Possupallero marenkimaassa

Palatkaamme ajassa taaksepäin viime keskiviikkoon, ihan kuva- ja tapahtumapoliittisista syistä.

Menimme illansuussa Bettin vanhempien luokse kahville. Olin yllättynyt, että kyseessä olikin Eevan syntymäpäiväkahvit! Olinhan minä vuosi sitten Eevan synttäripäivälliselläkin, mutta olen erityisen huono muistamaan merkkipäiviä. Nolottaa myöntää, mutta unohdin äitinikin syntymäpäivän viime vuonna. Oletettavasti äitini sai tyydytystä päästyään syyllistämään minua unohtamisesta, siinä varsinainen lahja! Kerran unohdin, että minun olisi pitänyt olla Viivin syntymäpäivillä istuessani junassa matkalla jonnekin, kun Viivi soitti, että koska olen tulossa.

Eeva kuuntelee mitä asiaa Onnilla on:

Olen merkkipäiväkatastrofi ja tästä syystä pommitan ihmisiä viesteillä oman syntymäpäiväni lähestyessä, ettei se vaan unohtuisi keneltäkään. Olenkin järjestänyt oikein kivoja kekkereitä synttäreitteni kunniaksi ja aion kyllä jatkaa traditiota olettamatta, että kukaan muistaisi kuitenkaan koska minulla on syntymäpäivä. Olen syntynyt sen verran lähellä joulua, että lapsena synttäreilleni ei tullut kovin montaa ihmistä, joten aion nyt ottaa menneisyyden ankeat juhlat takaisin.

Synttärisankari nauraa Onnin makealle haukotukselle:

Pakko mainita, että Eeva oli leiponut erittäin herkullisen täytekakun!

Hei, me ollaan niiku taiteilijapariskunta:

Ninjan ruokkiminen jatkuu yhä mielenkiintoisena. Kuten olen sanonut, en normaalioloissa ruoki koiraani kädestä, koska se symboloi omistaja-koira suhdetta väärin, siten, että koiralla on valta päättää miten ruokansa nauttii ja omistaja heittää vaikka häränpyllyä saadakseen nirson koiran syömään. Totuus on, kuten jo olen mainostanutkin, koira ei itseään nälkään tapa. Kuitenkin meillä vallitsee poikkeustila ja Ninjan nirsoilu korreloi pahimmillaan siihen, ettei maitoa tule ja Onni joutuu kärsimään nälkää. Yksi pahimmista kauhukuvistani realisoituisi ja joutuisin heräilemään yöllä lämmittelemään korviketta.

Mummo heittää vapaalle. Mummo myös tietää minne
kannattaa laittaa pienet pojat nukkumaan:

Ninja syö noin kaksi kertaa päivässä isohkon määrän ruokaa kerrallaan. Välillä syödään mieluummin kovia raksuja, mutta tämän hetken hitti on vedellä pehmennetyt raksut, joita kaavin käteeni ällötyksen vallassa. Silläkin on merkitystä miten raksut annan. Ensin pitää antaa vain yksi raksu ja Ninja esittää, että EVVK. Maanittelen ja ojennan raksua kahden sormen välissä. Lopulta Ninja ottaa sen suuhunsa, sylkäisee petiin ja käy hautaamaan kuonollaan. Otan sen takaisin käteeni ja tarjoan uudestaan. Ninja syö raksun. Hetken ojentelen raksu kerrallaan, kunnes lisään raksujen määrää kämmenelle. Ninja napsii niitä yhä yksi kerrallaan ellei ne ole niin pehmeäksi muussaantuneita, jolloin on pakko ottaa koko möntti suuhun. Välillä ei kelpaa ja joudun aloittamaan alusta syöttämällä yhden raksun kerrallaan. Pidän myös koko ajan kättä Ninjan leuan alla, ettei Ninja pudottaisi limamönttiä petiin ja alkaisi haudata sitä vällyjen väliin. Sitten tarjotaan vettä, mikä yleensä aiheuttaa kauhua Ninjassa ja Ninja litistäytyy pentulaatikon reunaa vasten. Voi elämä mikä rumba!

