Porkkanoita itse kullekin

Yhdistetty työ- ja rentoutushetki:

Tiistaiaamuna sattui erittäin ikävästi, kun yön murisemisen jälkeen Ninja nappasi Onnista kiinni niin lujaa, että Onni kävi kirkumaan. Eikä kyse ole aikaisemmasta PIIPistä vaan suoraa kirkumista, kovaa ja korkealta. Ninja päästi Onnista irti, kun tulin väliin, mutta Onni ei lopettanut kirkumista. Ninja säikähti siitä itsekin, kävi vinkumaan ja yritti tulla hoitamaan juuri pahoinpitelemäänsä poikaansa. Nakkasin Ninjan lattialle ja pitelin Onnia sylissä, kunnes kirkuminen lakkasi ja laitoin uupuneen pojan sängylle. Ninja oli paennut "häpeäpaikkaan" eli vaaleanpunaisen lipaston kaappiin, jossa oli tyyny, jonne komennan Ninjan häpeämään tarvittaessa. Heitin Ninjan ulos huoneesta ja suljin oven perässä. Koiralle laumasta eristäminen on paha rangaistus.

Olin todella vihainen, kun myöhemmin nousimme ylös ja jouduin viemään Onnin nisälle ruokailemaan. Ninja oli niin häpeissään ja kävi touhukkaana hoitamaan Onnia. Suurin osa päivää meni siihen, että minä olin erittäin vihainen, mulkoilin Ninjaa ja Ninja oli ylihuolehtivainen ja katuvainen maailman omistautunein mami. Tähänkö siis on menty, että omaa pentua pitää oikeasti satuttaa, että tajutaan sen olevan elossa, täysin avuton ja riippuvainen?

Kun olin kaupungilla, Betti kertoi, että Ninja meni Onnin pienimmästäkin piippauksesta tarkistamaan, että kaikki on kunnossa.

Places to put a puppy in:

Kuulun niihin koiran kouluttajiin, jotka eivät usko keppiin ja huutoon parhaina koulutuskonsteina. Peruskoulutuksen tein myös ilman makupaloja, koska halusin välttää kasvattamasta ruoasta obsessoitunutta ylipainoon taipuvaista koiraa. Ninjalle porkkanana toimi mamin hyväilyt ja kehut. En nyt väitä, ettenkö välillä huutaisi Ninjalle tai olisi muutenkin epäreilu, olenhan minäkin inhimillinen. Muutenkin pidän ihan hyvänä, että koira tottuu kovempaan äänenkäyttöön, ettei sitten saa pahoja traumoja, kun joku karjuu jotain. Mutta noin periaatteessa olen sitä mieltä, että matalalla ja tiukalla äänensävyllä saavutetaan uskottavuus, johon hysteerinen karjuminen ei yllä.

Opetin Ninjalle myös kieltosanat "hyi" ja "ei", mutta tehokkaampana kieltona on aina toiminut sormien napsauttaminen. En mitenkään erikseen opettanut sitä Ninjalle vaan Ninja on aina säpsähtänyt sormien napsauttamiseen. Ihmetyksekseni moni kutsuu koiraa luokseen samalla tekniikalla ja opastan, että noin Ninja ei ainakaan tule luoksesi.

Oli koulutustekniikka millainen tahansa on sen oltava ehdoton ja joustamaton säädöstä, jonka mukaan eletään aina. Ei käy, että mummolassa koiralle saa antaa makupaloja pöydästä ja muualla ei. Joskus joutuu kovan paikan eteen, kun joutuu ties ketä auktoriteettia komentamaan, että lakkaahan paijaamasta koiraa pöydästä (Kuten kävi Ninjan ollessa pentu ja veljeni nykyisen vaimon isä olisi mielellään hellinyt koiraa ruokapöydästä). Opastan ja komennan ihmisiä, vaikka sadatta kertaa, jotta nämä yksinkertaiset ja perustellut säännöt menisivät perille. Aluksi ihmisten on nimittäin opittava ne ja vasta sitten voidaan odottaa, että koira oppisi ne. Nykyään Ninja saattaa mennä koko huoneesta pois, jos syön jotain eikä ikimaailmassa edes vilkaisisi minuun päin.


