Koiraihmisille

Olen ollut tässä jo useamman päivän äkäisenä. En mielelläni pui täällä blogissa ihmissuhdeongelmia, mutta joskus on aivan pakko.

Tilanne alkoi muutama päivä sitten, kun blogini oli saanut eräässä koirayhteisössä huomiota osakseen ja aiheesta heräsi keskustelu... Ei keskustelu vaan julkinen lynkkaus ja yhteisöhenkeä pönkittävä paraati. Olen seurannut yhteisön keskustelua vuodesta 2005, enemmän lukenut kuin osallistunut itse keskusteluun, koska uskon periaatteeseen "jos ei ole mitään uutta sanottavaa, ei tarvitse kommentoida mitään". Paikka onkin ollut mitä oivallisin tiedonlähde: omakohtaisia kokemuksia, suoria linkkejä hyville sivuille, paikka, jossa saa rauhassa puhua koirista eikä kukaan pidä sinua hulluna sen takia.

Täsmentääkseni pointtiani lainaan Wikipediasta yhteisön määritelmän:

"Yhteisön tunnusomaisia piirteitä ovat yhteinen päämäärä ja mielenkiinnon kohde. Lisäksi yhteisöllä on yhteinen päätösvalta sekä yhdessä sovitut säännöt, joiden rajoissa toimitaan. Usein yhteisöihin liittyminen edellyttää hyväksyntää muilta kyseisen yhteisön jäseniltä.

Yhteisö koostuu ihmisistä, joilla on yhteinen päämäärä tai mielenkiinnon kohde. Yhteisön toiminta on usein kaksisuuntaista ja sisältää antamisen ja saamisen periaatteen. Hyvin toimiva yhteisö antaa jäsenilleen enemmän kuin jos jokainen sen jäsen toimisi erikseen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Toiminnalliset työ- tai harrastusyhteisöt eli niin kutsutut leirituliyhteisöt ovat kestoltaan keskipitkiä tai pitkäikäisiä ja luonteeltaan kiinteämpiä kuin institutionaaliset yhteisöt. Niihin liitytään omasta tahdosta ja usein konkreettisen toiminnan myötä. Leirituliyhteisöt kantavat ehkä eniten yhteisö -sanaan liittyviä myönteisiä merkityksiä. Niissä tavataan samanmielisiä, solmitaan ystävyyssuhteita, saadaan tukea ja tarvittaessa myös turvaa."

Olen tässä vuosien varrella huomannut, että edellä siteerattu on totta. Yhteisistä säännöistä poikkeaminen aiheuttaa sanktiota, julkista arvostelua, jopa alatyylistä nimittelyä, kasvojen menetyksen ja yhteisöstä poispotkimisen. Epäaktiivisena ihmisenä tässä yhteisössä en ole kuitenkaan saavuttanut mitään statusta, arvonimeni on yhä "uusi laumassa", vaikka olen omannut nimimerkin vuodesta 2006. Minun kaltaiseni ihmiset ovat siis erittäin helppo arvostelun kohde. Ihan sama mitä minusta sanotaan, koska ei tarvitse pelätä suututtavansa samaan yhteisöön kuuluvia ystäviäni. Ja vaikka heitä olisikin, he pelkäävät menettävänsä kasvonsa puolustaessaan minua, mutta annettakoon tämä anteeksi, koska en itse havittele yhteisön hyväksyntää ja loppupeleissä olen halutessani koskemattomissa pahoilta sanoilta. Kaikista ikävintä tässä on se, että täysin sivulliset ihmiset sotkeentuvat asiaan tahtomattaan ja he saavat viestejä "Kuinka sinä annat tämän tapahtua?".

