Nätisti punnituksessa 13.4:
En ole sitten ehtinyt editoimaan videoita, yhtään niistä. Ei pitäisi lupailla mitään, niin ei joudu nielemään lupauksiaan. Ehkä joskus sitten...
Onni ei vielä ymmärrä miksi ruoka pitäisi syödä lautaselta 13.4:
Lupailuistani huolimatta (eli se, jossa lupasin, etten julkaise enää kuvia IHMISISTÄ, koska ne järkyttävät joitakin heikkomielisiä ja aiheuttavat ala-arvoista foorumikirjoittelua) julkaisen seuraavan kuvan, koska se on niin ihana. Kuvassa siis traumatisoitunut ja pahasti häiriintynyt koiranpentu on hyväksikäytön uhrina... Anteeksi :D En vaan voi vastustaa kiusausta itse olla tulkitsematta kuvaa mielivaltaisesti! Todellisuuteen taas... Kuvassa hyvä ystäväni Riikka tutustuu Onniin, joka mielellään nuolee nassuja. Riikka laittaa huulet pusuttelu asentoon ja Onni itse tökkää kuononsa keskelle suuta.
*muiskis*:
14.4 Onni nukkui eka kertaa yön lattialla. Onnistahan tulee sängyssä nukkuja, kuten äidistäänkin, mutta lattialla nukkuessaan Onni pääsee pissille ja riehumaan ilman, että minun täytyy huonoselkäisenä avustaa herraa. Ensimmäisenä yönä ei edes taidettu tajuta, ettei nukuttukaan sängyssä eli yö meni rauhallisissa tunnelmissa.
Ensimmäinen keppi:
Onni tosin hoksasi pian mistä on kysymys ja on sen jälkeen piipitellyt surkeana lattialla, että nostakaa minut sänkyyn. Eihän siitä mitään tule, kun herra roikkuu hampailla nenässäni kiinni. Tiedän kyllä, että se on kovin kaunis nenä, mutta onko se pakko yrittää syödä? Tein siis saman linjavedon kuin Ninjan kanssa aikoinaan: rähjäämällä ei saa tahtoa läpi. Pikku hiljaa herra on sen myös sisäistänyt ja pikku piipittelyn loputtua Onni nostetaan palkkioksi sänkyyn. Kerron alempana toisen esimerkin valossa miksi tämä koulutusmenetelmä toimii eikä ole julmaa eläinrääkkäystä.
Onnin elämän iloja:
Tuona päivänä Onni myös oppi menemään itse pentulaatikkoon nukkumaan ja tuli Ninjan kanssa ovelle vastaan.
Se onkin muuten liikuttava näky, kun reilu viisiviikkoinen koiranpentu taapertaa kovaa vauhtia ovelle vastaan. Voi olla, että Onni seuraa äitiään, joka menee ihan sekaisin, mutta samalla tavalla poika tulee jalkaani vasten pomppimaan, että huomiota tai jotain. Onni tosin ei osaa kurottaa katsettaan silmiäni kohti vaan tuijottaa haltioituneena esimerkiksi varpaitani tai nilkkaani.
Onnille tuli kriisi, koska ei pääse itse hyppäämään sängylle tai sohvalle. Ei kelvannut, vaikka nostin, sinne olisi päästävä itse. Onni vinkui, peruutti, otti vauhtia, loikki, kurkotteli takatassujen varassa eli yritti kaikkensa, muttei päässyt. Okei, Onni ei päässyt loikkasullaan edes maasta irti, mutta aika ihailtavaa omistautumista asialle noin pieneltä eläimeltä. Onni masentui ymmärrettyään rajallisuutensa ja meni yksin piipittelemään sängyn alle.
Onni huomasi ohi menevät tissin ja tarrasi kiinni:
Nyt täytyy kyllä kehua herran hyppytaitoja. Juuri äsken Onni tahtoi tarmokkaasti sohvalle ja pomppi sohvaa vasten ainakin puoleen väliin asti. Nyt on siis 20.4 ja meillä on täällä 6 viikkoa vanha koiranpentu.
