6.-9.5.2009 Sosiaalistamista ja vuori koirankarvoja

Palatkaamme ajassa taaksepäin kaukaiseen menneisyyteen, missä minä oli koiran kasvattaja ja te olitte minun lukijoita... kohinaa... Ja kas näin täällä olemme! Tervetuloa taas! Kuinka lomanne sujui? Minulla oikein mukavasti, mutta kaikesta siitä tulevaisuudesta myöhemmin, koska nyt elämme päiviä 6.-9.5.2009.

Ninjasta lähtee siitepölyä:

Tuli sitten se päivä, kun aloin nyhtämään ajatuksissa Ninjan turkkia ja se tarttui käteeni, sitten paitaani, sitten housuihini ja huomasin sen jo vallanneen sohvani ja silmälasini. Viisaammat kertovat, että imettäminen on niin rankkaa, että emot pudottavat karvansa. Tämän seurauksena annoin koiralleni lempinimen naku-Ninja, koska kyljissä paistaa karvan läpi iho ja Ninjan kauluri putosi lähes kertaheitolla. Tavallaan Ninja näyttää pentumaiselta, jolloin kauluri ei ollut vielä kasvanut, mutta oikeastaan neitiseni näyttää vähän säälittävältä ja aliravitulta. Tai oikeastaan aika paljon säälittävältä.

Onni, ikää 8,5 viikkoa:

Kävimme vaihteeksi 6.5. katsastamassa Myytä ja Liloa. Onnia taas jänskätti aluksi ja tyttöjä tarkkailtiin sylistä käsin, mutta ei tyttöjen tarvinnut montaa kertaa pyytää leikkimään, kun poika jo paineli tyttöjen kanssa lattialla.

Kuvittelenko vain, mutta näyttääkö Onni lähinnä lasisilmäiseltä pehmolelulta..?

Onnin tyttöystävät Lilo ja Myy:

Oli vähän jännät paikat, kun postin kanssa oli ongelmia eikä astutustodistusta meinannut kuulua. Olin jo hädissäni, että pitääkö alkaa kikkailemaan ja säätämään, kun kennelliitto vaatii, että pentu pitää olla sirutettu ennen luovutusta. Astutustodistus seikkaili melkein viikon ties missä, kunnes saapui onneksi ajoissa. Ei tarvinnut kuin kolme kertaa vaihtaa aikaa sirutukseen.

Sirutin Ninjan vasta viime syksynä (Ninjalla on kuitenkin tuontikoirana ollut koko ajan tatuointi), mikä oli aika kammottavaa, kun Ninja rimpuili ja vinkui. Olen kuitenkin erittäin ilahtunut sirutuspakosta. Ainakin se tulee tehtyä!

Onni sirutuksessa. Eläinlääkäri ohjeisti minua:
"Katokin, ettei mun naama tule kuvaan!":

Eräitten ystävieni pennulla oli huono onni sirutuksessa ja eläinlääkäri onnistui saamaan sirun selkänikamien väliin, mikä aiheutti osittaisen halvauksen, josta pentu oli ilmeisesti parantumassa. Pentu oli erittäin huono onninen ja kuoli jäätyään pihalla lapion alle. En yritä pelotella ketään kertomalla tämän, koska normaalisti neulan ei kuuluisi olla lähelläkään selkärankaa. Kyseisen eläinlääkärin selitykset kuulostivat jotenkin hataroilta ("Pentu rimpuili"), joten en ole käynyt siellä enää vuosiin.

Onnin sirutus sujui kuitenkin hyvin kahden ammattitaitoisen eläinlääkärin voimin, vaikka kyllähän minua vähän jännitti. Samalla tehtiin pentuetarkistus, jossa Onni sai hyvät arvostelut. Poika paineli lattialla minun perässä ihan innoissaan, vaikka vähän aikaa sitten oli sirutettu. Vähän kiukuteltiin, kun suuhun kurkattiin, mutta eläinlääkäri sai pitää sormensa.