Edellisessä merkinnässäni kehotin ottamaan minuun yhteyttä, jos jotain asiaa on, mutta kuten olettaa saattaa, yhtään yhteydenottoa ei ole tullut. Minä en ole ollut syyttämässä ketään ja olen tarjoutunut julkisesti keskutelemaan asioista, jotka saattavat huolestunutta Internetin käyttäjää arveluttaa. En ole kuitenkaan esittänyt kehotustani, tai mitään kommenttia, itse yhteisön keskustelualueella, koska kuten hekin, minäkin kaipaan "omaa maata" jalkojeni alle. Mutta jos asioihini puuttuminen olisi jostakusta ehdottoman välttämätöntä olisi minuun otettu joka tapauksessa yhteyttä. Ilmeisesti yhdessä päivittely voittaa velvollisuuden.

Käytän sanaa velvollisuus, koska jos epäilee jossain tapahtuvan eläinrääkkäystä (kuten julkisesti on ilmoitettu) asiaan pitäisi puuttua. Jos ei itse uskalla, niin aina voi ottaa viranomaisiin yhteyttä ja täten säilyttää anonyymiutensa.

Useampaakin lukijaa saattaa mietityttää mistä tämä häly on noussut. Ensinnäkin siitä, että matkustin henkilöautolla Jyväskylästä Kouvolaan Onnin ollessa alle viikon ikäinen. Jos kaikki olisi mennyt, kuten kirjoissa opetetaan, niin olisimme jääneet Jyväskylään, minä olisin pitänyt reilun viikon mammalomaa ja sen jälkeen käynyt yhdellä luennolla viikossa yliopistolla. Näinhän ei tapahtunut vaan Ninja ei piitannut pennustaan ja Onnille tuli ripuli (ei saa unohtaa sitä, että emot eivät hoida heikkoa jälkeläistä vaan "antavat luonnon hoitaa tehtävänsä", mutta Onnilla oli vain ripuli, joka saattui johtua esimerkiksi synnytyksestä saadusta infektiosta, kun Onni syntyi ilman sikiöpussia). Oli huolehdittava, ettei Ninja olisi purrut pentuaan ja että Onni sai maitoa tarpeeksi usein, ettei olisi kuivunut ja että peppu pysyisi puhtaana ja kuivana, jottei iho tulehtuisi enempää. Peppu turposikin, muuttui punaiseksi ja siihen tuli avohaava, josta tihkui verta. Syötin Onnille ensin Tehobaktilla terästettyä korviketta ja koska se ei tasottanut mahaa, eläinlääkäri määräsi pienen määrän antibioottia annettavaksi. Matkustin Kouvolaan, koska olen asunut Jyväskylässä vasta viime syksystä enkä ole luonut sellaisia ystävyyssuhteita, että olisin saanut tarvitsemaani apua. Kouvolassa sain vihdoinkin nukkua kokonaiset yöunet poikaystäväni korvaamattoman avun ansioista.

Aluksi Ninjan oli vain pakotettuna Onnin luona ja antoi murinan kanssa imeä maitoa. Yksi vaihtoehto olisi ollut laittaa Onnin alle kuumavesipullo tai joku muu lämmitin ja huolehtia vain ravinnon saannista ja siisteydestä ja antaa Ninjan olla Onnin seurassa vain halutessaan niin. En usko, että Onnista olisi kasvanut tasapainoista pentua, jos olisin toiminut niin. Pentu tarvitsee välittömien tarpeiden lisäksi myös läheisyyttä, emonsa ja sisartensa lämmön ja sydämen sykkeen, mitä kuunnella. Onnilla, kun ei ole sisaruksia, niin tilanne olisi ollut aika onneton. En olisi voinut kytkeä Ninjaa hihnalla Onnin viereen, että rakasta poikaasi!

Tässä siis toinen arvostelun kohde. Minun katsotaan puuttuneen liikaa koirieni elämään ja tästä syystä Ninjalla vaistot eivät ole heränneet. Siitäkin huolimatta, että minua haukutaan kerettiläiseksi katson tehneeni oikein. Näkeehän sen jo kasvukäyristäkin, ettei Onnin alotus ole paperilla niin huono. Paino senkun nousee ja Onni onkin viikkoa edellä kasvuennusteista. Tehobakt kuurin lopetin kaksi päivää ripulin loppumisen jälkeen, jonka jälkeen Onni on ollut täysin äidinmaidon varassa. Ei näytä huolta olevan siinäkään, koska Onni senkun kasvaa ja alkoi treenaamaan 15 päivää vanhana kävelemistä (Ja minä selitän Onnille, että ei sinun vielä tarvitse, ole vaan mato ihan rauhassa).