Onnin pikaruokaa:
Kun Onni pyrkii sohvalle piipittämällä ja riehumalla, en suinkaan nosta poikaa automaattisesti ylös. Odotan, että kiljuminen loppuu ja sitten vasta nostan. Koirat on aika helppo ehdollistaa erilaisiin asioihin. Jos olisin piipityksen aikana nostanut Onnin ylös, olisi pieni pää oppinut, että piipityksellä pääsee sohvalle. Kun taas Onni on hiljaa nostaessani hänet sovalle, poika oppii sen, että ainakaan kiljumalla ei ylös päästä. Klassisen ehdollistumisen tehokkuuden voi jo todeta siitä, että Onni ei enää piipitä päästäkseen sohvalle vaan yksinkertaisesti hyppii sitä ja minua vasten. Nostan Onnin samantien sohvalle ja näin yksinkertaisesti Onni on oppinut, ettei ainakaan piipittämällä saada tahtoa läpi. Virallisen koulutuksen voi aloittaa kymmenen viikkoisena (harva tuntuu kuitenkaan aloittavan koulutusta silloin), mutta fiksuna koirana Onni oppii täällä yhtä sun toista hyödyllistä taitoa ennen muuttoa Lelinan luokse.
Onnin luola sohvalla:
Olin lukenut yhtä sun toista pienistä kovapäisistä chihuista ennen, kun hankin Ninjan ja olin päättänyt, etten ainakaan mitään räkyttävää pikku napoleonia talooni halua, joten aloitin koulutuksen kymmenen viikkoisena, vaikkei se aluksi käytännössä ollut mitään suurta ja vaativaa. Opeteltiin olemaan purematta sormiin ja nukkumaan yöllä riehumisen sijaan. On aina se riski, että koulutuksen aloittaa liian myöhään ja sitten ollaankin vaikeuksissa, kun koira on oppinut paljon pahoja tapoja, kun ei ole ollut ennalta sovittuja pelisääntöjä olemassa.
Ninja oli esimerkiksi aika helppo kouluttaa koiraksi, joka ei kerjää, koska en ollut opettanut Ninjaa kerjäämään alunperinkään. Sen lisäksi en tarjonnut koskaan omaa ruokaani tai antanut mitään huomiota syödessäni. Sen sijaan saatoin komentaa Ninjan muualle silloin, kun itse söin. Eihän tuokaan ihan noin simppelisti mennyt, mutta fiksuna koirana Ninja oppi pelin hengen.
Onni kantaa hienosti hiirtä:
Aiemmin kerroin, että olin luistanut tästä aina ennen niin ehdottomasta säännöstä ja annoin Ninjan olla Onnin kanssa lähelläni, kun söin. Onko koulutukseni mennyt pilalle ja onko Ninja nyt ihan sekaisin? Ei suinkaan. Kun Onni on muualla, Ninja käyttäytyy kuin aina ennenkin ja poistuu sohvalta vapaaehtoisesti, jos näkee minun saapuvan lautanen kourassa.
Onni pyrkii sohvalle:
Elämä on harvemmin ruusuista koko ajan ja olen nyt jättänyt aika pitkälle kommentoimatta havaintojani, jotka perustuvat omistajan tuntemukseen koirastaan. 15.4 kävi kuitenkin sen verran ikävästi, että pakko siitä on kertoa. Ninja oli syystä tai toisesta oksentanut ruokansa, kun saavuin kotiin. Onni kiiti maistelemaan sitä ja Ninja juoksi paikalle, murahti ja kävi Onniin kiinni. Enkä puhu mistään pienestä varoitus näykkäsystä vaan kävi puremaan kunnolla Onnia päästä. Minä yritin repiä koiria irti toisistaan, mutta Ninja ei meinannut päästää irti millään. Lopulta sain Onnin irti ja Onni oli ihan hysteerisenä ja kirkui vielä monta minuuttia tapahtuneen jälkeen. Itkin itsekin, koska Ninjan hyökkäys oli ollut väkivaltaisempi kuin koskaan aiemmin. Onnilta tuli veritippa kuonosta, mutta muuten poika oli ihan kunnossa, onneksi.