Onni ensimmäistä kertaa kopassa.
Piipii alakerrassa:

Onni oli oikein nätisti kantolaukussa, vaikka matkusti siellä ensimmäistä kertaa. Okei, kyllä herra vähän kapinoi ja puri kaltereitaan, mutta lähemmäs 10 kiloiseen rimpuilevaan ja huutavaan kissaan verrattuna Onnin olisi voinut viedä huoletta malliesimerkiksi koirakouluun. Näistä 'vastahakoinen kissa laatikkoon' jutuista minulla on muistona syviä arpia käsissäni, jaloissani, kaulassani ja selässäni. Pikkusisko on siitä ihana, että kun neidille näyttää kantolaatikkoa, niin sinne hypätään iloisen huudon kera. Piipii rakastaa kantolaukkuja yli kaiken.

Pikkusisko oli eläinlääkärissä mukana, koska tarkistettiin oliko suun turvotukset ja verestykset helpottaneet. Kiitos kortisonin ja allergiaruoan, jota koko nelihenkinen kissakööri on joutunut popsimaan, Piipiin suu oli hyvässä kunnossa. Voin suositella kaikille lämpimästi pillerinantajaa, joita saa ostettua eurolla eläinlääkäristä. Sillä saa annettua pillerin niin helposti, että lopulta Piipii ei edes juossut toimeenpiteen jälkeen pakoon. Kuvitelkaa nyt, kuukauden ajan kortisoni pilleri aluksi joka päivä ja sitten joka toinen päivä. Kissalle. Niin ja ei saa unohtaa kipulääkettä...

Onnin oma kantolaukku:

Olin joskus ostanut yllä olevan kantolaukun Ninjalle, mutta ovela pikku murtovarkaani tiirikoi itsensä sieltä ulos alta aikayksikön, joten laukku on jäänyt käyttämättömäksi. Olin iloisesti yllättynyt, kun paluumatkalla eläinlääkäristä Onni nukahti kantolaukkuun ja kotiin tultua jäi sinne nukkumaan. Serkkujeni jackrusselinterrierille Joffelle kantolaukku oli turvapaikka ja reissussa peti. Lelinakin tykkäsi idesta, joten kantolaukku jätettiin lattialle, jotta poika saisi touhuta sen kanssa.

Onnin lempi nukkumapaikka:

Luulen tosin, että laukku on Onnista ihana, koska se haisee kuselta, omalta ja Hannibalin (pesin laukun kyllä, mutta kollikissan pissi on aika tuhdin aromikasta). Onni on myös pissinyt omaan petiinsä, mutta kuulemma pennut saattavat sitä tehdä, joten en ole pesemässä vällyjä koko aikaa.

Minä fiilistelen ja Onni putsaa linssejä:

Oman pyllyn haju, maailman paras haju:

Onni oli taas tutustumassa ulkoiluun Ninjan kera. Puisto on aika suosittua koirankusetusmaastoa, joten en päästänyt poikaa maahan painelemaan, vaikka sinne olisikin tahdottu kovasti mennä Ninjan perässä. Ninja ei muuten kouristele kohtauksen saaneena kuvassa vaan syö keppiä ja kyttää, ettei Onni vie sitä.

Se kumma LadyZero ja sen koirat:

Voisi sanoa, että Onni on pentu, koska se yrittää pomppia äitinsä naamalle, joka murisee tai nappaa kiinni, mutta minä sanon, että Onni on ihan vaan tyhmä. Ihan sama kuinka monta kertaa Ninja osoittaisi kaikin keinoin, että pysy kaukana minusta, mutta Onni ei välitä tippaakaan. Onni ei myöskään pelkää äitiään tai muita koiria. Tyhmä, pieni ja tyhmä.

Veri ei ole kuitenkaan enää lentänyt, koska olen ollut extra valppaana. Ninja tajuaa jo itsekin sen pienen ja ärsyttävän lähestyessä juosta karkuun jonnekin korkeammalle. Tosin Onni osoitti kekseliäisyyttä päästäkseen lempikoiraansa käsiksi.....

Kekseliäs ja samalla niin tyhmä pieni
koira tykkää mamistaan ihan kamalasti:

Mikäköhän käsitys meidän perheestä taas tulee seuraavan kuvan perusteella! Hehee!

Meillä on ollut ongelmia viedä Ninja lenkille, kun Onni pörrää jaloissa ja pitäisi saada laitettua Ninjalle hihna. Betti oli ovela ja laittoi Ninjan kenkätelineeseen Onnin ulottumattomiin. Ninja on siinä luotettava koira, ettei yritä hypätä epämääräisistä paikoista pois, kun vaan sanoo kerran 'paikka', joten tarvittaessa Ninja on nostettu talteen pöntön päälle, pöydälle tai ammeeseen. Tosin ei me siis Ninjaa kauhean usein säilötä minnekään epämääräisiin paikkoihin... Vai oliko tuo edellinen lause ehkä itsestäänselvyys? Mene ja tiedä...

Näppärä koiransäilytysteline:

Onni tapasi taas (Äh, en muista oliko tämä se ensimmäinen kerta...) serkkutyttönsä Bantonin. Kuten äitini sanoi "Kumpikin koira kohtasi kokoisensa koiran". Eipä koiria näyttänyt haittaavan, että kokoeroa oli pikkusen. Onni juoksi pitkin ja Banton yritti pysyä perässä. Välillä Onnista otettiin suulla kiinni ja lopputuloksena Onni oli ihan kuolassa.

Mikäs se siellä Banskua kiinnostaa?

Iso koira ja pieni koira... Vai pieni koira ja iso koira...?

Serkusten jännät leikit
(Olen kyllä tietoinen, etteivät koirat ole biologisesti sukulaisia):

Jee, koira jonka nassulle saa pomppia ja naamakarvoja näykkiä!

Ai, miten niin ne ei ole saman kokoisia?
Kyllä on.
Optinen harha, ettei ole:

Tuolla alempanahan oli video otsikolla Sweetest sweater wearing cutie pie ever, tai jotain vastaavaa. Tässä muutama kuva tästä ihanuudesta. Onni oppi sekunnissa kierimään! Muistutukseksi mainittakoon, että virkkasin kyseisen villapaidan Ninjalle Ninjan ollessa pentu. Ninja inhosi sitä, kuten inhoaa kaikkia vaatteita yhä.

Ei se voi olla poika, sillä on vaaleenpunanen villapaita!

Onnin kosto villapaidasta. Oh no! Soneone, please save my shoes!

23.3.2006. Ninja, vaaleanpunainen villapaita ja mami, blondina:

Onni tykkää nuolla kenkien pohjia. Siis ihan sisä- ja ulkopuolelta. Aika ällöttävää. Onni tykkää myös nuolla jalkoja. Eihän koirilla voinut olla fetissejä, eihän?

Näin nälässä pidetään koira parkaa, että on
pakko syödä leivänmuruja jalkapohjasta:

Käytiin heti taas moikkaamassa seuraavana päivänä Bantonia. Banton rakastaa kissoja varsinkin silloin, kun ne juoksee lujaa karkuun. Bantonille on pitänyt rakentaa este rappusten eteen, jotta herkkä sieluiset kissamme saavat muhia rauhassa yläkerrassa. Hannibal on niin kova hermoinen kissa, että seurasi muurin takaa pienen ja ison koiran tapaamista.

Hannibal tarkkailee koirien kohtaamista.
Meneekö kaikki ohjekirjan mukaan?

Kälyni Stellakin totesi samaa kuin minä: Onnia on todella vaikea kuvata, koska se ei ole juuri koskaan paikoillaan.

Onnin maailmassa ei ole esteitä,
vain hidasteita:

Palaillaan taas pian!

Väliaikaraportti

Heipähei vaan kaikki Pienen koiran blogin innokkaat ja vähemmän innokkaat lukijat!

Huomaan, että aikaa lurahtaa kummasti edellisestä merkinnästä, mutta joskus innostavien harrastusten edelle tulee tylsät yliopistoa ja tenttejä koskevat velvollisuudet. Totesin itselleni, että ehkäpä olisi fiksumpaa hoitaa virallisuudet alta, että ehtii mässäillä viikonvaihteen tapahtumilla oikein ajan kanssa.

Kyllä vain, Onni muutti uuteen kotiinsa sunnuntaina. Samana päivänä sairastuin viheliäiseen ja voimat vievään flunssaan, jota poden vieläkin ja kirjoitan tätä merkintää viimeisillä voimillani... Ei vaan, olen paranemaan päin. Luulen, että flunssani aiheutti ihme urheilubuumi televisiossa (sekö se on muotia nyt?), joka aiheutti mielen- ja fyysisenterveyteni lähteen pois jäämisen kolmeksi viikoksi. Kyse on tietysti Kovasta Laista, jota te kaikki seuraatte lonkero kourassa innosta tutisten. Kaikeksi onneksi eilen tuli joku jakso kakkoselta ja koen olevani heti eheämpi ihminen.

Aivan, Onniin... Onni tuntuu sopeutuneen uuteen kotiinsa saman tien, mutta tästähän meillä ei ollut mitään epäilystä. Tupaan tullessaan herra kävi vain riehumaan ja samaa rataa jatkettiin se pari päivää, jotka vuosin räkää siellä päin Suomea. Palasin tiistaina kotiin, hain kissani ja valmistauduin elämään ilman koiranpentua. Ei se kyllä itseasiassa vaatinut mitään valmistautumista, en yksinkertaisesti näy kokevan minkäänlaista eroahdistusta. Ehken sitten ole se itsekäs omaan napaan tuijottelija, mikä luulin olevani, koska tiedän, ettei Onnin elämä olisi täällä mitenkään helppoa ollut koira- ja lapsivihaaja Ninjan sekä ennakkoluuloisten ja konservatiivisten kissojen kanssa. Voiko parempaa kotia koiranpennulle toivoa kuin se minne Onni pääsi? Siellä Onni on numero yksi eikä nurkissa ole pyörimässä väkivaltaista aviomiestä, koiraa leluksi haluavia kakaroita, koiraa leluksi haluavia aikuisia tai mustasukkaista kiukkuista ex-lemmikki-numero-ykköstä. Siellä on vain Lelina, joka on halunnut vuosia hyvin kipeästi pientä koiraa ja on odottanut kaikki nämä vuodet saadakseen juuri sen oikean pennun. Miksi minä itkisin koiranpennun perään, joka saa parempaa kohtelua kuin poikaystäväni? Ja uskokaa pois, Betti on hyvässä hoidossa täällä.

Lupaan tulla kuvien kera kertomaan tarinoitani, mutta valitettavasti saatte odottaa vielä hetken jahka heilun sapelini kanssa opintopisteviidakossa ja taltutan räkäleijonan silkan äkäisyyteni voimalla.

Kissat lähettävät terveisiä. Ovat olleet erittäin tyytyväisiä maiseman vaihtoon ja tällä hetkellä nukkuvat Elloksen pahvilaatikon päällä maailmanvalloittajina. Ninja on ollut onnesta soikea, koska saa nukkua taas sängyssä, visusti peiton alla peppuani tai mahaani vasten. Minä olen tyytyväinen, että olen onnistuneesti kasvattanut ensimmäisen pentueeni kaikesta siitä epäuskosta huolimatta, jota sain asiantuntijoilta ja alan virallisilta harrastajilta. Ilmoitin kyllä julkisesti täällä, että Ninjan elinolosuhteet saa tulla tarkistamaan, jos täällä kerran epäillään tapahtuvan eläinrääkkäystä. Yhtään yhteydenottoa ei ole tullut, vaikka laitoin täkyksi, että voin vaikka leipoa. Ehkä olisi pitänyt tarjota rahaa tai bisse, ne tuntuvat toimivan nykyään ihmisiin paljon paremmin.

Palaillaan vähän myöhemmin, heippa!

Videoita iloksenne :)