustila ja Ninjan nirsoilu korreloi pahimmillaan siihen, ettei maitoa tule ja Onni joutuu kärsimään nälkää. Yksi pahimmista kauhukuvistani realisoituisi ja joutuisin heräilemään yöllä lämmittelemään korviketta.

Mummo heittää vapaalle. Mummo myös tietää minne
kannattaa laittaa pienet pojat nukkumaan:

Ninja syö noin kaksi kertaa päivässä isohkon määrän ruokaa kerrallaan. Välillä syödään mieluummin kovia raksuja, mutta tämän hetken hitti on vedellä pehmennetyt raksut, joita kaavin käteeni ällötyksen vallassa. Silläkin on merkitystä miten raksut annan. Ensin pitää antaa vain yksi raksu ja Ninja esittää, että EVVK. Maanittelen ja ojennan raksua kahden sormen välissä. Lopulta Ninja ottaa sen suuhunsa, sylkäisee petiin ja käy hautaamaan kuonollaan. Otan sen takaisin käteeni ja tarjoan uudestaan. Ninja syö raksun. Hetken ojentelen raksu kerrallaan, kunnes lisään raksujen määrää kämmenelle. Ninja napsii niitä yhä yksi kerrallaan ellei ne ole niin pehmeäksi muussaantuneita, jolloin on pakko ottaa koko möntti suuhun. Välillä ei kelpaa ja joudun aloittamaan alusta syöttämällä yhden raksun kerrallaan. Pidän myös koko ajan kättä Ninjan leuan alla, ettei Ninja pudottaisi limamönttiä petiin ja alkaisi haudata sitä vällyjen väliin. Sitten tarjotaan vettä, mikä yleensä aiheuttaa kauhua Ninjassa ja Ninja litistäytyy pentulaatikon reunaa vasten. Voi elämä mikä rumba!

"Tuotako sinä haluaisit minun syövän"-katse:

Jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut. Ninja suostuu syömään paistetun kalkkunajauhelihan ihan itse, lautaselta. Yleensä se tosin kuivatetaan ensin kivikovaksi ja sitten nautitaan pieninä kerta-annoksina. Punaisen maidonkin Ninja nauttii lautaselta siellä missä ruokakuppi normaalisti sijaitsee ja yleensä jopa kaiken kerrallaan. Lehmän maitoahan ei suositella annettavaksi sellaisenaan, mutta maidon tuotannon ja nestetasapainon takaamiseksi teen niin kuitenkin, koska Ninjalla ei ole ollenkaan maha sekaisin.

"Kertokaa nyt mulle syökö toi koira tossa vai oksentaa??":

Lelina tuli katsomaan Onnia torstaina. Käytimme Bettin kanssa tilaisuutta hyväksemme ja karkasimme jädelle keskustan jätskibaariin Caminitoon. Nykyisin ehdottomasti lempi pyhiinvaelluspaikkani Kouvolassa. Kahden pallon annokseen (eikä kauha ole mikään mini) saa valita niin monta lisuketta kuin haluaa, mikä on ehkä kauneinta mitä kulinaristille voi sanoa.

Oikeasti, koin eräässä nimeltä mainitsemattomassa patonki baarissa karvaan pettymyksen, kun pyysin väliin PALJON oliiveja, koska en ota annokseen kuuluvia lihoja tai suurinpaa osaa lisukkeista ollenkaan. Myyjätär kertoi, että annokseen kuuluu yksi oliivi (3 viipaletta) ja koska minulla oli jo 5 viipaletta sain ikään kuin extraa! Olen yrittänyt myöhemminkin mennä samaisen ketjun myymälään, kun aikani katseltuani myyjän toimintaa luovutin ja lähdin muualle. Myyjä käsitteli samoilla lihanpaloja putoilevilla muovihanskoilla kaikkia lisukkeita ja kaikki tapahtui to-del-la hitaasti. Kalalakto-ovovegetaristilla on rajansa ja kohtasin ehdottoman sietorajani.

Huonoista pikaruokapaikka kokemuksista mainittakoon eräs purilaispaikka, jossa en saanut hampurilaiseen salaattia pyydettyäni sitä. Hampurilainen sisälsi vain pullan, majoneesia ja kalapihvin. Raivosin aika äänekkäästi, että "Ei edes salaattia saa!". Jälleen selitykseksi minulle sanottiin, että ei kuulu annokseen.

Näin pienistä asioista on kiinni hyvä kokemus ja näin helposti alan boikotoimaan ravintolaa.

Onni harjoittelee koirana olemista:

Lelina oli tehnyt ratkaisevan liikkeen ja ostanut Onnille kaulapannan. Se onkin iso askel tulevan koiranomistajan elämässä. Uskaltaako pennulle hankkia vielä mitään? Aiheuttaako se pahaa karmaa? Harvemmin vanhemmiksi halajavat ihmiset hankkivat tuleville vauvoilleen mitään ihmeempää ennen syntymää. Itsekin muistan aika varovasti ostelleeni mitään Ninjalle. Pannankin muistan ostaneeni vasta Ninjan muutettua luokseni. Ninjan se-panta oli vaaleanpunainen missä oli pyöreitä niittejä. Aivan, se on sama panta, mitä Ninja yhä käyttää eniten. Pentuajasta muistuttamassa on pannan kirein reikä.

Onnin pannan väri ei näissä kuvissa välity ihan oikeana. Sen pitäisi näyttää murretulta limenvihreältä. Olen ihan mielissäni, ettei panta ole tylsä ja perinteikäs musta tai ruskea. Olen kuullut, että joitakin koiranomistajia ylenkatsotaan, koska he "törsäävät" koiriensa kauniisiin ja värikkäisiin pantoihin ja hihnoihin. Kuten kaikessa, erilaisuutta kaihdetaan ja sitä on perusteltava koiranomistajan turhamaisuudella ja sillä, ettei omistaja osaa panostaa koiraansa oikeissa asioissa.

Hohhoijaa, sanon minä ja haukottelen makeasti päälle. Oikeasti. Jos minulla on mahdollisuus valita nätin ja tavallisen väliltä, valitsen nätin, vaikka se tekisikin minusta turhamaisen. Koiralle on kuitenkin hankittava panta, joten miksei se ilmentäisi makuani, kuten kaikki muukin mitä yleensä ostan? Koirallehan on ihan sama, mitä sen kaulaan ripustaa, eikä koira saa nätistä tai tavallisesta pannasta lisäarvoa. Hassua, että tälläisiä asioita tarvitsee edes pohtia, saatikka perustella.

Muutenkin yleisen mielipiteen annetaan aivan liikaa vaikuttaa omiin ratkaisuihin. Meillä koira ei nuku sängyssä, koiran paikka on perheen alimpana. Meillä koira nukkuu sängyssä, enkä vaivaudu pohtimaan koiran asemaa perhe-hierarkkiassa. Koira on koira, ei alempi suhteessa ihmiseen. Pikkukoirat räksyttää aina. Koirat haukkuu, sitä ne todellakin tekevät. Meillä koira kuitenkin haukkuu jollekin, jostain syystä. Parempi niin kuin syyttä (tai vaikkapa yksinäisyyttään) räksyttävä koira. Paris Hilton -wannabe! Ai, minä? Se minä, joka ulkoilutan koiraani pyjama päällä? Minä, joka on sitä mieltä, että minulla on vain kaksi jalkaa ja koiralla neljä, joten koira saa kävellä itse? Koira, joka ei tottele aina omistajaansa, on huonosti koulutettu. Missä on se ihmelapsi, joka aina tottelee vanhempiaan?

"Ei tää oo mikään chihu!
Ei chihut anna vaihtaa neniä!":

Onni senkun kasvaa! Herra painaa jo 477 grammaa! 2. viikon painokäyrästä löytyy jo tarvittava informaatio ilman lisäselvityksiä. 14.-13. päivän kehitys on jatkunut tämänkin jälkeen, eli paino on noussut noin 20g yöllä ja päivällä se on pysynyt samoissa lukemissa tai laskenut vähän. Aika erikoista. Yö on juuri sitä aikaa, kun en tiedä kuinka usein Ninja Onnia imettää. Olen kyllä huomannut, että koirat ovat osanneet hakeutua toistensa seuraan ihan itsekseenkin. Kyttäily vastuuni siis vähenee vähenemistään. Jee.

1. ja 2. viikon painokäyriä ei voi ihan suoraan verrata, koska ne on toteutettu omilla yksiköillään. Teen sitten joskus koko pentuajan kattavan diagrammin, jotta painon kehitys on mahdollista havainnoillistaa täydellisesti.

No pictures, thanx!:

Muutenkin väittäisin, että äidin ja pojan suhde paranee koko ajan. Luulen, että tavallisiin puuhiin palaaminen on piristyttänyt Ninjaa ja pahin "olen äiti" ahdistus alkaa hälvetä. Välillä vähän muristaan, muttei siinä ole samaa aitoa uhkaa kuin ennen.

Mun miehet <3:

On alkanut ilmetä syy epäillä, että Onnista saattaa tulla pitkä karvainen. Koomistahan tässä on se, että Onnin isä on aikalailla Ninjan värinen ja lyhyt karvainen. On kai jonkun logiikan mukaista, että pojasta tulee iso karvainen neekeri..? Ehkä isä onkin rotweiler tai postimies..?

Karvojen kasvun huomaa parhaiten yläkropasta. Turkki ei ole enää lyhyttä ja jämäkkää vaan pitempää ja silkkisempää. Nassu on myös lyhyt karvaiselle turhan pörröinen ja kulmien tienoolla karva on selkeästi pidempää, kuten myös kaulurissa.

