Elämä on Suurta Draamaa!

Painokäyrät senkun muuttuvat kauniimmiksi päivä päivältä. Onni todellakin painoi 8-viikkospäivänään 1233 grammaa. Tällä hetkellä eli neljä päivää myöhemmin Onni painaa 1320 grammaa. Ei lukeudu näihin himpulimpiin yksilöihin ja hyvä niin.

Äiti ja poika, kuin kaksi koiraa:

Tapasin eilen perin pienikokoisen koiran. Kauempaa katsoin, että se oli lyhytkarvainen black&tan chihun pentu. Ryntäsin tietysti paikalle paijaamaan. Omistaja kertoi koiran kuitenkin olevan venäjäntoyterrieri ja täysikasvuinen. Painoa sanoi olevan puolitoista kiloa, mutta luulen, että sitä oli ainakin sata grammaa vähemmän. Se oli varmaan yksi pienimmistä täysikasvuisista koirista, joita olen tavannut. Koiran emo oli kuulemma ollut puolitoista kiloinen myös. Aivan käsittämätöntä, että joku teettää pentuja niin pienellä koiralla! Koiran omistaja ei tiennyt oliko emo synnyttänyt sektiolla vai alateitse. Ehkä minulla on vammainen asenne, mutten käsitä aivan noin pieniä tai vielä pienempiä koiria. Tällä yksilöllä on ollut terveys ihan ok, mutta tiedän monta venäjäntoyterrieriä, joilta napsahtelee jalat poikki pienimmistäkin syistä.

Onni: "Omomom hyvää maitoo", Ninja: "Leikitää!":

Kiitin kyllä mielessäni ja ääneenkin, ettei Ninja ole noin pieni kooltaan, koska vähemmän hillittynä ja hallittuna ihmisenä olisin varmasti tappanut tuollaisen microkoiran istumalla päälle. Ninjahan ei mene moksiskaan, vaikka nukkuisi paksun reiteni alla.

Ninjan nätintytönhymy ja chihumaisesti etutassu ylhäällä:

Elämäni on yhtä kakkakepposta. Saatan katsoa, että 'kas kakka, pitääpä korjata pois', mutten tee sitä heti, minkä seurauksena astun sen päälle. Aina. Murphyn lain mukaisesti. Tuossa yksi päivä tämän lain voima valaisi minut jälleen kerran universaalista maailmanjärjestyksestä. Se tapahtui näin:

-Heräsin ja nousin istumaan.
-Huomasin matolla kakan, pitää korjata pois.
-Menen aukaisemaan verhot.
-Menen Onnin luokse ja yhdessä menemme makuuhuoneesta pois Ninjan luokse.
-Käyn istumaan polvilleni Ninjan korin luo imettämisen ajaksi.
-Huomaan jalkapohjani olevan märkä.
-Kosketan kädellä jalkaa, joo märkä on, ja katson kättä: kakkaa.
-Tajuan, että olen istunut jalan päälle, joten uudet yöpökäni ovat kakassa.
-Riisun housut, kyllä ne todellakin ovat kakassa hyvin vahvasti.
-Kinkkaan pesemään käteni, jalkani ja housuni.
-Tulen takaisin makuuhuoneeseen ja tajuan, että olen tallonut kakkaa ympäriinsä.
-Haen Tolun ja käyn hinkkaamaan miljoonaa pikku kakka solua pois matoistani.

Niin, että kyllä minä paikkani tiedän.

Rankkaa rakkautta:

Samaisena aamuna Ninja ja Onni liikuttivat minua jäytämällä samanaikasesti luita erittäin pitkään ja hartaasti. Väittäisin kuitenkin, että Onni on tehokkaampi luun tuhoamisessa ja käyttää siihen huomattavasti enemmän aikaa kuin kukaan meistä. Kaipa Ninjakin pienempänä tykkäsi luista enemmän, mutta nykyään ne ei enää usein maistu. Voi olla, että kilpailutilanne herätti himon luun kaluamiseen.

Namnam, kuittia, namnam:

Keskustassa asumisen hyviä ja huonoja puolia on se, ettei sivilisaatiota pääse edes teoriassa pakoon. Uusi kämppämme on sattumoisin kuuma, joten meillä on lähes aina ikkunat auki, jos paistaa aurinko. En tiennytkään asuvani Kouvolan vilkkaimmalla kadulla, mutta näin se taitaa olla, koska lähellä on kaksi suosittua baaria ja Kouvolan kuuluisa pilluralli kulkee aivan läheltä. Joten, jos ei ole neljän ruuhka, niin sitten laulava kansa kulkee ohi tanssien ja virtsaten ulko-oveemme.