Kenopää:
Totesin, että nyt on pakko tehdä jotain, tämä ei voi jatkua. Jos Ninja pystyy menettämään malttinsa noin pahasti, niin mitä muuta Ninja pystyy tekemään? Tappamaan Onnin? Kauhukuvat vilisivät mielessäni ja kurkkua kuristi. Ninja on aina ollut minulle niin rakas ja tämä käytös sai minut tuntemaan Ninjaa kohtaan tunteita, joita en olisi halunnut tuntea. Aluksi päätin, että koirat olisi nyt erotettava toisistaan, koska Ninja ei tunnu enää juurikaan imettävän eikä Onni muutenkaan tarvitse maitoa, koska syö kiinteää ruokaa. Mutta ajatus, että eristäisin Ninjan itsestäni ja Onnista jonkun aidan taakse tuntui kammottavalta. Järkevästi ajateltuna tunteilla ei ole mitään väliä silloin, kun on kyse Onnin turvallisuudesta, joten olin valmis tekemään pakollisen. Seuraavana yönä Ninja nukkui olohuoneessa yksinään ja kävi välillä itkemässä oven takana surkeasti.
Ninja korissaan pehmolelujen kanssa:
Seuraavana päivänä Ninja oksensi syömänsä ruoan jälleen ja Betti pohti onkohan Ninja kipeä. Aggressiivinen käytös ja oksentelu sopivat kuvaan. Muisteltuani totesin, ettei Ninja todellakaan ole syönyt mitään kahteen päivään lukuunottomatta näitä kahta kertaa, jolloin ruoka oksennettiin ulos. Betti tai minä emme myöskään muistaneet, että Ninja olisi leikkinyt ollenkaan. Varasin ajan tuttuun eläinlääkäriin ja saimmekin ajan heti.
Kyllä maistuu:
Otin Onnin mukaan, jotta eläinlääkäri voisi varmistaa, että Onni on kunnossa hyökkäyksen jäljiltä. Eläinlääkäri totesi, että Ninja on kuivunut (Todetaan nostamalla nahkaa ja jos se ei palaudu heti, on eläin kuivunut) ja Ninja sai kyttyrän (Eläimillä [ainakin kissoilla ja koirilla] on nahan alla aina rasvakerros, jonne voi laittaa tipalla vettä, joka näkyy ulospäin valtavana kyttyränä, kuin kamelilla. Siitä kuivunut eläin sitten saa imeä itseensä nestettä sitä tahtia, kun tarvitsee.). Kyttyrään laitettiin pahoinvointilääkettä, koska se kirvelisi, jos sen laittaisi suoneen. Ninjan kyttyrä lasehti melkein heti ja oli lähes kadonnut kotiin päästyämme. Ninjalta tutkittiin tulehdusarvot ja kaikki oli kunnossa. Eläinlääkärissä mitattuna Ninjalla oli vähän kuumetta, mutta kotona ei, mikä viittaa siihen, että Ninja vain jännitti eläinlääkärikäyntiä. Kotiin saimme erikoisruokaa ja pahoinvointilääkettä. Hain vielä apteekista Canikurin (ravintolisä) Ninjalle. Kuten arvelinkin, Onni oli ihan kunnossa lukuunottamatta hieman turvonnutta poskea.
Tukeva ote lautasesta:
Kipeänä koirat ovat lyhyt pinnaisempia ja todennäköisesti jää mysteeriksi mistä Ninjan tila johtui. Olisi suuri houkutus ajatella, että Ninjan aggressiivisuus oli vain sairaudesta johtuvaa, mutten aio ottaa siitä selvää, joten päätin, että Ninja nukkuu äitienpäivään asti korissaan pehmolelujensa kanssa makkarinoven vieressä. Aamut ovat olleet nimittäin Ninjalle kaikista äkäisistä aikaa, joten miksi ottaa selville tapahtuuko vielä jotain, jos sen voi helposti estää.