Onnista on kyllä tullut aika pötkäle. Vaikka tarkkailenkin herraa vierestä koko ajan, niin huomaan eron ihan selvästi. Ruumiin suhteet on tosi koomiset. Joskus katson, että herranjestas oliko se pää noin iso! Takajalat on erityisen liikutuksen kohteeni. Jännään täällä, että koska Onni käy kävelemään. Luulisin, että sen pitäisi tapahtua ennen muun ruokinnan lisäämistä, mutta vielä tuo toiminta näyttää aika huteralta. Olen kuitenkin nähnyt Onnin treenaamassa. Sain oikein kuviakin, kun poika punnertaa etujalkojen lisäksi takajoille. Puhti loppuu aika pian ja sitten takajalat raahaavat perässä, kun etujalat vetävät valtaisaa ruhoa perässään.

Onni ponnistaa takajaloille:

Onnin silmät on selkeästi apposen auki ja niitä peittänyt sininen sumu on poistunut. Olin vähän yllättynyt, kun Onnin silmät olivatkin siniset. Tiesin kyllä, että kaikkien vastasyntyneitten silmät ovat siniset, mutta että koirienkin? Ne saavat pojan näyttämään inhimilliseltä, vaikka katse onkin vähän lasinen, eikä katsetta osata kohdistaa.

Onnin taktinen väistöliike kävelytreeneissä:

Okei, näyttää Onni vähän pelottavaltakin ja maaniselta. Lasittuneen harhailevan katseen, kun liittää useimmiten juoppoihin ja hulluihin, ei söpöihin 14 päivää vanhoihin koiranpentuihin.

Onni ja koiranpennun söpöys, luppakorvat, pyöreä kuono,
pikkunen pikinenä, pövvöset tassut:

Meillä kävi taas tänään vieraita. Ensin Pirkko ja sitten Hanna-serkku avokkinsa Teron kanssa. Ihmisille vanutusterapiaa. Ninjaa ei tuntunut haittaavan se, että Onni sai paljon huomiota vaan tapansa mukaan tuli pötköttelemään kulloisenkin paijaajan peppua vasten sohvalle. Välillä tehtiin pallonnouto-näytös viihdytys mielessä. Jälleen kerran Onni uhattiin varastaa, mutta toistaiseksi ovelat vieraani eivät ole onnistuneet tässä.

Joissakin jutuissani tänään on paistanut selkeä negaatio taustalla, kuten siinäkin, mitä aion seuraavaksi sanoa.. Totuushan on, ettei koiran omistaminen ole läheskään aina helppoa (esimerkiksi vieraassa kaupungissa, kun yrität koira kainalossa löytää paikkaa missä syödä). Koirat aiheuttavat suuria tunteita ja melkein perustelematonta hysteriaa. Pienen koiran omistaminen on ihan oma juttunsa. "Rotta", "rukkanen", "torakka", "nyrkillä tapettava", "kissa", "ylijalostettu". Aina pitäisi olla perustelemassa, että miksi minulla on chihuahua ja miksi koirani ei ole yleinen vitsi. Päihitän kyllä väittelyssä kenet tahansa asiaan perehtymättömän pierun, mutta aina ei vaan jaksa, eikä näe siinä pointtia ja sortuu itsekin alatyyliseen huuteluun.

Kerrankin koko naamataulu edestäpäin niin, että simmut näkyy:

Mutta kyllä sitä tulee itsekin hyvälle tuulelle, kun kadulla joku ihminen käy hymyilemään höpsösti ja luo koirasta minuun musertavia katseita. Ninjalla on taito piristää ihmisten päivää pelkällä olemuksellaan painellessaan tuolla jalat hassusti huitoen sinne tänne.

Elämäni chihu <3

2009-03-18T14:54:00.001-07:00

Kuva by Jussi Lopperi. Kuvasta klikkaamalla
pääsee Jussin Filtterin sivulle:

Tasan kolme vuotta sitten ajoin vanhempieni kanssa Espooseen hakemaan Ninjaa, koiranpentua, jota en ollut ennen tavannut. Keksin sanan nöppönen, -mikään muu sana ei olisi kuvannut sitä hassua, pyöreää, pehmeää ja luppakorvaista otusta paremmin. Mamin oma nöppönen hauvavauva! Eikä vieläkään kaduta! Elämä olisi niin paljon tylsempää ja tyhjempää ilman Ninjaa, ja niin olisi monen muunkin lähipiirissäni olevan ihmisen.

Porkkanoita itse kullekin

2009-03-18T05:17:00.000-07:00

Yhdistetty työ- ja rentoutushetki:

Tiistaiaamuna sattui erittäin ikävästi, kun yön murisemisen jälkeen Ninja nappasi Onnista kiinni niin lujaa, että Onni kävi kirkumaan. Eikä kyse ole aikaisemmasta PIIPistä vaan suoraa kirkumista, kovaa ja korkealta. Ninja päästi Onnista irti, kun tulin väliin, mutta Onni ei lopettanut kirkumista. Ninja säikähti siitä itsekin, kävi vinkumaan ja yritti tulla hoitamaan juuri pahoinpitelemäänsä poikaansa. Nakkasin Ninjan lattialle ja pitelin Onnia sylissä, kunnes kirkuminen lakkasi ja laitoin uupuneen pojan sängylle. Ninja oli paennut "häpeäpaikkaan" eli vaaleanpunaisen lipaston kaappiin, jossa oli tyyny, jonne komennan Ninjan häpeämään tarvittaessa. Heitin Ninjan ulos huoneesta ja suljin oven perässä. Koiralle laumasta eristäminen on paha rangaistus.

Olin todella vihainen, kun myöhemmin nousimme ylös ja jouduin viemään Onnin nisälle ruokailemaan. Ninja oli niin häpeissään ja kävi touhukkaana hoitamaan Onnia. Suurin osa päivää meni siihen, että minä olin erittäin vihainen, mulkoilin Ninjaa ja Ninja oli ylihuolehtivainen ja katuvainen maailman omistautunein mami. Tähänkö siis on menty, että omaa pentua pitää oikeasti satuttaa, että tajutaan sen olevan elossa, täysin avuton ja riippuvainen?

Kun olin kaupungilla, Betti kertoi, että Ninja meni Onnin pienimmästäkin piippauksesta tarkistamaan, että kaikki on kunnossa.

Places to put a puppy in:

Kuulun niihin koiran kouluttajiin, jotka eivät usko keppiin ja huutoon parhaina koulutuskonsteina. Peruskoulutuksen tein myös ilman makupaloja, koska halusin välttää kasvattamasta ruoasta obsessoitunutta ylipainoon taipuvaista koiraa. Ninjalle porkkanana toimi mamin hyväilyt ja kehut. En nyt väitä, ettenkö välillä huutaisi Ninjalle tai olisi muutenkin epäreilu, olenhan minäkin inhimillinen. Muutenkin pidän ihan hyvänä, että koira tottuu kovempaan äänenkäyttöön, ettei sitten saa pahoja traumoja, kun joku karjuu jotain. Mutta noin periaatteessa olen sitä mieltä, että matalalla ja tiukalla äänensävyllä saavutetaan uskottavuus, johon hysteerinen karjuminen ei yllä.

Opetin Ninjalle myös kieltosanat "hyi" ja "ei", mutta tehokkaampana kieltona on aina toiminut sormien napsauttaminen. En mitenkään erikseen opettanut sitä Ninjalle vaan Ninja on aina säpsähtänyt sormien napsauttamiseen. Ihmetyksekseni moni kutsuu koiraa luokseen samalla tekniikalla ja opastan, että noin Ninja ei ainakaan tule luoksesi.

Oli koulutustekniikka millainen tahansa on sen oltava ehdoton ja joustamaton säädöstä, jonka mukaan eletään aina. Ei käy, että mummolassa koiralle saa antaa makupaloja pöydästä ja muualla ei. Joskus joutuu kovan paikan eteen, kun joutuu ties ketä auktoriteettia komentamaan, että lakkaahan paijaamasta koiraa pöydästä (Kuten kävi Ninjan ollessa pentu ja veljeni nykyisen vaimon isä olisi mielellään hellinyt koiraa ruokapöydästä). Opastan ja komennan ihmisiä, vaikka sadatta kertaa, jotta nämä yksinkertaiset ja perustellut säännöt menisivät perille. Aluksi ihmisten on nimittäin opittava ne ja vasta sitten voidaan odottaa, että koira oppisi ne. Nykyään Ninja saattaa mennä koko huoneesta pois, jos syön jotain eikä ikimaailmassa edes vilkaisisi minuun päin.

Ninjan osaamia käskyjä ovat "istu", "maahan", "tassu", "toinen tassu", "irti", "tännenäi", "etsi pallo/käpy/rusakko/lelu", "pupu", "ei", "hyi", "vieressä", "odota" ja "paikka". Ei mikään erityisen suuri repertuaari, mutten pidä koiraani sirkuskoirana, jonka pitäisi viihdyttää minua vaan käskyt toimivat perustottelevaisuuden ja palkitsemisen välineinä. Esimerkiksi pupuistunta ei suju ihan suunnitelmien mukaan aina, mutta en jaksa alkaa hioa sitä, pääasia, että Ninja tekee käskystä jotain sinne päin. Vieressä käveleminenkin tarkoittaa vieressä tai heti takanani kävelemistä. Jos Ninja kävelee edessäni, se tarkoittaa oikeaan reunaan siirtymistä. Odota taas tarkoittaa ihan perus venailua tai sitten sitä, että siirrytään edestäni kävelemään taakseni (Yleensä tämä toimii yhdistelmällä "odota, vieressä").