Vappuna varsinkin meno oli railakasta ja jonkun karjaisun tultua ikkunamme alta, Onni kirmasi häntä koipien välissä sohvan taakse. Onnilla on siis jotain itsesuojeluvaistoa! Haukkuessani eilen Onnille kuin koira, Onni säikähti sitäkin ja paineli sohvan taakse piiloon. Tänään ollessamme kylppärissä hengaamassa, posti lämähti aika kovaäänisesti lattialle ja Onni kirmasi sitä pakoon ammeen alle. Kovat äänet on siis pelottavia.

"Joo poseeraa sä vaan, mä syön sun rillit":

Onni menee välillä nukkumaan makuuhuoneeseen, vaikka me muut olisimme olohuoneessa. Usein Onni haluaa mennä sinne silloin, kun Betti on nukkumassa. Se on ilmeisesti joku poikien juttu. Yhtenä aamuna menin paijaamaan Onnia makkariin pojan nukkuessa pentulaatikossa. Minua tuijotettiin hetken aikaa tyrmistyneenä ja paineltiin sängyn alle pakoon. Betti kertoi, että Onni palasi jonkun ajan kuluttua takaisin pentulaatikkoon. En vissiin tajunnut, että Onni halusi vielä nukkua. Voin vaan kuvitella kuinka Onni ja Betti vaihtoivat kyllästyneet katseet, että naiset on just tollasia.

"Mitä possu? Sul on paperi suussa".
Ote Onnin ja Bettin keskustelusta, jota salakuuntelin.

Onni kävi taas Ninjan ja minun kanssa lenkillä lauantaina. Muuten oltiin ihan nätisti sylissä, mutta Ninjan kirmatessa vapaana nurmikolla, olisi tahdottu aivan välttämättä mennä mukaan. Yritin selittää Onnille, että olet vähän liian pieni juoksentelemaan tuolla. Minua se ei ehkä olisi kauheasti haitannut, mutta Onnin yliholhoava uusi mami on vähän eri mieltä tästä asiasta, joten en viitsi sooloilla hänen valitsemasta linjasta.


Omituinen juttu muuten, mutta kukaan ei ole tullut puhumaan minulle Onnista kadulla, vaikka Onni olisi punaista paitaa vasten, eli ei voi syyttää, etteikö herraa huomaisi mustaa takkiani vasten. Onko ihmisistä tullut yhtäkkiä vieraskoreampia vai mistäköhän nyt on kyse, koska Ninjan ollessa pentu kaikki tulivat kaikkialla lässyttämään ja paijaamaan. Olinko silloin avoivemman ja aurinkoisemman näköinen vai mistä kiikastaa? Eipä tuo minua varsinaisesti haittaa, mutta on se perin erikoista käytöstä koko Kouvolalta.

"Salaa syömässä mamman kupista.."

Pari päivää sitten laitoin nukkumaan mennessä koirille ruokaa, kuten yleensäkin. Onni ei tavallisesti mene Ninjan kupille, mutta Ninjalle ei normaaliin tapaan kelvannut ruoka heti, joten Onni meni katsastamaan sisällön. Siellä olikin ruokaa herkkään masuun, johon oli sekoitettu Nutrilon öljyä. Onni vetäisi puolet yllä olevan Arabian Teema kipon sisällöstä. Ninja tuli luikkimaan taakse, että mitä niin hyvää sinne kuppiin on ilmestynyt. Korjasin vajeen Ninjalle paistetulla jauhelihalla.

"...Toivottavasti kukaan ei huomaa minua."

Ninja kävi leikkimään Rotalla ja Onni säikähtää juosten syliini turvaan. Ninja käy kantamaan ruokaa matolle ja Onni tulee tutkailemaan tilannetta. Ninja murisee Onnille, mutta palaa ruokakupille. Onni varastaa Ninjan matolle jättämät ruoat ja Ninja syö lopun sapuskan suoraan kupistaan. Onni kyttää yhä vierestä ja menee haistelemaan Ninjan pyllyä. Ninja murahtaa ja katsoo taakseen. Koirat haistelevat toisiaan ja lähtevät kävelemään vierekkäin samaa tahtia olohuoneeseen. Ninja menee pentukoriin ja Onni tulee pomppimaan päälle. Siirrän Ninjan varmuudenvuoksi pois.