Kolmas ja ehkä kamalin asia on se, että olen käynyt koirieni kanssa kylässä. En ole varmaan täsmentänyt kuinka paljon matkustan Ninjan kanssa. Viime vuoden puolella matkustimme viikottain Jyväskylä-Kouvola väliä junalla. Jyväskylän sisällä käytämme bussia. Kouvolan sisällä pidemmät matkat teemme henkilöautolla. Me käymme viikottain vanhempieni luona, olemme tehneet niin koko Ninjan elämän ajan. Olen pennusta lähtien vienyt Ninjaa erilaisiin paikkoihin, kaupungille, tapahtumiin, kauppoihin, koteihin, jotta Ninjasta tulisi rohkea koira, joka ei pienestä muutoksesta järkyty ja pystyy ottamaan uutta vastaan reippaasti häntä heiluen. Olen onnistunutkin tässä tavoitteessa ja Ninja on aina valmis tapaamaan uusia ihmisiä, Ninja ei vierasta ilman syytä (huojuvat puistokemistit ja kovaa kimittävät mummot ovat tapauksia, joihin minunkin on vaikea suhtautua). Kun istumme autoon tai junaan, Ninja ottaa mukavan asennon ja nukahtaa. Välillä katsellaan maisemia, että missäs sitä ollaan, mutta muuten Ninja käyttää matkustusajan hyödyksi ja nukkuu.

Enkä minä ole herranjestassentään raahannut koiriani ties minne vaan koirat ovat muutaman kerran matkanneet turvallisesti pentulaatikossa vilttiin käärittynä tuttuihin paikkoihin. En ole ollut niin tyhmä, että jättäisin epävarman koiraäidin kahdestaan pennun kanssa, josta pitäisi pitää koko ajan huolta. Ihmislapsiakin roudataan syntymästä lähtien joka paikkaan ja silti suurimmasta osasta tulee yhteiskuntakelpoisia (vaikka ehkä säästyisimmekin paljolta, jos ne päästettäisiinkin ulos vasta 18-vuotiaina).

Neljäs asia, mikä on aivan järkyttävää on se, että meillä on käynyt ihmisiä tänä aikana, kun meillä on koiranpentu. Että Ninja on niin stressaantunut, että murisee ja näykkii pentuaan siksi. Voisinko yhtään enempää korostaa, että täällä ei ole käynyt yhtään vierasta ihmistä. Täällä on käynyt vain ihmisiä, jotka Ninja tuntee entuudestaan ja joihin Ninja on kiintynyt. Kun summeri soi ja avaan oven, Ninja kipittää rappukäytävään häntä heiluen odottamaan ja vinkuu onnesta. Eikä täällä ole mikään hulabaloo vaan olemme istuskelleet täällä rauhassa ja huolehtineet, että Ninja saa ansaitsemaansa prinsessan kohtelua. Siitähän Ninja olisikin loukkaantunut, jos olisin sulkenut hänet toiseen huoneeseen, että kirjoissa sanotaan, että sinä haluat nyt olla rauhassa siellä nurkassa pentusi kanssa, että alapas käyttäytymään, kuten kirjoissa opetetaan.

Ei Ninja ole stressaantunut, vaikka yleinen mielipide julistaakin tätä. Ninja käyttäytyy enemmän kuin turhaantunut ja masentunut koira. Koira, joka pakotetaan rooliin, joka ei tule siltä luonnostaan. Sitähän Ninja viestitti heti Onnin synnyttyä istukan syötyään: minä en halua olla missään tekemisissä tuon kanssa, en edes katso sitä, käyttäydyn kuin siinä ei olisi mitään ja jos se pitää itsestään liikaa mölyä, niin murisen sille uhkaavasti, kuten kaikille koirille. Sokea ja kuuro Onni ei vain ymmärtänyt äitinsä signaaleja vaan käyttäytyi, kuten vauvat tekee: ruokailee, möyrii, kiipeilee äitinsä päällä ja piippailee. Onni ei tiennyt, ettei Ninja tiennyt kuinka olla äiti. Kuinka moni ihminen voi sanoa, että esikoisen synnyttyä kaikki valkeni ja kaikki meni täydellisesti, kuten kirjoissa opetetaan?

Ninja on opetellut kovasti äitinä olemista ja täällä on luotu sellaiset puitteet, että Ninja saa olla äiti haluamallaan tavalla ja samalla saa olla se koira, joka oli ennen äitiyttä, se koira, jolle heitetään palloa aina, kun haluaa, joka saa nukkua emäntänsä peiton alla ja joka pääsee toteuttamaan sosiaalista luonnettaan.

Ja me edistymme täällä! Ei stressaavassa ympäristössä elävä koira kykene edistymään tai kasvattamaan noin potraa poikaa! Onni painaa nyt 568g 18 päivää vanhana. Kuulostaa todella huolestuttavalta vai mitä? Ninja on alkanut viettämään pitkiä aikoja vapaaehtoisesti Onnin kanssa enkä päivisin enää puutukaan kasvatuspuuhiin, vaikka Ninja jättäisikin Onnia yksin. Sellaista se on ja suon sen mahdollisuuden, koska Onni pärjää jo yksinkin. Siellä se etsii mukavan asennon nukkua ja hytkyy hurjasti nukahtaessaan ja sitten nukutaan ja nukutaan. Onni on myös alkanut ilmaisemaan itseään ja päästää murinan kaltaisen äänen, jos emo istuu päälle ikävästi. Ninja tosin ei tajua, että se oli suunnattu hänelle, joten käyn auttamassa sätkivän pojan äitinsä perseen alta pois. Koska Onnilla näyttäisi pelaavan oma lämmitysjärjestelmä, niin olen siirtänyt pojan nukkumaan pentulaatikkoon öisin. Ninja joko on siellä tai ei. Jos herään siihen, että Onni etsii nisää, kaivan mamman peiton alta ruokkimaan. Useimmiten Ninja tajuaa mennä itsekin eikä minun tarvitse puuttua asiaan.

Jos Onnin ottaa kämmenelle tai syliin, niin Onni tarkkailee siniset silmät tiukkaan naulittuna johonkin naaman suuntaan (jos kasvot on tarpeeksi lähellä), saattaa käydä jäytämään ikenillään sormea (omia tassujakin kokeillaan, yksi päivä yritettiin Ninjan nenää, mutta Ninja piti kuononsa ulottumattomissa) ja sitten melkein heti, koska mitään ei tapahdukaan, nukahtaa tyytyväisenä. Näin ei käyttäydy stressaantunut ja häiriintynyt pentu vaan pentu, jolla on hyvä perusluottamus ympäristöönsä. Onni kokee olevansa turvassa ja voi siksi torkahtaa. Ehkä joku on nyt sitä mieltä, että Onni esittää kuollutta suojautuakseen pedoilta...

On kai turha mainita miltä elämämme vaikuttaa, jos käy silmäilemässä blogia ja rekisteröi kaiken mitä oppikirjoissa ei sanota? Onhan se totta, että suurinosa koirista haluaa olla pentujensa kanssa rauhassa ja ensimmäisiin viikkoihin kasvattajan ei tarvitse kuin huokailla ihastuneena vierestä. Mutta minun koirani ei ole kuin suurinosa koirista enkä osaa lukea mitään tekstiä kritiikittömästi ja sokeasti kuin muslimi koraania. Kuitenkin lähtökohta kaikkeen on se, että minä tunnen koirani kaikista parhaiten. Minä tiedän mikä on koiralleni parasta. Minä tiedän mistä Ninja stressaantuu. Kukaan, kuinka kokenut kasvattaja tahansa, ei voi tulla sanomaan, että tuntee minun koirani paremmin kuin minä.

Viides huomiota saanut asia on se, että "annan koiran kaverille, jolla ei muuten olisi varaa koiraan". Tämä ei itseasiassa ole totta. Se oli mielessä kaksi vuotta sitten, kun kävimme keskustelemaan asiasta, jolloin hän kävi myös keräämään koirarahastoa kuluja ja mahdollisia sairastumisia varten (Moneltakos löytyy tälläinen rahasto 2 vuotta ennen, kun edes omistaa koiraa?). Hän myös aikoo vakuuttaa Onnin. Tänä aikana rahaa on kertynyt sen verran, että koira olisi mahdollista ostaa sillä kohtuullisella 1500€ hinnalla. Mutta on minun asiani kelle koirani myyn ja mihin hintaan. Saan antaa Onnin vaikka ilmaiseksi, jos niin haluan. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa tätä oikeutta, vaikka se kuulostaisikin hirvittävältä haaskaukselta.

Kuudes asia, mikä suututtaa koiraihmisiä on se, että olen julennut kertomaan kokemuksistani julkisesti. Olen kertonut, että minulla ei ole täydellinen koira ja jos jollakin on, niin väitän, että koiraa ei ole tarkasteltu tarpeeksi läheltä. Se, ettei asioista puhuta, ei tarkoita, etteikö niitä olisi olemassa. Joidenkin mielestä myös "sooloilu" pitäisi kieltää lailla uudelta kasvattajalta. Väitän kuitenkin, että lähes kaikki kasvattajat poikkeavat normista, mutta eivät vaan uskalla puhua siitä. Olen siis rikollisista pahin, rehellisyyden riivaama. Minun myös pelätään olevan huono esimerkki, mutta jos blogin olisi viitsinyt lukea niin olisi huomannut, että olen kirjoittanut pitkän pätkän siitä kuinka minusta ei kuuluisi ottaa mallia ja liputtanut kokeneitten kasvattajien korvaamatonta apua.

Olen myös varma, että harva jaksaa lukea koko tätä selvitystä vaan jotkut poimivat täältä juuri ne mahdollisimman provosoivilta kuulostavat lauseet, irrottavat ne kontekstista ja käyttävät niitä omiin ei niin ystävällisiin tarkoitusperiinsä. En kyllä käsitä miten ihmiset kuvittelevat, että "eläinrääkkäystä" tyyppiset sanat saavat minut "järkiintymään" ja ottamaan koko porukkaa vakavasti. Enemmänkin se laskee arvostustani ja kiinnostustani, jos ihmiset olettavat asioita ilman parempaa tietämystä. Voitte myös kuvitella, millä mielellä muut kyseisen yhteisön jäsenet lukevat tätä blogia luettuaan ensin liudan herjoja. Ankara omistautuminen ja panostaminen ei pääse edes sivulauseeksi vaan kaivetaan esiin ikäviä asioita ja tulkitaan niitä stereotypioiden valossa.

Ihmisten "kaikella rakkaudella" toteutettu pahanilkisyys on ottanut pannuun sen verran, että olen harkinnut koko blogin kirjoittamisen lopettamista. Se ei muuttaisi mitään toimintatapojani, kukaan vaan ei pääsisi arvostelemaan niitä. En kuitenkaan aio tehdä niin, koska haluan osoittaa, etten ole tehnyt mitään väärää ja kaikki mitä täällä tapahtuu on tarkasteltavissa kirkkaassa päivänvalossa. Tämän enempää en aio tähän asiaan paneutua, koska olen pohtinut tätä jo aivan liikaa ja pahoittanut mieleni suotta. Olen kerran käynyt katsomassa mitä minusta kirjoitetaan, mutten aio tehdä niin enää. En aio olla missään tekemisissä koko yhteisön kanssa, koska minulla on tärkeämpääkin tekemistä, kun vakuutella asenteellisia ihmisiä, -kuten tiedämme, se ei tule onnistumaan. Minulla ei ole hajuakaan keitä he ovat, eikä kokemukseni kannusta ottamaan siitä selvää.