Käskyjä on sen verran vähän, että pystyn niitä ja äänensävyä käyttämällä ilmaisemaan Ninjalle mitä haluan sen tekevän ellei Ninja tajua muutenkin. Ihan positiivisena pidän sitä, ettei minun tarvitse olla koko ajan kontrolloimassa Ninjan liikkeitä ja tekemisiä. Jos pelisäännöt on selvät, yleetön käskeminen on turhaa.

Olen esimerkiksi opettanut Ninjalle, että kapealla tiellä Ninja kävelee eräiden pylväiden takaa välttääkseen sen, että lujaa huristava pyöräilijä saattaisi liiskata Ninjan. Ninja onkin ollut aina helppo koulutettava. Ninja on esimerkiksi mennyt näinä kolmena vuotena kaksi kertaa ilman lupaa tielle innostuttuaan tien toisella puolella olevasta koirasta. Ninja kävi haukkumaan ja oli tietysti vapaana. Karjuin, että "paikka" ja hain niskaotteella pienen koirani takaisin jalkakäytävälle ja Ninja sai elämänsä torut. Toisen kerran jälkeen Ninja on saattanut haukkua toiselle koiralle vähän, mutta on vilkuillut minulta ohjeita, että saako sen luokse mennä vai ei. Ninjan ehdoton miellyttämishalu ja palvonta on aiheuttanut sen, ettei pikku punapääni tee tietentahtoen mitään, joka aiheuttaisi jääkylmää paheksuntaani.

Croisantin kokoinen koira:

Tässä kohtaa liputankin kaikissa koiran käytösongelmissa omistajan vastuuta. Joskus omistaja aiheuttaa piittaamattomuuttaan tai tietämättömyyttään koiralle trauman, joka aiheuttaa epähaluttua käytöstä. Oli syyt mitkä hyvänsä, ja niitähän ei todennäköisesti koskaan saada selville, omistajan vastuulla on tehdä asialle jotain. Kuten täällä meillä, minun hommani on saada Ninja lopettamaan Onnin terrorisointi.

Kuinka ajattelin onnistua tässä? Voisin tehdä totalitaarisen ratkaisun ja eristää emon pennustaan lopullisesti, mutta minulla on tarpeeksi järkeä olla toimimatta näin. Pentu tarvitsee emoaan muunkin kuin maidon takia. Pentu oppii emoltaan miten ollaan koira.

Oltuani älyttömän kiukkuinen pitkälle iltapäivään totesin, ettei Ninja ole syönyt mitään ja että minun on pakko mennä hieromaan sovintoa kummankin koiran edun nimissä. Tulin vähän silittämään Ninjaa, joka lekotteli valppaana Onnin kanssa, ja puhelin lempeällä äänellä hiljaa. Ei pidä myöskään olla epälooginen ja tiukan rangaistuksen jälkeen tulla lässyttämään ja yleettömästi kehumaan koiraa. Ninja nuolaisi suupeltäni, kuten susi johtajaansa. Toin ruoan ja Ninja söi kädestäni suuren satsin.

Onnin silmät eilen. "Kamala akka kuvaa,
peruutanpa tältä pöydältä alas":

Olin pähkäillyt pääni puhki, että mitä nyt tehdä. Onhan meillä ennenkin ollut kriisejä ja jotenkin niistä on päästy. Ratkaisevaa kuitenkin on ollut, että minä olen muuttanut ensin asennettani ja käytöstäni ja vasta sitten olen huomannut koiran lopettavan ei-halutun käytöksen.

Esimerkiksi syksyllä meillä oli ongelma, kun kävelimme kiireessä Jyväskylässä kotoa rautatieasemalle. Heti kadulle päästyä Ninja kävi vikuroimaan ja hidasteli. Stressasin kerkeemisen kanssa muutenkin ja karjuin Ninjalle. Ninjan käytös paheni, kunnes jouduin vetämään niskoittelevaa koiraa useamman kilometrin hihnan päässä.

Aluksi yhdistin ongelman hihnaan, jota emme koskaan käytä. Ninja alkoi muutenkin käyttäytymään hihnassa huonosti. Koko soppa oli paisunut liian isoksi ja olin todella stressaantunut koko ongelmasta. Muiden ihmisten kanssa Ninja käyttäytyi täysin nätisti hihnassa. Ensin huomasin, että vaihdettuani kävelyreittiä Ninja ei käynyt heti temppuilemaan: Ninja oli yhdistänyt stressaavan matkan ja mamin karjumisen tiettyyn risteykseen. Talven tultua hankin bussikortin, joten emme enää tehneet tuota uuvuttavaa matkaa rautatieasemalle. Vuoden vaihteeseen mennessä hihna ongelmat olivat loppuneet. Eipä pieneen mieleeni ollut alunperin julahtanutkaan, että jälleen kerran minä olin kaikkeen syypää.

Sinisilmäinen poika:

Koska toivon oppivani virheistäni, aion soveltaa samaa tekniikkaa tähän ongelmaan. Ninja on ollut aina perheen prinsessa, jonka alamaisia (vertauskuvallisesti) ovat kissat. Nyt hovi on poissa ja kuningattarella on uusi lempiprinssi, jonka vuoksi mami valvoo vaikka kaikki yöt. Ninja on aina ollut leikkisä koira, mutta nyt yhteinen puuhastelu on rajouttunut Onnin pyllyn putsaamiseen. Olen yrittänyt antaa Ninjalle huomiota, mutta eihän tämä ole ollenkaan samanlaista, kun ennen. Eilen illalla kaivoin sitten Ninjan lempiesineen eli PALLON esiin. Ette uskoisi sitä katsetta, jonka sain ilmestyttyäni nurkan takaa pallo kädessäni. Sitten me leikimme. Uudessa asunnossamme on tilaa heittää palloa ja Ninja juoksi onnesta soikeana. Toi palloa häntä heiluen ja rohkeasti uhmasi pieniäkin koloja päästäkseen palloon käsiksi. Sen jälkeen Ninja meni pallon kanssa punaiselle tuolille viltin alle ja telmi selällään pallon kera. Kun leikki oli ohi, Ninja palasi hoitamaan Onnia.

Kouvolan koti:

Seuraavassa kuvassa osoitus Ninjan tottelevaisuudesta. Rapakelien takia opetin Ninjalle, että lenkin jälkeen jäädään eteiseen venaamaan tassupesua. Ninja on sisäistänyt käskyn niin hyvin, ettei lähde mihinkään eteisestä ilman kehotusta. Kuvassa Ninja on jäänyt makaamaan paikoilleen ja luimuilee tottelevaisena, mutta epäluuloisena, että joudutaankos sitä epämiellyttävälle tassupesulle.

Aiheesta eteenpäin! Mummoni, eli Onnin isoisoisoäiti, tuli eilen katsomaan uutta tulokasta. Mummo oli tietysti myyty. En piittaa ihmisten "en minä uskalla ottaa syliin" virsistä vaan annan pennun syliin ja sanon, että tämä on tärkeää pennun sosiaalistumisen kannalta. Tämä tuli sanottua muistaakseni väärään kohtaan, koska mummoni ei kuulu näihin ihmisiin vaan ihan aidosti halusi ottaa Onnin syliin. Nautimme Kertun-päivän kahvit ja keskustelimme koirista. Näytin kuvia Onnin syntymästä ja muutenkin esittelin blogin, josta mummoni on kuulemma kuullutkin.

Pienen pienen koiran isoisoisoäiti:

Leikkasin Onnin kynnet eka kertaa eilen. Käytin kissojen kynsisaksia, joita olen käyttänyt Ninjankin kynsiin aina. Kynsien leikkaaminen on hyvä opettaa jo nyt, jotta uudessa kodissa homma sujuisi rutiinista. Ninjalle ei oltu opetettu ja sen kyllä huomasi! Kynsien leikkuun opettaminen oli vaikeaa, mutta onneksi se käy nykyään todella helposti. Koira vaan selälle syliin ja napsnaps. Samaa tekniikkaa käytän kissoihinikin ja itseasiassa selälle laittaminen on helpoin tapa taltuttaa villipedon taistelutahto. Onnilla tahtoa kyllä löytyi ja hanttiin pistettiin ihan kamalasti. Pennut eivät nimittäin tykkää aikuisten eläinten lailla tassuihin koskemisesta. Tämän jälkeen tulemme harjoituksen vuoksi leikkaamaan kynnet viikottain.

Onnin pitkät kynnet. Puhutaanko siis pedikyyristä vai manikyyristä?:

Tänään Onnin silmät alkavat olemaan aikalailla auki. Niitä peittää sininen kalvo, jonka funktiota en sen tarkemmin tiedä. Muutamaan päivään silmät eivät pahemmin näe mitään, mutta valon ne selkeästi jo erottavat. Onnista on tullut mahdoton kuvattava. Ette usko miten paljon vaivaa oli saada edes muutama kuva, joissa silmät ovat auki. Silmät ovat herkät, joten Onni kääntää valolle (lamppu tai auringonvalo) selkänsä, joten minulla on paljon kuvia koirasta, jonka selkäturkki kiiltää kauniisti valossa. Tästä syystä on helpompi vaan ottaa Onni käteen ja odottaa hetkeä, jolloin ei pyristellä, muttei olla kuitenkaan simahtamassa.