Ninjan osaamia käskyjä ovat "istu", "maahan", "tassu", "toinen tassu", "irti", "tännenäi", "etsi pallo/käpy/rusakko/lelu", "pupu", "ei", "hyi", "vieressä", "odota" ja "paikka". Ei mikään erityisen suuri repertuaari, mutten pidä koiraani sirkuskoirana, jonka pitäisi viihdyttää minua vaan käskyt toimivat perustottelevaisuuden ja palkitsemisen välineinä. Esimerkiksi pupuistunta ei suju ihan suunnitelmien mukaan aina, mutta en jaksa alkaa hioa sitä, pääasia, että Ninja tekee käskystä jotain sinne päin. Vieressä käveleminenkin tarkoittaa vieressä tai heti takanani kävelemistä. Jos Ninja kävelee edessäni, se tarkoittaa oikeaan reunaan siirtymistä. Odota taas tarkoittaa ihan perus venailua tai sitten sitä, että siirrytään edestäni kävelemään taakseni (Yleensä tämä toimii yhdistelmällä "odota, vieressä").

Käskyjä on sen verran vähän, että pystyn niitä ja äänensävyä käyttämällä ilmaisemaan Ninjalle mitä haluan sen tekevän ellei Ninja tajua muutenkin. Ihan positiivisena pidän sitä, ettei minun tarvitse olla koko ajan kontrolloimassa Ninjan liikkeitä ja tekemisiä. Jos pelisäännöt on selvät, yleetön käskeminen on turhaa.


Olen esimerkiksi opettanut Ninjalle, että kapealla tiellä Ninja kävelee eräiden pylväiden takaa välttääkseen sen, että lujaa huristava pyöräilijä saattaisi liiskata Ninjan. Ninja onkin ollut aina helppo koulutettava. Ninja on esimerkiksi mennyt näinä kolmena vuotena kaksi kertaa ilman lupaa tielle innostuttuaan tien toisella puolella olevasta koirasta. Ninja kävi haukkumaan ja oli tietysti vapaana. Karjuin, että "paikka" ja hain niskaotteella pienen koirani takaisin jalkakäytävälle ja Ninja sai elämänsä torut. Toisen kerran jälkeen Ninja on saattanut haukkua toiselle koiralle vähän, mutta on vilkuillut minulta ohjeita, että saako sen luokse mennä vai ei. Ninjan ehdoton miellyttämishalu ja palvonta on aiheuttanut sen, ettei pikku punapääni tee tietentahtoen mitään, joka aiheuttaisi jääkylmää paheksuntaani.

Croisantin kokoinen koira:

Tässä kohtaa liputankin kaikissa koiran käytösongelmissa omistajan vastuuta. Joskus omistaja aiheuttaa piittaamattomuuttaan tai tietämättömyyttään koiralle trauman, joka aiheuttaa epähaluttua käytöstä. Oli syyt mitkä hyvänsä, ja niitähän ei todennäköisesti koskaan saada selville, omistajan vastuulla on tehdä asialle jotain. Kuten täällä meillä, minun hommani on saada Ninja lopettamaan Onnin terrorisointi.

Kuinka ajattelin onnistua tässä? Voisin tehdä totalitaarisen ratkaisun ja eristää emon pennustaan lopullisesti, mutta minulla on tarpeeksi järkeä olla toimimatta näin. Pentu tarvitsee emoaan muunkin kuin maidon takia. Pentu oppii emoltaan miten ollaan koira.

Oltuani älyttömän kiukkuinen pitkälle iltapäivään totesin, ettei Ninja ole syönyt mitään ja että minun on pakko mennä hieromaan sovintoa kummankin koiran edun nimissä. Tulin vähän silittämään Ninjaa, joka lekotteli valppaana Onnin kanssa, ja puhelin lempeällä äänellä hiljaa. Ei pidä myöskään olla epälooginen ja tiukan rangaistuksen jälkeen tulla lässyttämään ja yleettömästi kehumaan koiraa. Ninja nuolaisi suupeltäni, kuten susi johtajaansa. Toin ruoan ja Ninja söi kädestäni suuren satsin.