"Tuotako sinä haluaisit minun syövän"-katse:

Jotain edistystä on kuitenkin tapahtunut. Ninja suostuu syömään paistetun kalkkunajauhelihan ihan itse, lautaselta. Yleensä se tosin kuivatetaan ensin kivikovaksi ja sitten nautitaan pieninä kerta-annoksina. Punaisen maidonkin Ninja nauttii lautaselta siellä missä ruokakuppi normaalisti sijaitsee ja yleensä jopa kaiken kerrallaan. Lehmän maitoahan ei suositella annettavaksi sellaisenaan, mutta maidon tuotannon ja nestetasapainon takaamiseksi teen niin kuitenkin, koska Ninjalla ei ole ollenkaan maha sekaisin.

"Kertokaa nyt mulle syökö toi koira tossa vai oksentaa??":

Lelina tuli katsomaan Onnia torstaina. Käytimme Bettin kanssa tilaisuutta hyväksemme ja karkasimme jädelle keskustan jätskibaariin Caminitoon. Nykyisin ehdottomasti lempi pyhiinvaelluspaikkani Kouvolassa. Kahden pallon annokseen (eikä kauha ole mikään mini) saa valita niin monta lisuketta kuin haluaa, mikä on ehkä kauneinta mitä kulinaristille voi sanoa.

Oikeasti, koin eräässä nimeltä mainitsemattomassa patonki baarissa karvaan pettymyksen, kun pyysin väliin PALJON oliiveja, koska en ota annokseen kuuluvia lihoja tai suurinpaa osaa lisukkeista ollenkaan. Myyjätär kertoi, että annokseen kuuluu yksi oliivi (3 viipaletta) ja koska minulla oli jo 5 viipaletta sain ikään kuin extraa! Olen yrittänyt myöhemminkin mennä samaisen ketjun myymälään, kun aikani katseltuani myyjän toimintaa luovutin ja lähdin muualle. Myyjä käsitteli samoilla lihanpaloja putoilevilla muovihanskoilla kaikkia lisukkeita ja kaikki tapahtui to-del-la hitaasti. Kalalakto-ovovegetaristilla on rajansa ja kohtasin ehdottoman sietorajani.

Huonoista pikaruokapaikka kokemuksista mainittakoon eräs purilaispaikka, jossa en saanut hampurilaiseen salaattia pyydettyäni sitä. Hampurilainen sisälsi vain pullan, majoneesia ja kalapihvin. Raivosin aika äänekkäästi, että "Ei edes salaattia saa!". Jälleen selitykseksi minulle sanottiin, että ei kuulu annokseen.

Näin pienistä asioista on kiinni hyvä kokemus ja näin helposti alan boikotoimaan ravintolaa.

Onni harjoittelee koirana olemista:

Lelina oli tehnyt ratkaisevan liikkeen ja ostanut Onnille kaulapannan. Se onkin iso askel tulevan koiranomistajan elämässä. Uskaltaako pennulle hankkia vielä mitään? Aiheuttaako se pahaa karmaa? Harvemmin vanhemmiksi halajavat ihmiset hankkivat tuleville vauvoilleen mitään ihmeempää ennen syntymää. Itsekin muistan aika varovasti ostelleeni mitään Ninjalle. Pannankin muistan ostaneeni vasta Ninjan muutettua luokseni. Ninjan se-panta oli vaaleanpunainen missä oli pyöreitä niittejä. Aivan, se on sama panta, mitä Ninja yhä käyttää eniten. Pentuajasta muistuttamassa on pannan kirein reikä.