Luulen myös, että Onni kuulee jo jotain, koska Ninjan muristessa läimäytin kirjalla pöytään (Aika huono torumiskeino, jos ei halua, että koiraa alkaa pelätä kaikkia sanomalehtiä..) ja siitä lähti yllättävän kova ääni, jonka seurauksena Onni sanoi, että piip.

Onni tänään:

"Et kyllä kuvaa! Mun naama kuluu":

Kaikkien tilanteiden ykkösratkasu, simahtaminen:

Onni sanoi eilen ensimmäiset tunnistettavat sanansa! Klo 10 Onni sanoi selkeästi "hau!" ja klo 23.15 "vuh!". Ainakin jälkimmäisellä kerrallaan nukuttiin, mutta yhtä kaikki, poika puhuu jo 10 päivää vanhana!

Tyylinäyte nukkumisasennosta:

Ninjan tyylinäyte nukkumisasennosta. Kyllä, Ninja nukkuu tässä:

Te varmaan pohditte miten viime yö meni? Murisiko Ninja Onnille? Oliko mamin idea puutaheinää?

Yö meni hyvin, kiitos kysymästä. Minun ei tarvinnut edes kaivaa Ninjaa peiton alta esiin syöttämään vaan heräsin, kun Ninja itse tepsutti Onnin ja minun luokse täyttämään velvollisuutensa. Ruokinnan loputtua erotin koirat ja Ninja nukkui peppuani vasten erittäin tyytyväisenä. Onni tosin pakeni välillä Bettiäkin moikkaamaan, mutta touhukas koiranpentu on vain terve yksilö.

Tänään olen paijannut Ninjaa oikein kunnolla. Makoilin lukien Roger Mugfordin kirjaa "Koira psykiatrin sohvalla" ja kutsuin Ninjan pötköttämään rintani päälle. Aina, kun sanoin "moi!" Ninja painoi päänsä kaulaani vasten. Onni nukkui käteni päällä tyytyväisenä.

En väitä, että ongelma olisi nyt ratkaistu, mutta suunta on oikea, koska olen ensin muuttanut asennettani, joten voin vasta nyt odottaa muutosta koirani käytöksessä.

Valkeneva maailma

2009-03-16T13:18:00.000-07:00

Tässä lupaamani Jussi Lopperin ottamat kuvat (Ja linkki herran filtteriin). Vaikka herra itse on vaatimaton, niin nämä ovat jo keränneet ihailevia huokauksia ja ylistystä. Kuvat inspiroivat äitini ystävätärtä tekemään liikuttavan powerpoint-esityksen Ninjasta ja Onnista.

Muistuttaisinkin siis tässä yhteydessä, että kaikki Pienen koiran blogissa julkaistut kuvat ovat tekijänoikeussuojalain alaisia eikä niitä saa kopioida tai käyttää ilman kuvaajan lupaa. Erikseen en ole maininnut kuvaajista kuin Jussin, koska muut ovat joko omaa käsialaani tai otettu periaatteella, että isken kameran käteen jollekin ja käsken painamaan nappia. Muistuttaisin myös, että kuvien käyttäminen omilla kotisivuillaan tai blogissaan on myöskin kuvaajan luvan varaista.

Joten, jos kiinnostaa, niin kysykäähän rohkeasti lupaa, se kyllä todennäköisesti heruu.

Huomattuani, että tänne videoitten lataaminen on hidasta ja niiden katsominenkin on hidasta, ratkaisin asian julkaisemalla seuraavan jännän kotivideomme youtubessa. Laatu on yhtä kamalaa kuin edellisenkin, mutta on tuota Onnin touhua silti hauska seurata. Ehkä tulemme vielä näkemään jotain parempi laatuista. Tässä Linkki.

Sopuisaa nukkumista:

En ole vielä keksinyt mitään kunnon ratkaisua Ninjan murisemis- ja näykkimisongelmalle. Viime yönä se taas paheni, mutta päivällä väheni. Epäilen yhä minun liittyvän Ninjan kokemaan sisäiseen dilemmaan äitiyden ja mamin lempparikoirana olemisen välillä. Ulkona muiden koirien lähestyessä Ninja käyttäytyy avoimen puolustavasti ollessaan juuri minun sylissäni, mistä syystä en tiukassa paikassa (eli toisen koiran lähestyessä) nappaa Ninjaa syliin ja ruoki sitä käsitystä, että toisissa koirissa on todellakin jotain pelättävää.

Olen pohtinut pentuaitauksen pystyttämistä pentulaatikon ympärille, jotta Ninja ei olisi lähelläni, eikä pääsisi pakenemaan muualle. En ole kuitenkaan valmis ottamaan selvää tästä teoriastani Onnin ollessa näin pieni ja avuton. Mieluummin olen hollilla, kun Ninjalla palaa päreet kuin useamman metrin päässä. Haluan myös taata, että Onni pysyy lämpimänä.

Ninja puolusti eilen ensimmäistä kertaa ruokakippoaan avoimesti. Kalkkunajauhelihan olen yleensä tarjonnut lattialla tai kädestäni, mutta tällä kertaa annoin vasta paistetun lihan suoraan kupissa pentulaatikkoon. Ylemmästä kuvasta saattaa nähdä Ninjan närkästyksen ja epäluuloisuuden. Lopulta kyllä nappasin Onnin pentulaatikosta pois, ettei minun tarvitsisi taas hermostua Ninjan napattua Onnia. Mukava kuitenkin, että Ninjalle maistui.

"Äiti! Anna tissi takasin! Nälkä!":

Uusin ruokakokeilu sattui vahingossa, kun Betti oli loiskutellut vettä raksukippoon ja raksut olivat turvonneet pehmeiksi. Ninjahan ihastui sörsseliin eikä ole sen jälkeen suostunut koskemaan koviin raksuihin. Piimällä turvotettuja raksuja syötiin, muttei niin innolla (Sitä syötin Ninjan ollessa pentupalleroinen). Tänään syötiin aivan tajuton satsi vesiraksuja. Eihän niitäkään tietysti nautita kupista vaan mamin syöttämänä, suorastaan hotkimalla. Saa nähdä meneekö iltaruoka yhtä suurella innolla.

Lisäsin tänään myös Eläinsairaala Sykkeestä ostamani Nutrolin-ravintoöljyn Ninjan ruokavalioon. Olen kuullut siitä vain kehuja, että se saa koiran tai kissan turkin kiiltämään ja auttaa atooppisiin oireisiin. Tuote ei sisällä mitään eläinkunnantuotteita ja eläimet kuulemma tottuvat sen makuun nopeasti. Epäilin tätä syvästi, kun annoin Ninjan haistella öljyä sormestani. Ninja haisteli tarkkaan ja nuolaisi sormea. Kaadoin öljyn lusikalle, mutta se ei kelvannut. Kastoin sormenpääni uudestaan siihen ja annoin sen Ninjalle. Ninja nuoli jälleen sormen ja ilmeisesti, jos en väärin tulkitse, suurella hartaudella. Lusikallinen ravintoöljyä katosi lusikasta sormeni välityksellä Ninjan kitaan. Hihkun täällä ilosta (Näin pieniä minun iloni ovat...).

Aina väsyttää ihan kamalasti vai olisiko tässä jokin muukin takana?:

Onnin silmät kävivät eilen päivällä tihkumaan nestettä, mikä ei viittaa vesipäähän (hehheh) vaan aukeneviin silmiin. Tarkkailin Onnia silmä kovana koko päivän. Olin jo luopunut toivosta, kun klo 1 yöllä Onnin simmut alkoivat kiilumaan ihan uudella tavalla. Ne olivat auenneet ihan selkeästi! Eihän niillä vielä pahemmin mitään nähdä, valoja ja varjoja oman tulkintani mukaan, mutta yhtä kaikki, sokeus väistyköön!

Edellinen ja seuraava kuva ovat viime yöltä. Onni näyttää ihan joltain minikarhunpojalta.

Kiilusilmä:

Kuvailin taas äsken vähän enemmän auenneita silmiä ja kävin ihmettelemään, että johan poika haukottelee. Muistin tietysti, että koirat haukottelevat useammastakin syystä kuin väsymyksestä, kuten rauhottaakseen itseään ja ilmaistakseen ympäristölle, että on ihan leppoisa ja rauhallinen yksilö.

Ensi kertaa Onni näkee salaman kirkkaan ja yllättävän valon. Voi olla, että Onni on luomien läpi hahmottanut valoa (En kyllä tiedä asiasta mitään), mutta maailma on nyt muuttunut niin paljon kirkkaammaksi. Onnista myös ensimmäistä kertaa näkee heti nukutaanko, koska Onni sulkee luomensa silloin. Eihän Onni sinänsä näe vielä vähään aikaan paljon mitään silmillään, kuten ihmisvauvat, mutta pikku hiljaa valot ja varjot alkavat saada muotoja. Ensin alkaa pelittämään lähinäkö ja sitten kaukonäkö. Vaikka myönnettäköön, että vilkuttelen jo Onnille nenä nenässä kiinni, että moi oon sun mummo!

Kuulon kehityksen tulen todennäköisesti havaitsemaan sitten, kun Onni alkaa ääniin reagoimaan. Vielä näyttäisi olevan hiljaista sillä rintamalla. Korvien kehitystä onkin mielenkiintoista seurata. Vastasyntyneellä korvat ovat pienet, sileät, suorat ja vähän karvaiset läpyskät. Vähitellen niihin alkaa ilmestyä etäisesti tutun näköisiä korvan osia ja karva tihenee. Korvat ovat myös muuttuneet suipommiksi ja muistuttavat eniten tällä hetkellä kissan kolmiokorvia. Tarkkailen näkyisikö selvää reikää sisään, mutta sitä saadaan vielä odotella.