Onnikin sai jotain kivaa Ellokselta:

Olen huomannut, että Onni yrittää nuolla Ninjan suupieliä pomppiessaan Ninjan naamalla. Ninja-raukan sosiaalisetkyvyt eivät riitä käsittämään, että suupielten nuoleminen on hänelle kunnianosoitus eikä loukkaus. Ninja nuolee minun suupieliäni eikä siltikään ymmärrä näiden kahden toiminnon yhtäläisyyttä. Tai sitten minä olen käsittänyt roolini tässä laumassa ihan väärin.

Kivaa silkkipaperia Ellokselta:

Alla olevassa kuvassa on meidän Berliinin muurimme. Sen rakentamiseen on käytetty vuoden 1950 puista laatikkoa, Ikean pöytää sekä haitaria koteloineen. Onnista on kiva makoilla laatikon sisällä silloin, kun Ninja makoilee korissa, koska harvan lautalaatikon läpi näkee mamman. En ole kyllä käyttänyt tätä järjestelmää kovin ahkerasti, koska olen aikalailla kyennyt eliminoimaan tilanteet, joissa Ninja voisi Onnia purra. Jos Onni pomppii Ninjan naamaa vasten, niin hoen terävästi Ninjan nimeä ja tämän seurauksena Ninja kykenee pitämään hermonsa eikä ilmekään värähdä. Kuten aiemmin mainitsinkin, Ninja myös tajuaa itse, ettei lattialle saa jäädä hengailemaan vaan pakenee Onnia vapaaehtoisesti tuoleille. Pakoon kirmaavan Ninjan jahtaaminen on Onnista kyllä hauskaa.

Berliinin muuri: muuri, joka erotti pienet
hölmöt toisista pienistä hölmöistä:

Onnista oli paljon apua, kun purin Elloksen pakettiani. Muovikääreitä haluttiin repiä auki ja vaatteita vetää pitkin lattioita. Ei siinä auttaneet kumilelut tai luut, kun haluttiin auttaa. Tosin minulta loppui kärsivällisyys suhteellisen nopeasti ja otin käyttöön järeät aseet: vesisuihkepullon. Onni ihmetteli, että hetkonen mitä juuri tapahtui ja jatkoi tuhojaan. Pari uutta suihkaisua saivat Onnin menemään matolle villisti kierimään, mutta siltikin tultiin takaisin. Kun sutkautin vielä kerran, Onni tajusi yhteyden muovipussien, vaatteiden ja itsensä välillä jättäen minut rauhaan tapellakseen omien lelujensa kanssa.

Salaperäinen tumma mies:

Muutenkin Onni tuntuu tottelevan aika kiltisti, jos kiellän puremasta jotakin, kuten varpaitani, tai repimästä vaatteitani. Sanon joko Onnin nimen painokkaasti, mutta ilmeisesti siihen tarkoitukseen tuntuu toimivan myös 'ei', kunhan herra ymmärtää, että hänelle puhutaan.

"Kuka sun nimi on?"
"Kuka sun nimi on?"
"Lakkaa toistamasta kaiken, minkä mä sanon!"
"Lakkaa toistamasta kaiken, minkä mä sanon!""

Onni oli hoidossa jonkun aikaa sunnuntaipäivänä Bettin vanhempien luona. Kaikki meni kuulemma hyvin. Minun perääni ei jääty edes itkemään vaan jatkettiin taistelemista ja muuta koiranpentumaista puuhastelua. Heillä on isot peilit, joihin Onni teki tuttavuutta. Kuulemma omaa kuvaa katsellessa vietettiin paljon aikaa. Pitäisiköhän Onnille ostaa oma peili?

"Me ollaan tässä niin kauan, kunnes kerrot kuka sun nimi on."

"Me ollaan tässä niin kauan, kunnes kerrot kuka sun nimi on."