Onnin pannan väri ei näissä kuvissa välity ihan oikeana. Sen pitäisi näyttää murretulta limenvihreältä. Olen ihan mielissäni, ettei panta ole tylsä ja perinteikäs musta tai ruskea. Olen kuullut, että joitakin koiranomistajia ylenkatsotaan, koska he "törsäävät" koiriensa kauniisiin ja värikkäisiin pantoihin ja hihnoihin. Kuten kaikessa, erilaisuutta kaihdetaan ja sitä on perusteltava koiranomistajan turhamaisuudella ja sillä, ettei omistaja osaa panostaa koiraansa oikeissa asioissa.


Hohhoijaa, sanon minä ja haukottelen makeasti päälle. Oikeasti. Jos minulla on mahdollisuus valita nätin ja tavallisen väliltä, valitsen nätin, vaikka se tekisikin minusta turhamaisen. Koiralle on kuitenkin hankittava panta, joten miksei se ilmentäisi makuani, kuten kaikki muukin mitä yleensä ostan? Koirallehan on ihan sama, mitä sen kaulaan ripustaa, eikä koira saa nätistä tai tavallisesta pannasta lisäarvoa. Hassua, että tälläisiä asioita tarvitsee edes pohtia, saatikka perustella.


Muutenkin yleisen mielipiteen annetaan aivan liikaa vaikuttaa omiin ratkaisuihin. Meillä koira ei nuku sängyssä, koiran paikka on perheen alimpana. Meillä koira nukkuu sängyssä, enkä vaivaudu pohtimaan koiran asemaa perhe-hierarkkiassa. Koira on koira, ei alempi suhteessa ihmiseen. Pikkukoirat räksyttää aina. Koirat haukkuu, sitä ne todellakin tekevät. Meillä koira kuitenkin haukkuu jollekin, jostain syystä. Parempi niin kuin syyttä (tai vaikkapa yksinäisyyttään) räksyttävä koira. Paris Hilton -wannabe! Ai, minä? Se minä, joka ulkoilutan koiraani pyjama päällä? Minä, joka on sitä mieltä, että minulla on vain kaksi jalkaa ja koiralla neljä, joten koira saa kävellä itse? Koira, joka ei tottele aina omistajaansa, on huonosti koulutettu. Missä on se ihmelapsi, joka aina tottelee vanhempiaan?

"Ei tää oo mikään chihu!
Ei chihut anna vaihtaa neniä!":

Onni senkun kasvaa! Herra painaa jo 477 grammaa! 2. viikon painokäyrästä löytyy jo tarvittava informaatio ilman lisäselvityksiä. 14.-13. päivän kehitys on jatkunut tämänkin jälkeen, eli paino on noussut noin 20g yöllä ja päivällä se on pysynyt samoissa lukemissa tai laskenut vähän. Aika erikoista. Yö on juuri sitä aikaa, kun en tiedä kuinka usein Ninja Onnia imettää. Olen kyllä huomannut, että koirat ovat osanneet hakeutua toistensa seuraan ihan itsekseenkin. Kyttäily vastuuni siis vähenee vähenemistään. Jee.

1. ja 2. viikon painokäyriä ei voi ihan suoraan verrata, koska ne on toteutettu omilla yksiköillään. Teen sitten joskus koko pentuajan kattavan diagrammin, jotta painon kehitys on mahdollista havainnoillistaa täydellisesti.

No pictures, thanx!:

Muutenkin väittäisin, että äidin ja pojan suhde paranee koko ajan. Luulen, että tavallisiin puuhiin palaaminen on piristyttänyt Ninjaa ja pahin "olen äiti" ahdistus alkaa hälvetä. Välillä vähän muristaan, muttei siinä ole samaa aitoa uhkaa kuin ennen.

Mun miehet <3:

On alkanut ilmetä syy epäillä, että Onnista saattaa tulla pitkä karvainen. Koomistahan tässä on se, että Onnin isä on aikalailla Ninjan värinen ja lyhyt karvainen. On kai jonkun logiikan mukaista, että pojasta tulee iso karvainen neekeri..? Ehkä isä onkin rotweiler tai postimies..?