Stereotyyppinen Kiinasta kotoisin oleva chihuahua...
Aika moni luulee chihuja itämaiseksi roduksi.
Kai niille voisi hankkia päähän sombreron vinkiksi:

Onni esiintyy tahattomasti tosi vitsikkäänä ja leppoisena kaverina.
Tälle vitsiniekalle tarjoaisi kyllä tuopin ja lainaisi autoa:

Tällä hetkellä hengailen koirien kanssa uudelleen järjestetyssä olohuone-ruokasalissamme ja kuuntelemme Jeff Buckley'a. En usko feng shuihin, mutta uudelleen järjestely piristää kummasti. Varsinkin, jos huomaa saaneensa toimivamman ratkaisun. Tai siis nimenomaan siksi. Sohva on nyt asetettu siten, että tuijotan stereoitten kaiuttimia ja rakasta kirjahyllyäni edessäni. Mihin nainen tarvitsee televisiota, kun on kattava valikoima lempi kirjoja ja sarjakuvia, joiden päätyjä voi huokaillen tuijottaa?

"Ei sun lapsesi näytä yhtään pelottavalta...":

1. viikon kasvukäyrä ja saarnaamista

2009-03-15T06:18:00.000-07:00

Minulla on ollut tänään vähän ongelmia kuvien lataamisen kanssa. Eipä se erityisen kätevää ole muutenkaan. Kuvia saa ladattua vain viisi kerrallaan ja järjestys on eri latausvalikossa kuin muokkaussivulla. Pitää miettiä tarkkaan, ettei aina tarvitse järjestellä kuvia uudestaan. Kuvat latautuvat to-del-la hitaasti. Viidessä kuvassa menee helposti 10-15 minuuttia eikä homma toimi aina. Laskekaa huvikseen monta kuvaa yleensä julkaisen kerrallaan..

Saanen ylpeänä esitellä Onnin kasvukäyrän ensimmäisen viikon ajalta! En osaa kaavioitakaan tehdä, joten x- ja y-akseleilta puuttuvat selitykset. Eli x-akselilla on Onnin ikä päivinä ja y-akselilla paino grammoina. Päivien epätasaisuus selittyy sillä, että olen tehnyt eri määrän mittauksia per päivä. Aluksi jopa viisi kertaa päivässä ja lopulta kolme kertaa.

Onnilla on ollut heti syntymästään alkaen taipumus karkailuun. Seuraavissa kuvissa todistuaineistoa. Se on kuulkaas koomisen näköstä, kun pieni musta pötkö huitoo hirveesti tassuillaan ja ryömii eteenpäin. Uutuutena on ponnistaminen eli Onni on ihan selkeästi käynyt punnertamaan. Ensin etutassuillaan yöllä käsivarttani vasten ja nyt on ryömiessa havaittavissa takajaloissakin jonkunlaista ponnistamista. Onni pakenee päivittäin pentukorista, onneksi laatikko on vielä liian korkea Houdinille. Täytyy vaan olla tarkkana, ettei nuoriherra huku. Onneksi Onni lähinnä simahtaa samantien paettuaan, kuten seuraavista kuvista saattaa havaita.

Onnin pakomatka jäi lyhyeksi:

Ei hitsi, Onni punnersi itsensä pentulaatikon reunaa vasten. Ei kesta kauan, kun jätkä pakenee sieltäkin. Oi, miksi Intersportin pahvilaatikot oli juuri viety kierrätykseen!

Ninja on tyytyväinen, kun tuli lisää tilaa:

Tässä pari kuvaa seuraavasta pako yrityksestä. Pakko myöntää, että tästä alkaa tulemaan toimintatapa.

Meillä vallitsee joku kummallinen tasapaino Ninjan ja Onnin välillä. Välillä Ninja antaa Onnin huitoa tassuilla naamaa niin paljon, kun huvittaa ja nukkuukin pää Onnin pehmeän ja lämpimän ruhon päällä. Ninja hoitaa velvollisuutensa, putsaa Onnin peffan ja tekee tilaa, jotta Onni pääsee tissille. Silti Ninja murisee Onnille yhä. Ensin murina on hiljaista, mutta voimistuu, koska kas kummaa Onni ei tajua lopettaa ärsyttävää möngerrystään. Viime yönä Ninja taas murisi uhkaavasti ja nappasi Onnista kiinni. Seurauksena oli hirveä PIIIIP PIIP ja mami nakkasi Ninjan pois sängystä, mutta joutui pian kutsumaan takaisin, koska Onni ei pärjää vielä ilman ilkeää äitiään. Onni taas rakastaa äitiään ehdoitta ja on onnellinen, koska Onnilla on maailman paras mami.

Betti Pop ja Ninja-patja lauantailta:

Ninjalla "Onni on siedettävä möhkäle"-vaihe päällä:

Pakko vielä mainita, ettei Ninja juurikaan reagoi Onnin piipityksiin, vaikkei niitä usein tulekaan. Ninja on myös lopettanut Onnin perään vinkumisen ja ulkona hillittömän hihnassa vetämisen. Kissoilta sentään suojellaan!

Kissani pitävät yhtä hoitopaikassaan porukoillani:

Olen jo saanut monet naurut näiden kahden nukkumisasennoista. Monesti koirat nukkuvat prikulleen samassa asennossa, aivan kuin Onni osaisi vielä äitiään matkia. Öisin edetään saman kaavan mukaan eli Ninja nukkuu vatsaani vasten ja Onni ryömii kainalooni. Navigointi virheen takia löysin Onnin puolimatkassa jalkojani tänä aamuna. Onni käy töykkimään minua kirsullaan etsiessään kainalostani nisää ja minä siirrän Onnin Ninjan mahalle.

Kissojen kanssa meininki on sama. Isommat ja vanhemmat kollit pysyvät piiloissaan eli lähinnä saunassa muhimassa, kuten aina talvella ja nuoremmat katit hiippailevat ja yrittävät kaukaa olla kiinnostuneita Onnista. Pikkusiskon koiraisasta lapsuudesta johtuen Pikkusisko suhtautuu tyynesti Onniin ja luotankin, että heistä voi myöhemmin tulla kavereita.

Chihuahua Hunter H:

Onnin paino on tällä hetkellä 351g. Onni siis triplaa painonsa lähipäivinä, jos vauhti ei pian hidastu. Ninja taisi olla luokseni tullessaan noin 700-800g 10-viikkoisena. Onnihan oli suht pieni kokoinen syntyessään ollakseen ainut pentu. Kuulemma ainokainen saattaa olla jopa 300g. Jos masussa on useampi vauva, saattaa painoa olla reippaasti alle 100g. Koiran syntymäpaino ei suoraan kerro kuinka iso siitä tulee aikuisena, eikä kerro myöskään tämä Onnin reipas kasvupyrähdys. Kun ei ole mitään kilpailua, Onni saa vetää maitoa niin paljon, kun napa vetää ja sehän vetää. Tässä vaiheessa ei ole pelkoa liikalihavasta pennusta, mutta noin muuten, myöhemmin, pennun painoa pitää vähän tarkkailla. Liikalihavalla pennulla voi ilmetä nivelongelmia tai siitä voi tulla haittaa myös myöhemmin elämässä.

Mistä tunnistaa onko koiranpentu oikean painoinen? Puhun nyt jo luovutetusta pennusta. Siitä, että kylkiluut eivät saa näkyä, mutta niiden pitää tuntua. Koirat ovat tunnetusti suursyömäreitä ja monesti ongelma on ylipainoon taipuvuus. Chihuilla varsinkin on taipuvaisuutta nirsoiluun lähes nälkäkuoleman partaalle. Olin ihan hädissäni Ninjan ollessa pentu, koska tarpeeksi syöminen on kehitykselle todella todella tärkeää. Nyrkkisääntö kuitenkin on, ettei eläin itseään nälkään tapa.

Luin viime vuonna jutun chihuahuasta, jolle oli diagnosoitu anoreksia (Etsiessäni aiheesta linkkiä löysin lauseen: "Vain homomiehillä on chihuahua lemmikkinä" Linkki Valitettavasti itse juttua en löytänyt). Tiedoksi vaan, eläimillä ei ole anoreksiaa, koska niillä ei ole ihmisen lailla minäkuvaa..

Oikein huomaa kuinka Onni on kasvanut:

Joku sanoi, että blogini toimii hyvänä esimerkkinä aloittelevalle kasvattajalle. Haluaisin sanoa sanaisen aiheesta. Minun kokemukseni koirista rajoittuu yhden koiran kouluttamiseen ja yhden kasvattamiseen eli en ole mikään asiantuntija missään suhteessa. Suurin osa tiedoistani ja mielipiteistäni ei ole poimittu kirjojen sivuilta vaan muodostettu eri lähteistä kirjoista, Internetistä, toisilta koiran omistajilta ja kasvattajilta. Kuvittelen tietysti, että kaikki sanomani on totta, mutta niin ei valitettavasti ole ja saatan tässä vielä erehtyä pahoihin asiavirheisiin. Jos käytät blogiani tiedon lähteenä, niin tarkista faktat kolmannelta osapuolelta. Suomi on pullollaan asiansa osaavia kasvattajia ja harrastajia ja suurin osa puhuvat koirista mielellään.