Onnin silmät eilen. "Kamala akka kuvaa,
peruutanpa tältä pöydältä alas":

Olin pähkäillyt pääni puhki, että mitä nyt tehdä. Onhan meillä ennenkin ollut kriisejä ja jotenkin niistä on päästy. Ratkaisevaa kuitenkin on ollut, että minä olen muuttanut ensin asennettani ja käytöstäni ja vasta sitten olen huomannut koiran lopettavan ei-halutun käytöksen.

Esimerkiksi syksyllä meillä oli ongelma, kun kävelimme kiireessä Jyväskylässä kotoa rautatieasemalle. Heti kadulle päästyä Ninja kävi vikuroimaan ja hidasteli. Stressasin kerkeemisen kanssa muutenkin ja karjuin Ninjalle. Ninjan käytös paheni, kunnes jouduin vetämään niskoittelevaa koiraa useamman kilometrin hihnan päässä.

Aluksi yhdistin ongelman hihnaan, jota emme koskaan käytä. Ninja alkoi muutenkin käyttäytymään hihnassa huonosti. Koko soppa oli paisunut liian isoksi ja olin todella stressaantunut koko ongelmasta. Muiden ihmisten kanssa Ninja käyttäytyi täysin nätisti hihnassa. Ensin huomasin, että vaihdettuani kävelyreittiä Ninja ei käynyt heti temppuilemaan: Ninja oli yhdistänyt stressaavan matkan ja mamin karjumisen tiettyyn risteykseen. Talven tultua hankin bussikortin, joten emme enää tehneet tuota uuvuttavaa matkaa rautatieasemalle. Vuoden vaihteeseen mennessä hihna ongelmat olivat loppuneet. Eipä pieneen mieleeni ollut alunperin julahtanutkaan, että jälleen kerran minä olin kaikkeen syypää.

Sinisilmäinen poika:

Koska toivon oppivani virheistäni, aion soveltaa samaa tekniikkaa tähän ongelmaan. Ninja on ollut aina perheen prinsessa, jonka alamaisia (vertauskuvallisesti) ovat kissat. Nyt hovi on poissa ja kuningattarella on uusi lempiprinssi, jonka vuoksi mami valvoo vaikka kaikki yöt. Ninja on aina ollut leikkisä koira, mutta nyt yhteinen puuhastelu on rajouttunut Onnin pyllyn putsaamiseen. Olen yrittänyt antaa Ninjalle huomiota, mutta eihän tämä ole ollenkaan samanlaista, kun ennen. Eilen illalla kaivoin sitten Ninjan lempiesineen eli PALLON esiin. Ette uskoisi sitä katsetta, jonka sain ilmestyttyäni nurkan takaa pallo kädessäni. Sitten me leikimme. Uudessa asunnossamme on tilaa heittää palloa ja Ninja juoksi onnesta soikeana. Toi palloa häntä heiluen ja rohkeasti uhmasi pieniäkin koloja päästäkseen palloon käsiksi. Sen jälkeen Ninja meni pallon kanssa punaiselle tuolille viltin alle ja telmi selällään pallon kera. Kun leikki oli ohi, Ninja palasi hoitamaan Onnia.

Kouvolan koti:

Seuraavassa kuvassa osoitus Ninjan tottelevaisuudesta. Rapakelien takia opetin Ninjalle, että lenkin jälkeen jäädään eteiseen venaamaan tassupesua. Ninja on sisäistänyt käskyn niin hyvin, ettei lähde mihinkään eteisestä ilman kehotusta. Kuvassa Ninja on jäänyt makaamaan paikoilleen ja luimuilee tottelevaisena, mutta epäluuloisena, että joudutaankos sitä epämiellyttävälle tassupesulle.


Aiheesta eteenpäin! Mummoni, eli Onnin isoisoisoäiti, tuli eilen katsomaan uutta tulokasta. Mummo oli tietysti myyty. En piittaa ihmisten "en minä uskalla ottaa syliin" virsistä vaan annan pennun syliin ja sanon, että tämä on tärkeää pennun sosiaalistumisen kannalta. Tämä tuli sanottua muistaakseni väärään kohtaan, koska mummoni ei kuulu näihin ihmisiin vaan ihan aidosti halusi ottaa Onnin syliin. Nautimme Kertun-päivän kahvit ja keskustelimme koirista. Näytin kuvia Onnin syntymästä ja muutenkin esittelin blogin, josta mummoni on kuulemma kuullutkin.