Karvojen kasvun huomaa parhaiten yläkropasta. Turkki ei ole enää lyhyttä ja jämäkkää vaan pitempää ja silkkisempää. Nassu on myös lyhyt karvaiselle turhan pörröinen ja kulmien tienoolla karva on selkeästi pidempää, kuten myös kaulurissa.


Onnista on kyllä tullut aika pötkäle. Vaikka tarkkailenkin herraa vierestä koko ajan, niin huomaan eron ihan selvästi. Ruumiin suhteet on tosi koomiset. Joskus katson, että herranjestas oliko se pää noin iso! Takajalat on erityisen liikutuksen kohteeni. Jännään täällä, että koska Onni käy kävelemään. Luulisin, että sen pitäisi tapahtua ennen muun ruokinnan lisäämistä, mutta vielä tuo toiminta näyttää aika huteralta. Olen kuitenkin nähnyt Onnin treenaamassa. Sain oikein kuviakin, kun poika punnertaa etujalkojen lisäksi takajoille. Puhti loppuu aika pian ja sitten takajalat raahaavat perässä, kun etujalat vetävät valtaisaa ruhoa perässään.

Onni ponnistaa takajaloille:

Onnin silmät on selkeästi apposen auki ja niitä peittänyt sininen sumu on poistunut. Olin vähän yllättynyt, kun Onnin silmät olivatkin siniset. Tiesin kyllä, että kaikkien vastasyntyneitten silmät ovat siniset, mutta että koirienkin? Ne saavat pojan näyttämään inhimilliseltä, vaikka katse onkin vähän lasinen, eikä katsetta osata kohdistaa.

Onnin taktinen väistöliike kävelytreeneissä:

Okei, näyttää Onni vähän pelottavaltakin ja maaniselta. Lasittuneen harhailevan katseen, kun liittää useimmiten juoppoihin ja hulluihin, ei söpöihin 14 päivää vanhoihin koiranpentuihin.

Onni ja koiranpennun söpöys, luppakorvat, pyöreä kuono,
pikkunen pikinenä, pövvöset tassut:

Meillä kävi taas tänään vieraita. Ensin Pirkko ja sitten Hanna-serkku avokkinsa Teron kanssa. Ihmisille vanutusterapiaa. Ninjaa ei tuntunut haittaavan se, että Onni sai paljon huomiota vaan tapansa mukaan tuli pötköttelemään kulloisenkin paijaajan peppua vasten sohvalle. Välillä tehtiin pallonnouto-näytös viihdytys mielessä. Jälleen kerran Onni uhattiin varastaa, mutta toistaiseksi ovelat vieraani eivät ole onnistuneet tässä.


Joissakin jutuissani tänään on paistanut selkeä negaatio taustalla, kuten siinäkin, mitä aion seuraavaksi sanoa.. Totuushan on, ettei koiran omistaminen ole läheskään aina helppoa (esimerkiksi vieraassa kaupungissa, kun yrität koira kainalossa löytää paikkaa missä syödä). Koirat aiheuttavat suuria tunteita ja melkein perustelematonta hysteriaa. Pienen koiran omistaminen on ihan oma juttunsa. "Rotta", "rukkanen", "torakka", "nyrkillä tapettava", "kissa", "ylijalostettu". Aina pitäisi olla perustelemassa, että miksi minulla on chihuahua ja miksi koirani ei ole yleinen vitsi. Päihitän kyllä väittelyssä kenet tahansa asiaan perehtymättömän pierun, mutta aina ei vaan jaksa, eikä näe siinä pointtia ja sortuu itsekin alatyyliseen huuteluun.

Kerrankin koko naamataulu edestäpäin niin, että simmut näkyy:

Mutta kyllä sitä tulee itsekin hyvälle tuulelle, kun kadulla joku ihminen käy hymyilemään höpsösti ja luo koirasta minuun musertavia katseita. Ninjalla on taito piristää ihmisten päivää pelkällä olemuksellaan painellessaan tuolla jalat hassusti huitoen sinne tänne.