En myöskään väitä, että olen kaikissa asioissa toiminut fiksusti. Joku saattaa pohtia, että miksi teetän pentuja allergisella koiralla? Tähän kysymykseen olen päättänyt olla vastaamatta julkisesti, koska ihmiset, jotka esittävät näitä mielipiteitä ovat jo päättäneet kantansa, joten minun on aivan turha sanoa siihen sitten mitään. Olen kyllä pohtinut asiaa paljon, jos se yhtään lohduttaa. En sanoisi myöskään, että kannattaa lähteä suorittamaan synnytystä yksin, jos siitä ei ole mitään kokemusta ennestään. Kuten allekirjoittaneella ei ollut. Ehdottoman tärkeää on ottaa selvää, että mistä tietää, jos kaikki ei ole kunnossa. Valitettavasti olen löytänyt vain kasan todella ympäripyöreitä kirjoja, jotka eivät kerro yksityiskohtaisesti synnytyksen kulusta tai mahdollisista komplikaatioista. Tuntuu kuin kirjat olettaisivat, että synnytys tapahtuu siellä jossain kokeneen kasvattajan valvovan silmän alla, jotka tietävät jo kaiken. Tässä kohtaa liputan taas muiden kasvattajien apua ja neuvoja.

Enkä nyt sanoisi, että on kauhean fiksua hakeutua juuri siihen kaupunkiin synnyttämään, jossa et tunne ketään, ei ole autoa saatavilla automaattisesti ja jossa päivystävä eläinlääkäri sijaitsee lähes 50km päässä. Pakko puolustella, että siinä kohtaa tein oikein, kun kyselin etukäteen naapureiltani autoa lainaan ja otin päivystävän eläinlääkärin osoitteen selville. Olen kyllä sellaisessa kiitollisuuden velassa naapureilleni...

En ole tässä blogissa paneutunut juurikaan omiin tunteisiini, stressiini, unettomuuden aiheuttamaan vainoharhaisuuteeni tai epävarmuuteeni. Kuten sanottu, jokainen kasvattaja tietää ottavansa riskin teettäessään pentuja koirallaan. Jälkeenpäin sitä vaan kuitenkin muistellaan kuinka ihania palleroisia pennut oli ja ei se niin kamalaa muutenkaan ollut, vaikka tilanne olisi ollut pahempi kuin meillä.

En siis kannusta teettämään pentuja, koska sen ei pitäisi koskaan olla syy koiran omistamiselle. Pennut ovat luonasi sen kymmenisen viikkoa, mutta oma rakas koirasi on helposti 15 vuotta. Mieti siis kumpaan kannattaa panostaa enemmän.

Onni nukkuu:

Pakko tarkastaa vihosta, että missä mennään. Onni sai perjantaina viimeisen antibioottinsa ja kuin tilauksesta ripuli helpotti. Olen tässä kuitenkin jatkanut Tehobaktin antamista, mutta enköhän lopeta pian senkin. Olin jo huolissani, että onkohan Onnilla nyt ummetus, mutta eihän ne koiranpennut oikeasti kakkaa koko ajan, vaikka minulle sellainen kuva onkin tullut.

Ninja pitää pesuhetken ajan rimpuilevaa
koiranpentua pihtiotteessa:

Lauantaina Jussi Lopperi otti Onnista ja Ninjasta uusia makeita kuvia. Huomasin, että kuvat ovat ilmestyneet nettiin, ne voi previewna nähdä Jussin filtterin sivulta seuraavasta linkistä: Ninja ja Onni. Julkaisen ne kuitenkin huomenna kera kuvien, joissa Onnilla on silmät auki. Kyllä vain, pojalla aukesi silmät tänä iltana! Nyt kuitenkin suuntaan nukkumaan ja jätän teidät katsomaan tuoretta kotivideotamme, jossa Onni demonstroi pakenemisen hienoa taitolajia.

Video latautui minulla sangen hitaasti eli kärsivällisyyttä, jos ei samantien näy.

Kissojen kauhu vai päivällinen?

2009-03-13T06:36:00.000-07:00

Viime yönäkin koirat nukkuivat sievässä sovussa vieressäni tai kuten Onnin tapauksessa, välillä kainalossa.

Onnille on alkanut ilmestyä ruskeita läikkiä kasvoihin, kuten oli odotettavissakin. Poskille sormenpään kokoiset läikät ja pienet pyörylät silmien yläpuolelle. Vasemmassa etutassussa ja kummassakin takatassussa on varpaissa valkoista, mutta ne voivat lähteä kokonaan pois myöhemmin. Onnin nenä oli syntyessä haalean vaaleanpunainen, mutta se kävi pikkuhiljaa tummenemaan ja on nyt lähes musta, vaikka hieman harmaata vielä muistuttaakin.

Näyttää siis siltä, että Onni rekisteröidään black&tan väriseksi. Periaatteessa blac&tan:ssä ei ole muuta kuin mustaa ja ruskeaa, mutta koska täysin sen väristä ei chihuissa juurikaan ole, katsotaan, että hieman valkoista saa olla ja koira on silti black&tan. Jos valkoista olisi enemmän, kuten läikkinä kyljissä, kutsuttaisiin väriä tricoloriksi. Chihuillahan kaikki värit on sallittuja, niin ei ole ihan justiinsa miksi niitä kutsuu, vaikka sinänsä koiran hintaan voi vaikuttaa harvinaisempi väri.

Onni on aika perustyytyväinen tapaus, ei pahemmin piippaile tai näy potevan minkäänlaista hätää. Nisääkin etsitään erittäin määrätietoisesti, vaikkei sitä olisi lähimainkaan näkyvillä. Siitä tiesinkin siirtää Onnin Ninjan luo, kun kainalossa alkoi käymään kamala möyrinä.

Onni tuplasi eilen painonsa! Lihominen tuntuu huimalta, koska Onni painaa nyt 303g eli ei kulu kauaa, kun Onni on triplannut kokonsa. Kyllähän sen jo kuvistakin huomaa, että Onni on paljon isompi kuin syntyessään ja poika on vasta kuusi päivää vanha. Ajatelkaapas, jos ihmiset kykenisivät lihomaan tuohon tahtiin!

Tästä asennosta Ninja nuoli Onnin peppua:

Vaikea sanoa, mitä Onni tässä vaiheessa tajuaa. Ainakin Onni on rauhallisempi syöttäessäni lääkekorviketta köllötellessään samalla äitinsä päällä. Luulisin siis, että Onni tunnistaa ainakin pörröisen äitinsä ja äiti-kainalon. Eilen Onni näytti kuitenkin nukkuvan tyytyväisenä Meriel-koiran sylissä.

Meriel astui remmiin, kun Ninja oli huitelemassa:

Onni ja keinoemon pörröinen syli:

Matkustimme eilen myös vanhempieni luokse. En nyt tiedä kuinka fiksua koiria on roudata minnekään, mutta tällä hetkellä Onni on kuuro ja sokea eikä kauheasti piittaa missä on. Ninjakin on tottunut koko ikänsä roikkumaan mukanani ties missä, niin eipä kuviot näy muuttuneen missään suhteessa. Tosin poikkeuksena Ninja saa olla sohvalla syödessäni, koska ei tunnu kauhean tarkoituksenmukaiselta heivata koiria lattialle siksi aikaa. Ninja oli aluksi lähdössä tapansa mukaan pois vierestäni, mutta tajusi pian, että perheessä vallitsee poikkeuslaki. En usko, että kykenen enää tämän asian tiimoilta aiheuttamaan Ninjalle traumaa.

Onni tapasi jälleen kissoja. Pikkusisko on kiinnostunut, mutta kissamaisen etäinen. Opittuaan samantien, että Onni liittyy jotenkin Ninjaan, on Pikkusisko jättänyt palleroisen rauhaan.

Hannibal Lecter on sitten toinen luku. Se on erittäin kiinnostunut Onnista ja ihmettelin, että mitä se oikeen tekee... Maistelee hampaillaan Onnin turkkia? Olemme tällä hetkellä porukoillani ja selvisi sitten Hannibalin kissuudet. Se nappasi Onnia niskasta kiinni ja heti, kun Onni sanoi, että -PIIP- päästi irti. Jaahas, kissa luuli, että Onni oli tuotu hänelle paistiksi. Taidanpa jättää kissakokeilut tulevaisuuten toistaiseksi ja pitää kissoja Ninjan kanssa todella tarkasti silmällä.

Tosin yksi pojo Onnille. Näytin Morrikselle Onnia ja Morris lähti kovaa vauhtia karkuun. Ihana kissojen kauhu Onni!

Hannibal ajattelee: "Tuotiinko minulle
ihan oikea ja elävä rottapökäle?":

Seuraavissa kuvissa esiintyy pikkuveljeni (Ei kissa, jonka nimi on pikkuveli vaan ihan sellainen oikean sorttinen pikkuveli) ja Onni. Kyse on siis siitä veljestäni, joka boikotoi tätä blogia, koska koko touhu on hänen mukaansa lähtenyt ihan lapasesta. Jos ette muista mistä on kysymys, niin katsokaa merkintä "Minulla ei ole elämää, mutta minulla on koira". Suosittelen kaikkia katsomaan Pasila nimisen animaatiosarjan toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso, jossa suututetaan kasa koiraihmisiä. Olen katsonut sen pari kertaa!