Homp homp kaikki meni:
Lukuunottamatta ensimmäistä yötä, Ninja on nukkunut korissaan kiltisti. Kai rakkaitten pehmolelujen (Rotan, Nasun ja Piparipojan) kanssa nukkuminen pitkästä aikaa on sen arvoista. Ninja on fiksu koira eikä ole edes iltaisin halunnut makkariin vaan menee odottamaan kiltisti koriinsa, kun ladon pehmolelut sinne (Niistä ollaan niin mustasukkaisia, etten viitsi pitää niitä päivisin esillä). Onniakaan ei järjestely haittaa, koska Onni nukkuu makuuhuoneen puolella pentulaatikossa lattialla. Esillä on pikku iltapala, jos vaikka nälkä yllättää ja kipollinen vettä. Leluja tietysti unohtamatta. Annan koirien olla vapaasti keskenään päivisin, koska tuota yhtä kertaa lukuunottamatta Ninja ei ole ollut aggressiivinen olohuoneessa.
Betti syöttää Kanicuria Ninjalle:
Ninjan aggressioilla voi olla kauaskantoiset seuraukset, koska Onni ei ymmärrä miksi sattuu. Aikuinen koira ymmärtää syy-seuraus-suhteen, mutta koiranpentu ei. Voi olla riski, että Onni alkaa pelkäämään, että koska tahansa voi sattua ilman mitään syytä. Onni voi myös alkaa pelätä muita koiria ja tulla itse aikuisena aggressiiviseksi.
En kuitenkaan usko, että Onnilla on välitöntä vaaraa edellä mainittuihin kauhuskenaarioihin, koska Onni ei pelkää äitiään vaan on sama tyhmän rohkea itsensä ja on kaikin puolin todella rohkea pentu. Pentujen suhde kipuun on muutenkin erilainen kuin aikuisten koirien. Koska kipu on uutta, siihen reagoidaan vahvasti, ei siksi, että kaikki sattuisi enemmän. Jos pentu on erityisen herkkä, voi tälläiset ikävät kokemukset aiheuttaa todellisia traumoja ja kuten tiedetään, Onni ei ole mikään posliiniesine. Täytyy vain jatkossa huolehtia, että Onni saa positiivisia kokemuksia muista koirista. Näköjään oppimisprosessi ei ole aina niin suoraviivaista, Onnin onneksi.
Onni maistelee listaa:
Onni oppi juomaan kiposta vettä 16.4. Muistaakseni laitoin kipon Onnin eteen ja tällä kertaa Onni ei kävellyt sen yli vaan tökkäsi nokkansa veteen ja hieman säikähti. Sitten nenä nuoltiin puhtaaksi ja Onni liu'utteli jaloillaan mahdollisimman kaukana vesikiposta yrittäen ottaa selvää mistä oikein on kysymys. Pian Onni hoksasi, että kappas tätä voikin lipittää kielellä. Tempusta innostuttiin niin suuresti, että Onni joi koko illan vähän väliä vettä.
Aika uuvuttavaa puuhaa tää imettäminen:
Kuten kuvista näkyy, Onni oppi myös syömään kiposta ruokaa. Ninjan eläinlääkäristä saama ruoka (ei lääkeruoka vaan herkälle mahalle tarkoitettu) oli Onnista niin herkullista, että sitä ahmittiin suurella innolla. Siihen loppui sormisyöttö!
Onni on oppinut kantamaan hienosti leluja. Kelta-sinistä leluhiirtä on kannettu ympäriinsä ylpeänä. Onnin askellus on muutenkin jotenkin erityisen ylpeää. Vaikka se osaa olla vähän vauvamaisen lyllertävää, niin Onni nostelee tassujaan korkealle häntä tikkusuorana pystyssä. Voiko sanoa, että koiralla on hyvä ryhti? Siltä se minun silmiini näyttää.
Riehuti kutiti:
Onnista on erityisen hauskaa roikkua lahkeissani, kun kävelen. Minua on myös hauska jahdata, jos kirmaan karkuun. Tai näyttäisi minua olevan hauska jahdata, vaikka yrittäisin vain kävellä. Se onkin erityisen haasteellista, kun yrittää olla potkaisematta koiranpentua samalla.