Onni on myös oppinut näyttelemisen jalon taidon. Olin tuomassa ruokaa ja tapansa mukaan Onni törttöili jalkojeni edessä ja kas kummaa töytäisin jalallani Onnia. En kutsuisi sitä potkaisuksi, koska herra ei lentänyt potkun voimasta. Ei kyllä olisi uskonut Onnin käytöksestä, että kyseessä oli kevyt töytäys, sillä herra lähti häntä koipien välissä vinkuen pakoon sohvan taakse. Onni tuli luokseni, kun kutsuin syömään, mutta yllätyksekseni Onni linkutti toista takajalkaansa. Koko pienellä olemuksella osoitettiin, että jalka on nyt poikki, sillä ei voi enää ikinä kävellä. Tarkastin tietysti, että onko jalassa mitään vikaa, mutten kyennyt tuottamaan pientäkään vikinää puristelemalla tai painelemalla Onnin alapäätä. Siitähän Onni innostui ja nyt käveleminenkin oli äärettömän hankalaa ja piti pyllähtää linkuttamisen ohessa välillä istumaan. Jonkun ajan kuluttua unohdettiin, että kumpi jalka olikaan poikki ja varmuuden vuoksi linkutettiin toistakin jalkaa. Näytteleminen loppui jossain vaiheessa, kun unohdettiin, että jalat oli poikki ja piti päästä lujaa jonnekin.

Jep, Ninja imettää vieläkin:

Ninjan näyttelemisen taitojen grand finalé oli viime syksynä (samaan aikaan, kun meillä oli hihnaongelmia), kun Ninja sai päähänsä, että olen potkaissut häntä. Ninjasta potkaisin häntä aina, kun minulla oli kengät jalassa, kun olimme ulkona tai rappukäytävässä. Ninja kirkaisi, kävi vinkumaan ja kyyristyi kuin piesty. Hassu juttuhan on se, ettei tätä käytöstä aloittanut mikään töytäisy jalallani, osaan kyllä varoa Ninjaa ja Ninja minua. Olihan se vähän kiusallista, kun Ninjan mukaan koko lenkin ajan, varsinkin tietyissä kohdissa lenkkiä, olin aina potkimassa häntä. Ninja ei suostunut lopulta tulemaan lähellenikään vaan rimpuili hihnan päässä. Tämä kumma käytös loppui vasta tammikuussa, kun olin viikon pois kotoa. Kun palasin, Ninja ei enää pelännyt jalkojani. Liekö pelkäsi enemmän minun menettämistä kuin kinttujani.

Ninja ja Ninjan Rotta, lapsi,
jonka Ninja olisi aina halunnut saada:

Oikeastaan sen jälkeen, kun koulutin Ninjan liikkumaan nätisti hihnassa ja vaatteissa, meillä ei ole ollut sen suurempia ongelmia. Ninja on aina inhonnut vaatteita ja oli nuorempana vakuuttunut, ettei pysty kävelemään ne päällä. Jalat suorastaan halvaantuivat ja nauliutuivat maahan. Jos olimme hihnassa, en piitannut jarrut päällä etenevästä koirasta. Kyllä Ninja pian tajusi, etten tunne armoa. Vapaana ollessaan jatkoin vain kävelyä ja päästyäni puiston toiseen laitaan Ninja tajusi, että mami lähtee kohta näköpiiristä ja haukahti aivan surkeasti. Jatkoin vain matkaa ja piakkoin luokseni saapui koira, joka yritti näyttää, että katso nyt kuinka hankalaa tämä on, tassut menee väkisinkin solmuun.

Onni haluaa vuorostaan leikkiä Rotalla,
mutta Ninja ei tykkää ajatuksesta:

Minun seurassani tosissaan hihnassa ja vaatteissa mennään lähes aina nätisti, mutta toista on sitten muitten ihmisten kanssa. Ninja tykkää testailla lenkittäjiään, että kuinka hyvät hermot heillä on. Saatetaan mennä nätisti siihen asti, kunnes tehdään pisut ja sitten ollaan kääntymässä kotia kohti, että me aina äitin kanssa käännytään just tästä kotiin.

Mummolla on mielenkiintoinen kenkä.
Onkohan sen sisällä aarteita?

Onni oli avuliaana, kun lajittelin pyykkiä. Sukkia jahdattiin ja yritettiin olla valko-, kirjo- ja lakanapyykissä samanaikaisesti. Voi sitä pienen koiran riemua! Onni teki myös tuttavuutta likaisten alusvaatteiden kanssa. Joo-o, on jännät hajut. Olen kuullut näistä chihuista, jotka tekevät mitä vain päästäkseen nuolemaan likaisia alusvaatteita. Ninjastakin meinasi tulla pienenä yksi näistä koirista, mutta minusta se oli kerta kaikkiaan niin ällöttävää, että opin vihdoinkin käyttämään pyykkikoria. Onnille taas on muodostumassa orastava sukkahousu fetissi. Jostain se kaivaa sukkahousuja ja juoksee pitkin kämppää ne iloisesti suusta roikkuen. Annoin Onnille omat sukkahousut, joihin herra oli purrut ylimääräisen reiän varpaisiin. Niistä onkin tykätty, on esimerkiksi purtu luuta, sitten vähän sukkahousuja ja sitten taas luuta...

Hyvä Ninja, kun otat kontaktia poikaasi!:

Tosin orastava kenkä fetissikin näyttää olevan aluillaan. Onni saattaa raahata kolme kenkää vierekkäin ja pureskella niitä vuorotellen. Tänään tosin lekoteltiin kenkien päällä ja pureskeltiin luuta samalla. En nyt jaksa tähän juttuun puuttua, koska Onni ei ole varsinaista tuhoa saanut kenkiin. Tiedän myös, että Lelina säilyttää kenkiään kaapissa, joten kenkä fetissi tulee kuihtumaan kokoon viimeistään siinä vaiheessa, kun taipumusta ei ruokita. Olisi se vähän rasittavaa, jos olisin joka helkkarin asiasta torumassa Onnia, että 'älä pure kenkää', 'älä pure listaa', 'älä pure mattoa', 'älä pure kitaranhihnaa', 'älä pure kirjaa'. Jos joku pureminen häiritsee, annan herralle sijaistoiminnon eli osoitan, että katsopas kuinka paljon mielenkiintoisempi tämä kuivunut perunan pala on. En usko, että jatkuva toruminen tuo pitemmällä tähtäimellä hyviä koulutustuloksia. Kieltokin pysyy tehokkaana, kun sitä ei hoe koko ajan.

Shoes!

Seuraavassa kuvassa Ninja esittää tulevan syksyn koiramuotia, joka on valmistettu laman hengessä! Vanhasta kaulurista tulee lenkkipolkujen ihastus ja koirakaverien kateuden kohde, kun muotitietoinen piskisi painelee ylpeänä lämpimässä ja kierrätyshenkisessä vaatteessaan!

Muodin edelläkävijä:

Ihmiset päivittelevät, että varmaan on kamalaa menettää Onni, ja kyllä, olihan se kamalaa, mutta nyt olen omaksunut uuden asenteen. En minä ole menettämässä Onnia. Okei, en ole pian vastuussa Onnin kouluttamisesta, emmekä näe joka päivä. Tuntuuhan se vähän oudolta, kun on tottunut tuohon karva pökäleeseen pyörimässä jaloissa. Pakko se on kuitenkin myöntää, että pikku loma tämän ihanan kamalan urakan jälkeen tekee hyvää. Tuntuu raskaalta edes ajatella, että pitäisi oikeasti kouluttaa koira tähän päälle ja kestää se myös murkkuiän läpi nihkeän Ninja neidin ja hurjien kissojeni kanssa. Totuus on, että on täällä aika eläintarha, vaikkei Onni täällä olisikaan 24/7. Voi olla, että tulen Onnin muuton jälkeen laittamaan tänne kuvia ja kertomaan kuulumisia, vaikkette saa nauttia jorinoistani niin usein.

Sukkahousut, luu ja Onni:

Onnin ensimmäinen ranskalainen:

Onni sai hepulin tutkiessani korvia tai jotakin ja puri minua oikein kunnolla sormeen. Kissanomistaja, kun olen, niin en puhdistanut sormea tai mitään vaan imeskelin veren vuodon tyrehdyksiin. Olipas taas tosi fiksusti tehty, koska sormeni on ollut nyt turvoksissa ja siihen oli ilmestynyt rakkulakin. Onnilla alkaa olla aika paljon voimia leuoissaan ja muutenkin. Herran pyristelyt suurempaa voimaa (minua) vastaan eivät ole enää aivan niin söpöjä ja hyödyttömiä vaan joudun olemaan aika kekseliäs, etten saisi satunnaisesta leukojen louskuttelusta lihaani.

I live to regret this:

Peuhausta:

Minulle alkaa muodotua ongelma kuvien ottamisesta, koska nykyään, kun bongaan hyvän tilanteen ja rynnin kamera nenällä paikalle, Onni huomaa minut ja painelee syliini ennätys vauhtia. Onhan se tietysti söpöä, mutta silti...

Mummin silmäterä:

Ah, päätän tämän merkinnän tähän kuvaan ja sitä seuraavaan videoon. Betti hemmotteli minua ja valmisti meille vanilja-kinuski-paahdettu ja rouhittu maapähkinä-kahvi-rouhittu Pätkis-jätsiannokset. Nam!