Kuva, joka ei oikeastaan kaipaisi kuvatekstiä,
mutta kirjoitettakoon se nyt kuitenkin ääneen:
Iso mies, pieni koira:

Onnin nukkumisasento tyylinäyte eiliseltä vamhempieni luona:

Humoristinen pökäle, jota kaikki paijaa:

Onni kutitti kaulaani mennessään lujaa:

Kuvien osalta olemme yhä eilispäivässä. Kun Onni imee maitoa lähtee todella huikea ja kova SLURRURSLUURPS-ääni. Seuraavassa kuvassa näkyy kieli, joka menee imukuppitötterölle. Aluksi muistan nähneeni, että Onni imi nisä kielen alapuolella, mutta nyt näyttää, että nisästä imetään perinteisemmällä tyylillä.

Onni ruokailee ja Ninja hoivaa:

Onni tänään lankamatolla:

Kainalounia ja liiskaantumisvaarassa olevia chihuja

2009-03-12T04:11:00.000-07:00

Minun piti julkaista nämä kuvat eilen, mutta Betti pakotti minut nukkumaan ja hengaili koirien kanssa aamuyöhön. Viime yönä en edes viitsinyt yrittää laittaa Onnia nukkumaan pentukoriin vaan laitoin kummankin koiran peittoni alle. Muodostin itse eräänlaisen pentuaitauksen, ettei Onni olisi päässyt minun, tyynyjen ja seinien välisestä tilasta huitelemaan minnekään. Ja minnekös herra meni nukkumaan? Kainalooni.

Moni varmaan ihmettelee kuinka uskallan nukkua viisi päivää vanhan chihuahuan kanssa samassa sängyssä. Kuten on jo todettu, on mahdotonta pakottaa Ninja nukkumaan Onnin kanssa ja näillä viritelmillä on vaikea pakottaa Onnia nukkumaan pentukorissa. Kumpikin haluavat välttämättä nukkua minua vasten. Miksi Onni ei nuku äitinsä kanssa? Osan ajasta nukkuukin, mutta Ninja tykkää nukkua peiton alla, mutta Onnille siellä on liian kuuma, joten Onni ryömii sieltä pois. Olen huomannut aiemminkin, että poika on lopettanut riehumisen ja piippailun, kun on raottanut peittoa.

Jokainen chihuahuan (tai minkä tahansa muun koiran, kissan, vauvan..) pennun hankkiva joutuu pohtimaan, antaako koiran nukkua sängyssä. Minulle oli itsestäänselvyys, että Ninja nukkuu kanssani sängyssä, vaikka olikin tullessaan niin pikkiriikkinen. Kuten jo sanottu, olin jo kokeillut sitä Maximuksen kanssa ja kaikki oli mennyt hyvin. Koiranpentu, joka on tottunut jo nukkumaan ihmisen vieressä on todella vaikea opettaa nukkumaan lattialla. Onnistuuhan se, jos kestää kuunnella sitä vinkumista ja itkua.

En ole vielä onnistunut liiskaamaan Ninjaa hengiltä ja oikeastaan viimeistään siinä vaiheessa havaitsin, etten juurikaan pyöri öisin. Vielä sen jälkeen, kun kävin muutamassa selkäleikkauksessa en ole pystynyt nukkumaan kuin selälläni tai vasemmalla kyljelläni, joten herään välittömästi, jos nukun jotenkin muuten (tai heräilen joka tapauksessa). Nukun siis useimmiten koiranunta, joten vähän väliä heräilevänä ihmisenä pystyn tarkastamaan monta kertaa yössä missä koirat ovat ja voin laittaa Onnin tissille. Onni kyllä etsii tomerana tissiä, mutta jos Ninja ei ole hollilla, ei Ninja osaa tulla paikalle tarjoamaan sitä.

Tuo oli lyhyt perustelu sille, miksi pystyn nukkumaan vastasyntyneen chihun kanssa samassa sängyssä. Tilanne olisi kyllä toinen, jos niitä olisi enemmän... Kuitenkin, jos on epävarma olo, ei ole mikään häpeä opettaa koiraansa nukkumaan lattialla omassa pedissä.

Olenkin päättänyt, että väsään myöhemmin jonkun näköisen pentuaitauksen, jossa Ninjalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin nukkua Onnin kanssa, jos ei halua lattialla nukkua (mitä ei kyllä tule tapahtumaan).

Jaa, että mitenköhän se Onni sieltä pentukorista pakenee?
Tässä yksi tyylinäyte:

Ninja on alkanut putsaamaan Onnin peppua enemmän. Minulla on ollut sellainen mielikuva, että emot nuolevat pentujaan aika ponnekkaasti kaikkialta, mutta Ninja lipittää likaisia kohtia varovaisena, jos lipittää. Eihän meidän Ninja söisi mitään pahanmakuista. Olen ottanut sitten asiakseni käsitellä Onnia vähän kovakouraisemmin kuin äitinsä. Kakitankin Onnin silloin tällöin, koska Ninja ei tee sitäkään kovin perusteellisesti ja jos ei huvita, niin peppu jää aika sotkuiseksi. Parempaa kohti ollaan menossa kuitenkin koko ajan.

Ninja jatkaa nirsoiluaan, mutta onneksi paino ei ole enää pudonnut. Ninja vain tuntuu niin laihalta, vaikka onkin normaalipainoaan melkein 300g painavampi. Tuntuu liikuttavalta nostaa Ninja syliin, koska pulleat nisät tekevät mahasta todella lutuisen tuntusen.

Ninja on normaaliin tapaansa mamin perään koko ajan. Minun täytyy aina tomerasti komentaa Ninjaa, että "paikka", jos piipahdan vaikka keittiössä. Näin teen varsinkin, jos Onni on syömässä, koska Ninja vain lähtee perääni Onnin roikkuessa nissässä. Poika tosin putoaa melkein heti, niin ei tarvitse vielä pelätä, että löydän Onnin kylmältä lattialta.

Kekiviikko aamuna:

Bettin vanhemmat tulivat kylään eilen katsomaan tulokasta. En tosissaan päästä vieraita katsomaan Onnia, koska Ninja hermostuu siitä, mutta tuttujen ihmisten kanssa Ninja käyttäytyy, kuten normaalistikin. Nimittäin tunkee syliin ja vaatii huomiota.

Bettin isä Seppo ihmettelee
todella todella pienen pientä koiraa:

Seuraavasta kuvasta voisi luulla, että Ninja tulee pelastamaan Onnia, mutta itseasiassa Ninja tulee aina Sepon syliin istumaan, vaikka kyllä Onnia haisteltiin siinä sivussa.

Minusta on aina kiva nähdä, että ihmiset, joilla ei ole ollut läheistä suhdetta eläimeen, antaa jollekin eläimelle mahdollisuuden. Useemmiten se nimittain kannattaa. Ninja on muutenkin sellainen koira, että hartaat koirien inhoajat ihastuvat ensimmäistä kertaa elämässään koiraan. Ninja on luonteeltaan hyvin ystävällinen ja tykkää kaikista aikuisista ihmisistä. Ninja ei kuitenkaan sählää tai hauku liikaa, joten Ninjaa on helppo lähestyä. Senkun istut paikoillasi, eiköhän Ninja jossain vaiheessa tule kokeilemaan, että millaista siinä on istua. Rapsutella saa, ei ole pakko.

Eeva ja rotan riäpäle:

Kyllähän Ninja seurasi tarkkaan tilannetta, kun Seppo ja Eeva pitelivät unista Onnia. Onni taas olisi ryöminyt Sepon puvuntakin alle nukkumaan.

Ninja valppaana tarkkailemassa tilannetta:

Ninjan oma LE-LU:

Minä piipahdin eilen illalla jalottelemassa ulkona ja Betti vahti koiria sillä aikaa. Olin opettanut Betille aiemmin kuinka peppu putsataan, mutta kuulemma Ninja hoiti kakitukset itse. Kaikeksi onneksi en ole niin hysteerinen, ettenkö luottaisi Onnia muiden hoivaan. "Vapaa iltani" olin lähinnä törkeän väsynyt enkä puhunut muusta kuin koirista.

Betti ja koirat Kouvolan kotona:

Olen löytänyt yhden selityksen Ninjan murisemiselle. Alunperin se oli tietysti vastenmielisyyttä toista koiraa kohtaan, mutta Ninja on murissut Onnille parina päivänä täällä Kouvolassakin. Viime yönä yhdistin, että niin tapahtui, kun pötkötin sohvalla koirien kanssa, nassu pentukorissa kiinni siten, että Onni saattoi välillä tulla lekottelemaan naamani päälle. Ninja on mustasukkainen! Ei Onnista vaan minusta tietenkin! Jos Ninja kokee, että Onni vie liikaa mamin huomiota, niin Ninja suuttuu Onnille. Ihan loogista pienten koirien maailmassa, jossa mami on se maailma. Muutenkin olen pyrkinyt antamaan Ninjallekin paljon huomiota, koska siihen Ninja on tottunut. Tapamme mukaan Ninja tulee vessaan, kun olen siellä ja vaatii päästä sylliin. Paijaan Ninjaa oikein kunnolla ja pusuttelen, kuten olen aina tehnyt.

Ninjan oma Onni:

Huomion keskipisteenä

2009-03-10T16:33:00.000-07:00

Onnille suukko:

Heräsin aamulla siihen, että Onni mönkii kainalossani. Liekö maminsa nisää sieltä eksynyt?