Pienen pienen koiran isoisoisoäiti:

Leikkasin Onnin kynnet eka kertaa eilen. Käytin kissojen kynsisaksia, joita olen käyttänyt Ninjankin kynsiin aina. Kynsien leikkaaminen on hyvä opettaa jo nyt, jotta uudessa kodissa homma sujuisi rutiinista. Ninjalle ei oltu opetettu ja sen kyllä huomasi! Kynsien leikkuun opettaminen oli vaikeaa, mutta onneksi se käy nykyään todella helposti. Koira vaan selälle syliin ja napsnaps. Samaa tekniikkaa käytän kissoihinikin ja itseasiassa selälle laittaminen on helpoin tapa taltuttaa villipedon taistelutahto. Onnilla tahtoa kyllä löytyi ja hanttiin pistettiin ihan kamalasti. Pennut eivät nimittäin tykkää aikuisten eläinten lailla tassuihin koskemisesta. Tämän jälkeen tulemme harjoituksen vuoksi leikkaamaan kynnet viikottain.

Onnin pitkät kynnet. Puhutaanko siis pedikyyristä vai manikyyristä?:

Tänään Onnin silmät alkavat olemaan aikalailla auki. Niitä peittää sininen kalvo, jonka funktiota en sen tarkemmin tiedä. Muutamaan päivään silmät eivät pahemmin näe mitään, mutta valon ne selkeästi jo erottavat. Onnista on tullut mahdoton kuvattava. Ette usko miten paljon vaivaa oli saada edes muutama kuva, joissa silmät ovat auki. Silmät ovat herkät, joten Onni kääntää valolle (lamppu tai auringonvalo) selkänsä, joten minulla on paljon kuvia koirasta, jonka selkäturkki kiiltää kauniisti valossa. Tästä syystä on helpompi vaan ottaa Onni käteen ja odottaa hetkeä, jolloin ei pyristellä, muttei olla kuitenkaan simahtamassa.

Luulen myös, että Onni kuulee jo jotain, koska Ninjan muristessa läimäytin kirjalla pöytään (Aika huono torumiskeino, jos ei halua, että koiraa alkaa pelätä kaikkia sanomalehtiä..) ja siitä lähti yllättävän kova ääni, jonka seurauksena Onni sanoi, että piip.

Onni tänään:

"Et kyllä kuvaa! Mun naama kuluu":

Kaikkien tilanteiden ykkösratkasu, simahtaminen:

Onni sanoi eilen ensimmäiset tunnistettavat sanansa! Klo 10 Onni sanoi selkeästi "hau!" ja klo 23.15 "vuh!". Ainakin jälkimmäisellä kerrallaan nukuttiin, mutta yhtä kaikki, poika puhuu jo 10 päivää vanhana!

Tyylinäyte nukkumisasennosta:

Ninjan tyylinäyte nukkumisasennosta. Kyllä, Ninja nukkuu tässä:

Te varmaan pohditte miten viime yö meni? Murisiko Ninja Onnille? Oliko mamin idea puutaheinää?

Yö meni hyvin, kiitos kysymästä. Minun ei tarvinnut edes kaivaa Ninjaa peiton alta esiin syöttämään vaan heräsin, kun Ninja itse tepsutti Onnin ja minun luokse täyttämään velvollisuutensa. Ruokinnan loputtua erotin koirat ja Ninja nukkui peppuani vasten erittäin tyytyväisenä. Onni tosin pakeni välillä Bettiäkin moikkaamaan, mutta touhukas koiranpentu on vain terve yksilö.


Tänään olen paijannut Ninjaa oikein kunnolla. Makoilin lukien Roger Mugfordin kirjaa "Koira psykiatrin sohvalla" ja kutsuin Ninjan pötköttämään rintani päälle. Aina, kun sanoin "moi!" Ninja painoi päänsä kaulaani vasten. Onni nukkui käteni päällä tyytyväisenä.

En väitä, että ongelma olisi nyt ratkaistu, mutta suunta on oikea, koska olen ensin muuttanut asennettani, joten voin vasta nyt odottaa muutosta koirani käytöksessä.