Onni oppii kyllä kokoajan hienoja ja tarpeellisia taitoja. Seuraavassa kuvassa on temppu nimeltään kenopää. Kun Onnille puhuu, Onni saattaa tuijottaa takaisin pää kenossa. Ihan niin kuin Ninja. Onni myös tuijottelee äitiään pää vinossa. Ninja katsoo yleensä pää kenossa, kun sanoo 'mitä Ninja saa'. Onnin pään vinous on erityisen huvittavaa, koska se ei ole yleensä pikkuinen pään kallistus vaan yliliioiteltu ele. Valitettavasti ääriasennosta ei vielä ole kuvaa.
Seuraavassa kuvassa Onni vaanii Bettin sukkaa. Ensin ollaan pylly terhakkaasti pystyssä ja sitten seuraavassa kuvassa hyökätään.
Muita hyödyllisiä chihutaitoja: takatassuille nouseminen, kun halutaan syliin ja korvan kupsuttaminen.
Betti koiravahtina:
Tuli sitten sekin päivä, että jouduin menemään Jyväskylään pariksi yöksi keskenäni (tentti ja Jyrock). Oli aika haikea jättää koirat, mutta luotan kyllä Bettiin koirien hoidossa. Kaikki meni kuulemma hyvin. Ensimmäisen aamun jälkeen juttelin Bettin kanssa puhelimessa ja hän kertoi, että on puuhastellut koirien kanssa kaksi tuntia eikä ole edes kerennyt käyttämään Ninjaa ulkona tai keittämään itselleen kahvia. Kysyin, että joko uskot, että koirat vievät aikaa ja lopulta Betti myönsi, että näinhän se todellakin oli. Ilmeisesti kaveruksilla on ollut hauskaa, sillä Betti oli ottanut kameran täyteen kuvia (noin 500kpl) ja kertoi heitelleensä Ninjan kanssa käpyä. Onni ihastui Ninjan koriin ja koirat kuulemma nukkuivat siellä keskenään, vaikka aluksi Ninja suhtautui siihen nihkeästi. Kerran Ninja näykkäsi Onnia, koska Onni puri Ninjan häntään. Tällä kertaa säästyimme draamalta.
Betti huijasi nirso-Ninjan syömään, keinoina kori,
keikkamatto ja ruokakippo:
keikkamatto ja ruokakippo:
Poissaollessani Ninja kävi myös imettämään innokkaasti. Ilmeisesti Ninja ei luottanut Bettin ruokkimistaitoihin yhtä paljon kuin minä. Ninja on kuitenkin viime aikoina syönyt huonommin (Luulen, että kyse on perinteisestä nirsoilusta) ennen ja jälkeen sairastelunsa, joten epäilen tuleeko sieltä mitään maitoa. Kiva kuitenkin, että koirilla on joku yhteinen harrastus. Täytyy alkaa valmistamaan Ninjalle jotain erikoisherkku ruokaa, koska en halua mitään anorektikko koiraa. Olen kokeillut antaa ruokaa vain tiettyihin aikoihin päivässä (keskimäärin normaalisti annan Ninjalle ruokaa kaksi kerta päivässä), mutta tulokset ovat samanlaisia, vaikka pitäisin ruokaa koko ajan esillä, joten normaalisti pidän raksuja koko ajan esillä ja tarjoan lisäksi kosteaa ruokaa.
Oli ihana tulla kotiin, kun Ninja tuli riemuissaan vastaan. Onnikin tuli lopulta ja vaati huomiota, vaikkei selkeästi tiennyt mitä se ihan tarkoitti. Pusuttelin kumpaakin. Ninja on ollut nyt oma itsensä eikä ole vaikuttanut enää kipeältä.
Onni leikkii tulella eli vaanii äitinsä häntää:
Kuudennen viikon painokäyrän julkaisen esimerkiksi huomenna, mutten lupaile nyt mitään.
Onni maistelee listaa:
0 kommenttia:
Lähetä kommentti