Kokeilin viime yönä laittaa pentukorin peittoni alle, jos se saisi Ninjan viihtymään Onnin luona, mutta Ninja mönki mahaani vasten nukkumaan ja kävi välillä tarkistamassa, että Onni oli tallella. Tämän kokeilun jälkeen laitoin kuumavesipullon, täytettynä läpimällä vedellä, pentukoriin ja nukahdin tuntemattomaksi määräksi tunteja, kuitenkin välillä tarkistaen koirien pääluvun. Unisena hallusinoin, että viltti on Ninja, vaikka tunsin Ninjan nukkuvan vierelläni. Heräillessäni yöllä nakkasin Ninjan Onnin luokse imettämään. Ajantajun hämärtyessä tajuttomuuden kanssa, ei ole muuta keinoa varmistaa, että Onni on hyvin ruokittu.

Kolme sukupolvea:

Onni painaa nyt 217g eli on lähipäivinä tuplannut painonsa. Kyllä sen itseasiassa huomaa, että poika on mahan ympäryksen lisäksi levinnyt kaikkialle muuallekin.

Välihuomautuksena Onni tuolla taas meinaa lähteä maailmalle. Aion korottaa kummankin, pentukorin, että -laatikonkin, reunoja, koska tuota poikaa ei näytä pidättelevän edes se seikka, että sitä ollaan vain neljä päivää vanhoja. Meidän pikku Kirikou... Onni on muutenkin aika itsenäinen tapaus. Ei sitä haittaa, että mamma jättää yksin ja sen sijaan, että piipittäisi sydäntä särkevästi, että piru, kun palelee, Onni lähtee etsimään lämpöä elämäänsä ja yleensä tässä hollilla olevana se olen minä. Jaahas. Ninja lähti seikkailemaan, ihme teiniäiti.

Onnin äidin äidin äiti:

Viime yönä tein päätöksen, että nyt riitti tämä sisseily, että me lähtään nyt Kouvolaan. Betti tulikin hakemaan meitä (ja kävi samalla ostamassa uuden kitaran, oliko se nyt 13.?) ja köröttelimme tässä illalla, koirat sylissäni pentukorissa, kotiin. Onni ei meinannut olla paikoillaan sieläkään vaan olisi mielellään pudonnut lattialle. Väsyneenä minulla oli täysi työ vahtia, ettei Onni onnistunut aikeissaan.

Betti tosissaan tapasi Onnin tänään ensimmäistä kertaa eikä uskaltanut ottaa poikaa syliin. Kiusoittelin Bettiä, että sinusta tulee hyvä isä Onnille, poika tarvitsee miehen mallin. Betti itse pahoitteli, etten ehtinyt opettaa Onnin hoitamista ennen kuin Betti lähti töihin, jotta saisin nukkua rauhassa aamulla, Betin vahtiessa koiria. Aika suloista, vai mitä? Betti jo suunnitteli, että voisi treenata biisejä samalla, kun vahtisi koiria. Ehdotti, että koirat voisivat olla olohuoneessa, jotta saisin nukkua häiriöttä. Vielä suloisempaa... Oikeasti, kukaan ei voisi tällä hetkellä sanoa minulle mitään ihanampaa kuin "Kusetan koirasi!".

Vanhempani kävivät katsastamassa tulokkaan ja olivat ilmeisesti hämmentyneitä ja liikuttuneita. Toisissa perheissä lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset ovat ihmisiä, mutta meillä ne ovat kissoja ja koiria. Jutellessani mummoni kanssa puhelimessa, mummo kertoi vanhempieni printanneen kuvia Onnista hänelle.

Ninja tuntuu suhtautuvan ihmisiin hyvin. Naapurin sedän vieraillessa tosin mentiin vähän paniikkiin, mutta tuttujen kanssa Ninja ei ole yhtään hermostunut vaan luovuttaa ilolla pennun laumansa hoiviin. Vaikka Onnia on ihana vanuttaa, pyrin pitämään Onnin mahdollisimman paljon Ninjan seurassa, jotta äidin ja pojan suhde vahvistuisi. Yritän myös antaa Ninjalle huomiota, jota se on tottunut yksin saamaan. Yöllä rapsutin uupuneena Ninjan kaulaa ja Ninja painoi poskensa poskeani vasten ja ummisti silmänsä tyytyväisenä. On ihana olla mamin oma, Ninja tuumii.

Onni tapaa äidin äidin isän:

Onni tapasi myös ensimmäistä kertaa kissoja. Pikkusisko ei meinannut tajuta, että mikä tuo pökäle oikein on ja haisteli sitä ihmeissään. Piipii oli kyllä todella kiinnostunut ja olisi tullut tekemään enemmänkin tuttavuutta, mutta Ninja ajoi kissan kauas pois. Vinnie mottasi Ninjaa tästä hyvästä ja sitten taas juostiin ja äristiin. Kivat kotoisat leikit. Kissat kuitenkin lähtivät vanhempieni matkaan, jottei minun tarvitsisi vahtia niitäkin. Onhan täällä oviakin, mutta koittakaapas sulkea kissalta ovi. Tulee hirveä huuto- ja raapimisrähinä, että "ei kissoja saa näin kohdella, eläinrääkkäystä, ovi auki ja heti" ja kun oven avaa ja sulkee taas kissa aloittaa saman rumban. Turha siis kuvitella, että kissojen kanssa olisi koskaan kysymys siitä, mitä oven takana on tai kummalla puolella ovea ollaan, vaan yksinkertaisesti siitä periaatteesta, että kissoille kaikki ovet ovat avoimia.

Ninjan kompakti pesä:

Onnin isä on kuulemma AD/HD tapaus. On aina ollut. Jos Onni riehui täysiä jo kohdussa ja meno on ollut syntymästä alkaen tällainen, niin millainenkohan Onnista sitten tulee...? Ehkäpä poika ei peri äidiltään arkuutta vaan isältään sosiaalisuuden. Sehän minulla oli alunperinkin tarkoituksena ja siitähän jalostustyössä on kysymys, eli katsotaan, ettei vanhemmilla ole samoja heikkouksia ja tuetaan heikkoja piirteitä toisen vanhemman paremmilla piirteellä.

Mitäs täällä tapahtuu?:

Suureksi ilokseni voin ilmoittaa, että Ninja on alkanut putsaamaan Onnin peppua. Liittyisikö putsaamattomuus kakan keltaiseen koostumukseen, koska kakan kiinteydyttyä Ninja on alkanut osoittamaan peppuun kiinnostusta? Jatkamme yhä yhdessä Onnin hoitamista. Harmittaa, kun Onnin peppu on ärtynyt ripulista ja vertakin tulee rikki menneestä ihosta. Putsaan peppua oikein märäksi kastellulla Lambilla ja rasvaamalla pepun sitten. Peseminen ei ole nyt onnistunut, koska toisen jalan kannuksen rupi lähti liukenemaan, mutta nyt se alkaa olemaan jo parempi. Antibiootin vaikutuksesta en tiedä, mutta ainakin Tehobakt -maitohappobakteerivalmiste on osoittautunut hyödylliseksi. Huomaan, että kakka muuttuu konkreettisesti kiinteämmäksi. Aion lisätä hieman sen antamista.

Reissukoiran toinen koti:

Ninja on vaihteeksi heittäytynyt nirsoksi. Selkeästi sillä on nälkä, mutten nyt keksi mikä neidille kelpaisi. Onneksi penturaksut maistuvat pienen maanittelun jälkeen, mutta kanajauhelihaan ei enää kosketa. Asidofilus bifidus jogurtti oli hyvää, mutta viili ei. Punainen maito on yhä aika hyvää ja nykyinen törppö on HYLA, joten se on parempi mahalle. Tai ainakin minun mahalle, en tiedä koirien laktoosi-intoleranssista mitään muuta kuin sen, että HYLA:ssakaan laktoosi ei ole pilkottu tarpeeksi pieneksi... Ninjan maha ei ole ollut kuralla, joten uskallan jatkaa maidon antamista pieninä annoksina harvoin.

Viiliä maistetaan ja heti lopetetaan. Viilipurkki yritettiin haudata:

Maitoa latkittiin vähän ja sekin yritettiin haudata:

Loppukevennykseksi kerrottakoon, että laitoin Ninjasta ja Onnista kuvan irc-galleriaan "minun kuvaani". Tilattu ominaisuus aiheuttaa sen, että kuva näkyy hetken aikaa etusivulla. Sähläsin ja laitoin sen kaksi kertaa eli yhteensä kaksi kertaa 10 minuuttia. En ole ajatellut, että ketään kiinnostaa koko ominaisuus, mutta sain 270 viestiä! Sieltä löytyi sen sata "awwww":ta ja muutamia "rukkasia", "rottia", "ei noi oo koirii, ku noi o pienii, isot o koirii" sekä iso kasa omien yhteisöjen mainostamista, teinityttöjen herutusta, että käykää tsiikaa mun kuviii, että muutama avautuminen, että "on tosi söpöi, mut noi on liian pitkää etusivulla". Repesin kyllä kommentteihin ja muutamiin vastasinkin. Johonkin haukkumisjuttuun vastasin, että "Mä oon pidempi, kun sun faijas ja nostan penkistä enemmän, kun sun mutsis painaa". Pistää vaan miettimään, että eikö näillä teineillä ole muuta elämää kuin kerjätä huomiota toisiltaan? Olkoon tämä minulle karvaana opetuksena, että julkisuus on raadollista ja teinit on yhä dorkia.

Voi tätä loisteputkivaloissa paistattelua!
Oon aika special, kun sain 270 kommenttia!: