Väliaikaraportti

Heipähei vaan kaikki Pienen koiran blogin innokkaat ja vähemmän innokkaat lukijat!

Huomaan, että aikaa lurahtaa kummasti edellisestä merkinnästä, mutta joskus innostavien harrastusten edelle tulee tylsät yliopistoa ja tenttejä koskevat velvollisuudet. Totesin itselleni, että ehkäpä olisi fiksumpaa hoitaa virallisuudet alta, että ehtii mässäillä viikonvaihteen tapahtumilla oikein ajan kanssa.

Kyllä vain, Onni muutti uuteen kotiinsa sunnuntaina. Samana päivänä sairastuin viheliäiseen ja voimat vievään flunssaan, jota poden vieläkin ja kirjoitan tätä merkintää viimeisillä voimillani... Ei vaan, olen paranemaan päin. Luulen, että flunssani aiheutti ihme urheilubuumi televisiossa (sekö se on muotia nyt?), joka aiheutti mielen- ja fyysisenterveyteni lähteen pois jäämisen kolmeksi viikoksi. Kyse on tietysti Kovasta Laista, jota te kaikki seuraatte lonkero kourassa innosta tutisten. Kaikeksi onneksi eilen tuli joku jakso kakkoselta ja koen olevani heti eheämpi ihminen.

Aivan, Onniin... Onni tuntuu sopeutuneen uuteen kotiinsa saman tien, mutta tästähän meillä ei ollut mitään epäilystä. Tupaan tullessaan herra kävi vain riehumaan ja samaa rataa jatkettiin se pari päivää, jotka vuosin räkää siellä päin Suomea. Palasin tiistaina kotiin, hain kissani ja valmistauduin elämään ilman koiranpentua. Ei se kyllä itseasiassa vaatinut mitään valmistautumista, en yksinkertaisesti näy kokevan minkäänlaista eroahdistusta. Ehken sitten ole se itsekäs omaan napaan tuijottelija, mikä luulin olevani, koska tiedän, ettei Onnin elämä olisi täällä mitenkään helppoa ollut koira- ja lapsivihaaja Ninjan sekä ennakkoluuloisten ja konservatiivisten kissojen kanssa. Voiko parempaa kotia koiranpennulle toivoa kuin se minne Onni pääsi? Siellä Onni on numero yksi eikä nurkissa ole pyörimässä väkivaltaista aviomiestä, koiraa leluksi haluavia kakaroita, koiraa leluksi haluavia aikuisia tai mustasukkaista kiukkuista ex-lemmikki-numero-ykköstä. Siellä on vain Lelina, joka on halunnut vuosia hyvin kipeästi pientä koiraa ja on odottanut kaikki nämä vuodet saadakseen juuri sen oikean pennun. Miksi minä itkisin koiranpennun perään, joka saa parempaa kohtelua kuin poikaystäväni? Ja uskokaa pois, Betti on hyvässä hoidossa täällä.

Lupaan tulla kuvien kera kertomaan tarinoitani, mutta valitettavasti saatte odottaa vielä hetken jahka heilun sapelini kanssa opintopisteviidakossa ja taltutan räkäleijonan silkan äkäisyyteni voimalla.

Kissat lähettävät terveisiä. Ovat olleet erittäin tyytyväisiä maiseman vaihtoon ja tällä hetkellä nukkuvat Elloksen pahvilaatikon päällä maailmanvalloittajina. Ninja on ollut onnesta soikea, koska saa nukkua taas sängyssä, visusti peiton alla peppuani tai mahaani vasten. Minä olen tyytyväinen, että olen onnistuneesti kasvattanut ensimmäisen pentueeni kaikesta siitä epäuskosta huolimatta, jota sain asiantuntijoilta ja alan virallisilta harrastajilta. Ilmoitin kyllä julkisesti täällä, että Ninjan elinolosuhteet saa tulla tarkistamaan, jos täällä kerran epäillään tapahtuvan eläinrääkkäystä. Yhtään yhteydenottoa ei ole tullut, vaikka laitoin täkyksi, että voin vaikka leipoa. Ehkä olisi pitänyt tarjota rahaa tai bisse, ne tuntuvat toimivan nykyään ihmisiin paljon paremmin.

Palaillaan vähän myöhemmin, heippa!